Menu
Italia / Itävalta / Latvia / Liettua / Malesia / Norja / Slovakia / Suomi / Viro

Vuosi 2020: karkausvuoden unelmareissusta tulikin koronavuoden iloinen sekamelska

Vuosi 2020. Huh.

Helmikuussa istuin silloisen kotini keittiön pöydän ääressä, vilkuilin välillä ikkunasta ulos lumiseen maisemaan ja kirjoitin blogiin postausta vuoden 2020 matkasuunnitelmista. Huikeista suunnitelmista, jollaisista en ollut ikinä osannut haaveilla. Sähköpostissa poltteli jo läjä lentolippuja ja kaikki oli järjestetty 10 kuukauden matkaa ja eri puolilla maailmalla elämistä varten. Olin vihdoinkin pääsemässä toteuttamaan unelmaani Uudesta-Seelannissa, Utahin upeissa kansallispuistoissa ja Borneon viidakoissa.

Nyt ei liene edes tarpeen sanoa, että kaikki nuo suunnitelmat heittäytyivät komealla voltilla romukoppaan.

Once in a lifetime -kokemus ja matkaunelmat jäivät jälleen kerran toteutumatta. Mutta kaikesta huolimatta tästä tuli aika hieno matkailuvuosi. Ja ennen kaikkea aivan upea vuosi noin muuten! Miten se oli mahdollista ja mitä kaikkea tähän mokomaan vuoteen 2020 mahtuikaan? Lähdetään katsomaan!

Kirkkopahta, Ylläs, vuosi 2020

Tammikuu

Matkamessut, Helsinki

Vuosi alkoi perinteiseen tapaan yhdellä matkabloggaajan lempitapahtumista: tammikuisilla Helsingin matkamessuilla. Useampi päivä matkahaaveilua, uusien kohteiden löytämistä ja ennen kaikkea ihanien ystävien ja bloggaajakollegoiden tapaamista ja illanviettoja. Nyt jälkikäteen tuntuu hurjalta, miten normaalia messuhumua vielä tammikuussa vietettiin.

Tänä vuonna kiertelin messuilla tosin hieman eri mielellä kuin aiemminkin. Jätin väliin kaikki kotimaiset standit ja kohteet. Tänä vuonna en ole Suomessa juuri lainkaan, joten turha kierrellä kotimaan kohteiden äärellä.

Hah! Miten vähän silloin tiesinkään. Keskityin juttelemaan kaukaisten kohteiden edustajien kanssa ja matkasuunnitelmani karkausvuodelle alkoivat kuulostaa entistä mahtavammilta. En malttanut odottaa, että pääsen matkaan!

Maaliskuu

Malesia

Hei hei Suomi, nähdään joskus ensi vuonna! Vilkuttelin kotimaalle hyvästit, kun astelin lentokoneeseen ja aloitin matkan kohti Malesiaa. Minun oli määrä kierrellä Malesian niemimaata muutaman viikon ajan ennen kuin suuntaisin kuukaudeksi Borneolle huikeisiin seikkailuihin ja keskelle viidakoita. Malesia oli vain jonkinlainen aloitus reissulle, kohteena se ei kiinnostanut minua mitenkään erityisen paljon.

Vietin muutaman päivän George Townissa, patikoin pienen Penangin kansallispuiston viidakossa, ihastelin aitoa malesialaista elämää Ipohissa ja kiertelin Cameron Highlandin kukkuloilla ja kumpuilevien teeviljelmien keskellä. Kunnes 16. maaliskuuta Malesia ilmoitti lockdownista ja Suomen hallitus komensi varsin määrätietoisesti ulkomailla matkailevia kansalaisiaan palaamaan Suomeen. Puoli tuntia myöhemmin sähköpostiini kilahti pikapikaa ostettu paluulippu ja paria päivää myöhemmin istuin jälleen lentokoneessa, tällä kertaa matkalla Suomeen.

Lue lisää:
Malesia, George Town
George Town
Malesia, Penang NP, vuosi 2020
Penangin kansallispuisto

Huhtikuu

Porkkalanniemi, Uusimaa

Huhtikuun päivät täyttyivät Suomen aurinkoisista kevätpäivistä, ulkoilusta ja Uudenmaan retkikohteisiin tutustumisesta. Malesiasta paluuni jälkeen karanteeniviikot lusittuani suuntasin Porkkalanniemeen, jota olin pyöritellyt mielessä jo useampia vuosia. Oli jännä fiilis kiipeillä mäntyjen täplittämää vakaata peruskalliota ja miettiä, että vasta äskenhän vaeltelin eksoottisten kasvien täyttämässä viidakossa lintujen ja sirkkojen sirittäessä ympärillä. Mutta miten kaunis Suomen luonto onkaan!

Oli yllättävän ihana tunne olla taas Suomessa. Aurinkon valossa sädehtivät ja sileäksi hioutuneet rantakalliot ihastuttivat, vaikka kevättuuli puhalsi vielä aika viileästi.

Lue lisää:
Porkkalanniemi

Störsvik, Uusimaa

Paria päivää myöhemmin ajelimme Lähtöselvitetty-Katjan kanssa jälleen pääkaupunkiseudulta länteen, tällä kertaa Siuntion Störsvikiin. Tuo hieman tuntemattomampi retkikohde on osa Kopparnäsin ja Störsvikin muodostamaa kokonaisuutta ja tarjoilee merenrantamaisemia ja metsäisiä polkuja leppoisille päiväretkille. Totta puhuakseni en kovin paljoa tullut kiinnittäneeni huomiota Störsvikin ympäristöön, sillä puhe pulppusi ystävän kanssa sellaisella vauhdilla, ettei ympäristön ihmettelyyn juuri jäänyt aikaa.

Lue lisää:
Störsvik, Siuntio

Askolan hiidenkirnut, Uusimaa

Huhtikuussa pääsin käymään toisessakin uusmaalaisessa luontokohteessa, jota olin jo pidempään pyöritellyt mielessäni. Nimittäin Askolan hiidenkirnuilla. Keväinen pääsiäispäivä oli saanut muutkin ihmiset liikenteeseen ja ajamaan kallioon hiutuneiden monttujen perässä Askolaan. Jyrkällä kallionrinteellä oli ihan virkistävää kiipeillä bongaamaan hauskasti nimettyjä hiidenkirnuja ja kuvitella, kuinka ne jääkauden aikana ovat hioutuneet kovaan kallioon.

Lue lisää:
Askolan hiidenkirnut, vuosi 2020

Mäntsälä, Uusimaa

Eli neljän ämmän päivä: Matkabloggaajat melomassa Mäntsälän Mustijoella

*Yhteistyö: Elämyksen Taika

Miten odotinkaan pääseväni Mäntsälään! Kun oli kuukauden kökkinyt enemmän tai vähemmän sisätiloissa, ensin karanteenissa ja sitten ihan vaan koronan aiheuttaman sulkeutuneisuuden takia ja kaikki liikkuminen oli ollut lähinnä patikointia ja päiväkävelyjä, oli ihanaa päästä tekemään jotain muutakin!

Huhtikuun aurinkoisena sunnuntaina suuntasimme Lähtöselvitetty-Katjan, MaaQuzuu-Outin ja Toisiin maisemiin -Hannelin kanssa kohti Mäntsälää. Olimme edellisenä syksynä tutustuneet Elämyksen Taian Juliaan ja Julian tarjoamiin melontaretkiin Mustijoella. Nyt koronakurimuksessa halusimme keksiä turvallisia ja vastuullisia keinoja, joilla arkeen saisi taas ripauksen valoa, menoa ja meininkiä, joten Julia ehdotti meille kivan kuuloista päivää melonnan ja lettukestien merkeissä. Elämyksen Taika tarjoaa tämän tyylisiä kokemuksia Jokamiesmelonta-retkinä.

Mäntsälässä meitä odotti iloisesti rätisevä tuli ja laavun laidalla herkkuja pursuava kori. Istahdimme vaihtamaan kuulumisia, paistamaan lettuja ja nauttimaan nokipannukahvista. Muistelimme edellissyksynä samalla pihalla käymäämme eräkokkisotaa ja tuleen syttyneitä lettupannuja.

Mahat pullollaan herkuista ja pahimmat puhevajeet täytettyämme kannoimme kanootit joen rantaan. Kaksistaan melottava kanootti oli mainio valinta koronakeväälle, sillä niissä istuessa varoetäisyydet täyttyvät hyvin. Livuimme Mustijokea alavirtaan ja pelasimme samalla Elämyksen Taian uutta mobiilivisaa, jonka rasteja oli ripoteltu pitkin jokea. Pian vastaan tuli koski, josta Julia oli meitä varoitellut. Taiteilimme itsemme rantaan ja puikkelehdimme rantaa pitkin puiden oksia väistellen samalla kun uitimme kanootit kivikkoisen kosken yli. Kaikesta naurusta huolimatta selvisimme koskesta kuivin jaloin. Loppumatkan meloimme hiljaksiin jokea pitkin ja katselimme alkukeväästä vielä ruskeina kurkottelevia rantatörmän pensaita samalla kun meille ominainen iloinen puheenpulputus ja nauru täyttivät maiseman. Mikä ilahduttava ja piristävä retki hiljaisen kevään keskelle!

Lue lisää:
Mäntsälä, Elämyksen taika
Elämyksen Taian oma laavu
Mäntsälä, Mustijoki
Peli kesken! Lähtöselvitetty-blogin Katja ja Toisiin maisemiin -blogin Hanneli

Toukokuu

Liesjärven kansallispuisto, Kanta-Häme

Jos huhtikuu täyttyi Uudenmaan retkikohteista, toukokuu oli täyttä Hämettä. Ensimmäisenä suuntasin kulkuni Tammelassa sijaitsevaan Liesjärven kansallispuistoon. Ja koska alue on niin suuri ja täynnä merkittyjä reittejä, palasin sinne uudestaan jo muutamaa päivää myöhemmin!

Liesjärven kansallispuisto on yhdistelmä perinteistä maataloutta, hämäläisiä järvenrantoja, kapeaa Kyynäränharjun kannasta, kallioita ja monenlaista metsää. Liesjärvestä oli vähän vaikea saada otetta, sillä siellä ei ole mitään kovin ihmeellistä, mutta kuitenkin paljon kaikkea. Tämä kansallispuisto vaatii useamman käyntikerran, jotta sen monenlaisiin sopukoihin ehtisi tutustua kunnolla. Jos olet käynyt Liesjärvellä, kerro kommenteissa, mitä tykkäsit!

Lue lisää:
Liesjärvi
Liesjärvi

Komion luonnonsuojelualue, Kanta-Häme

Ah, Komiota muistelen mielelläni. Hurmaannuin tästä luonnonsuojelualueesta jo ensiaskelilla. Kesäinen männyntuoksu tulvi ympärilläni, kun suuntasin askeleeni Luutaharjun Samon reitille. Komio oli ihana yhdistelmä kangasmetsää, korkeita mäkiä, suolampia, komeita maisemia ja jääkauden jättämiä jälkiä. Bongasinpa polulla kävellessäni myös peuran loikkivan puiden välistä!

Lue lisää:
Komio
Komio

Päijänteen kansallispuisto, Päijät-Häme

Toukokuussa suuntasimme aiemmilta kevään reissuilta vakiintuneen ystäväporukan eli Hannelin, Katjan ja Outin kanssa Päijänteen rannalle. Mökkiviikonloppu tuli todellakin tarpeeseen kaiken eristyneisyyden jälkeen. Alunperin suunnittelimme telttailuviikonloppua, mutta sadepisaroita täynnä olevat säätiedotukset saivat meidät pakenemaan sisätiloihin. Päädyimme Asikkalan Lehmonkärkeen, josta saimme käyttöömme upean mökin porealtaalla ja omalla rannalla varustettuna. Luksusta!

Järvenrantoja vihmovasta sateesta huolimatta suuntasimme päiväretkelle Päijänteen kansallispuistoon. Lehmonkärjen Ari kyyditsi meidät veneellä Päijänteen keskellä sijaitsevaan Kelventeen saareen. Reippailimme päivän aikana lähes koko kahdeksan kilometrin pituisen kapean saaren halki. Hiekkarantainen saari ja kumpuilevat metsät olivat sateessakin hienoja, mutta päivän parhaat muistot syntyivät nuotion ääressä, jossa vietimme pari tuntia kokkaillen maittavia retkieväitä. Niitä (hieman kärvähtäneitä) avokadotoasteja, espanjalaista tortillaa, suklaabanaaneja, smoarseja ja skumpaksi tekeytynyttä valkoviiniä muistelemme haikeudella ja naurahdellen edelleen.

Sunnuntaina piipahdimme myös toisessa päässä Päijänteen kansallispuistoa, kun teimme päiväreippailun Pulkkilanharjulle. Pulkkilanharju onkin yksi harvoista Päijänteen kansallispuiston reitisteistä, jonne pääsee ilman venettä. Niissä harjumaisemissa kannattaakin piipahtaa, jos liikut Asikkalassa!

Lue lisää:
Päijänteen kp
Kelventeen saaren sumuisilla rannoilla

Saaren kansanpuisto, Kanta-Häme

Tammelan kunta on kahden kansallispuiston koti, mutta Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistojen lisäksi sieltä löytyy myös pieni kansanpuisto. Päätin käydä vilkaisemassa sen, kun kerran Hämeessä olin. Saaren kansanpuisto oli ihan veikeä päivälenkkikohde. Lämpiminä kesäpäivinä järvien rannoilla olevilla uimapaikoilla käy varmasti aikamoinen vilske.

Lue lisää:
Saaren kansanpuisto

Iso-Melkutin, Kanta-Häme

Suomalaisten retkikohteiden bucket listillä on roikkunut jo pitkään Lopella sijaitseva Iso-Melkutin. Toukokuussa pääsin vihdoin näkemään tuon kirkasvetisen lammen ihan omin silmin. Vaikka Iso-Melkutin vaikuttaa somen perusteella olevan tosi suosittu, loppukevään keskiviikkona se oli varsin hiljainen. Saimme Hannelin ja Outin kanssa seikkailla Iso-Melkuttimen kapeilla niemenkärjillä ihan itseksemme ja fiilistellä, kuinka Iso-Melkuttimen rannoilla olisi hauska joskus yöpyä.

Lue lisää:
Iso-Melkutin
Iso-Melkuttimen mainio reissuseura: Toisiin maisemiin Hanneli ja MaaQuzuun Outi

Salamajärven kansallispuisto, Keski-Suomi

Toukokuun loppupuolella aloitin matkan kohti pohjoista. Ai miksi? Siitä lisää hieman alempana.

Koska säätiedotukset lupailivat viikonlopulle aurinkoista ja lämmintä keliä, päätin pysähtyä matkalla kiinnostavissa paikoissa. Näistä ensimmäinen oli Salamajärven kansallispuisto, joka tarjosi samalla sopivan paikan yöpymiseen. Salamajärven kivikkoisilla järvenrannoilla kiertää useitakin merkittyjä reittejä, mutta tyydyin tekemään iltalenkin parin kilometrin pituisella Vasan kierroksella, jonka suomaisemia ja pitkospuita en voinut vastustaa. Niin vaan suot vetää puoleensa, ja ilta-auringon loisteessa tämäkin reitti oli valtavan kaunis!

Salamajärven kansallispuisto

Rokuan kansallispuisto, Pohjois-Pohjanmaa

Suomen halki ajaessani sain yhdistettyä samalle matkalle myös toisen kansallispuiston, joka on aiemmin jäänyt näkemättä. Rokua sai kunnian olla 20. kansallispuisto, jossa olen käynyt. Puolet Suomen kansallispuistoista oli nyt nähty!

Rokua oli varsin erilainen kuin suurin osa muista kansallispuistoista. Sen hiekkaiset ja kuivat mäntykankaat ovat poimuttuneet korkeiksi mäiksi ja syviksi kuopiksi. Rokualta löytyy muun muassa Suomen syvin suppa. Rokua oli todella nätti kansallispuisto, jonne olisi kiva joskus palata. Silloin voisi napata alle sähköpyörän ja painella menemään pitkin hiekkaista maastoa.

Rokuan kansallispuisto

Kesä-heinäkuu

Lappi ja Norja

Kun yhdet suunnitelmat menevät puihin, avaa se mahdollisuuden toteuttaa toisia unelmia. Niin kävi karkausvuoden kanssa. Unelmamatka ehkä kariutui, mutta sen myötä oli yhtäkkiä mahdollista viettää monta kuukautta ihan missä tahansa. Tai no, missä koronan vuoksi nyt ylipäätään olisi mahdollista aikaa viettää.

Niinpä kaivoin muistin perukoilta aiemmat varovaiset haaveeni Lapissa asumisesta. Rakastan Lapin kesää aivan valtavasti, ja aikani langanpäitä yhdisteltyäni olin vuokrannut itselleni Lapista asunnon koko kesäksi!

Ja millainen kesä se olikaan! Se ei ollut unelmien täyttymys, se oli jotain todella todella paljon enemmän. Lainkaan kyseenalaistamatta PARAS KESÄ IKINÄ.

Kesä oli kaunis, se oli upea. Se oli kauniita yöttömiä öitä, lukuisia retkiä tunturiin, mielettömiä maisemia, kesäyössä kiirivä käen kukunta. Se oli niin monta sateenkaarta, etten pysynyt enää laskuissa mukana. Se oli pyöräilyä sähköläskipyörällä, täydellinen voltti samaisen pyörän kanssa rakkakivikkoon ja kymmeniä mustelmia. Se oli upeita ja ikimuistoisia kokemuksia, melontaa ja pienten kosken laskuja packraftilla ja inkkarikanootilla. Se oli hellepäiviä, keskiyön sadekuuroja ja räntätuiskua tunturin laella. Se oli ystäviä, naurua, valvottuja öitä. Se oli retkiä Pallakselle, Leville ja Ylläksen tuntureille. Se oli ex-tempore -matkoja Norjaan milloin kenenkin kanssa. Se oli pulahduksia hyisiin tunturijärviin ja tuhansia hyttysiä. Se oli täydellistä.

Lue lisää:
Teuravuoma
Teuravuoman – Kivijärvenvuoman soidensuojelualue Kolarissa
Aakenus, Vareslaki, vuosi 2020
Iki-ihana Aakenus. Onko toista näin vehreää tunturia olemassakaan?
Kellostapuli
Yksi kesän unohtumattomimmista öistä ja keskiyön sadekuuro Ylläksen Kellostapulilla
Lommoltunturi, vuosi 2020
Lommoltunturilta löytyi pieni paratiisi ja nämä öiset maisemat Pallakselle ja Pallasjärvelle
Taivaskero, Pallas
Taivaskero keskiyöllä, Pallas
Yllästunturi, vuosi 2020
Kesän viimeinen keskiyön aurinko ja ihanat ystävät Lähtöselvitetty-Katja ja MaaQuzuu-Outi
Sommaroy
Ex-tempore-retki Norjaan ja kesän kuumin hellepäivä Sommarøylla
Lyngen, vuosi 2020
Keskiyön aurinko Yykeänvuonon rannalla Norjassa

Elokuu

Pohjois-Norja

Viime vuonna tein ensimmäisen matkani pohjois-Norjaan. Tuon kahden viikon aikana ihastuin niihin upeisiin vuoristomaisemiin. Miten en ollut aiemmin tajunnutkaan, että niin lähellä Suomea on niin upeita maisemia! Vaikka tänä kesänä olinkin piipahtanut Norjassa jo kahdesti, eivät nuo reissut vähentäneet lainkaan ikävääni Norjan vuoria kohtaan. Päinvastoin. Lyngeninvuonon rannalla vietetyt yöt, hellepäivä Sommarøyn hiekkarantojen äärellä ja päiväretki Tromssaan vain lisäsivät liekkiä suunnitelmiini viettää kesän viimeiset viikot Norjassa.

Kun elokuun alkupuolella jätin haikeat jäähyväiset Suomen Lapille, käänsin auton keulan kohti pohjoista. Norja, täältä tullaan taas!

Kiertelin kahden viikon ajan tutuissa maisemissa Lyngeninvuonon äärellä ja Senjan satumaisella saarella. Senjalta jatkoin matkaani ennestään itselleni vieraisiin Vesterålenin saaristoon ja Lofooteille. Tuo kaksiviikkoinen oli yhtä hulppeiden maisemien tykitystä. Vuoristoa, turkoosia merta ja pieniä hiekkarantaisia poukamia.

Olin onnessani päästessäni takaisin Senjalle. Edellisvuoden jälkeen saarelle oli jäänyt vielä monta huiputtamatonta vuorta, joille pääsin nyt kiipeämään. Muutaman päivän jälkeen jatkaessani matkaa Vesteråleniin, jäi Senjalle vielä muutama vuoriseikkailu odottamaan tulevia vuosia.

Barden, Senja
Bardenin huipulla
Bergsbotn, Senja, vuosi 2020
Bergsbotn, Senja

Vesterålenin saaristo oli ihanan hiljainen. Kun suuret matkailijavirrat suuntasivat kesällä 2020 Lofooteille ja Senjalle, ei täällä tullut vastaan kuin muutama muu matkailija. Harmikseni säät olivat varsin sateiset, joten Vesterålen jäi osaltani pintaraapaisuksi, vaikka olisin mielelläni viettänyt sien rauhassa aikaa pidempäänkin.

Vesterålen_ranta
Langøya, Vesterålen
Bukkekjerka, Andoya
Andøya, Vesterålen

Lofooteille suuntasin varsin ristiriitaisin tuntein. Olin toki nähnyt sieltä upeita kuvia, mutta suuret turistimassat ja liian turistoituneet kohteet aiheuttavat minussa mielenkiinnon sijaan lähinnä pakenemisreaktion. Elokuun alkupuolella suurin osa suomalaisista oli jo onneksi palannut Norjasta kotimaahan, joten turistien määrä ei ollut aivan niin valtava kuin olin odottanut. Lofootit jättivät silti vain ihan kiva -fiiliksen. Hienoja maisemia, mutta ei vaan kolahtanut. Lofooteilla sain toki kokea huikeita ja ikimuistoisia kokemuksia, kuten erään myrskyisän yön, jonka vietin valvoen ja telttakaaria vasten tuulta painaen, sillä muuten Atlantilta puhaltavat puuskat olisivat murskanneet teltan aivan lyttyyn. Jälleen yksi matkatoilailu muisteltavaksi ja tarina kerrottavaksi. Ja sitä tarinaa onkin jo päästy kertomaan vaikka kuinka monesti!

Lofootit
Lofootit

Jos Lofooteilla oli myrskyisää, Lyngen tarjoili parastaan. Yykeänvuono kimalteli kirkkaan sinisenä ja turkoosina auringon leiskuessa taivaalla. Vaikka Lyngen on näiden parin vuoden aikana käynyt jo varsin tutuksi, löysin sieltä jälleen ihan uusia maisemia ja nautin niistä tutuistakin. Voihan Lyngen, miten joku paikka voikin olla niin ihana.

Lyngen, Skibotn

Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot, Pirkanmaa

Elokuun lopulla ehdin vielä retkeilemään Suomessakin. Pirkanmaalla melko lähekkäin sijaitsevat Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot tarjosivat sopivan yhdistelmän viikonloppuretkelle. Seitsemisessä Kirkas-Soljasen rannalla vietetty yö oli aivan uskomattoman kaunis ja täynnä tähdenlentoja. Saari-Soljasen luontopolku puolestaan osoittautui jälleen kerran kivaksi iltalenkiksi halki suomaisemien.

Helvetinjärvellä odotteli aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä sekä ehkä Helvetinjärven kuuluisin reitti Helvetistä itään. Helvetinkolun autiotuvalla ja siitä pienen matkan päässä olevan kallion päällä oli ihanaa viettää kesän viimeistä päivää.

Helvetinjärven kansallispuisto, vuosi 2020
Helvetinjärven kansallispuisto

Syyskuu

Syyskuussa oli aika karkaussyksyn. Korona oli pilannut karkausvuoden unelmareissun, mutta alkusyksystä koronatilanne Euroopassa näytti sen verran hyvältä, että uskalsin haaveilla Norjan lisäksi vähän muustakin ulkomaanreissusta. Niinpä pakkasin tavarat ja koirat autoon ja suuntasin kohti Eurooppaa. Tarkoituksenani oli asustella noin kuukauden pätkät eri maissa ja palata Suomeen joskus loppuvuoden hujakoilla. Suunnitelmaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että koronasta huolimatta olisi turvallista ja vastuullista viettää syksy Euroopassa siten, että liikkuisin omalla autolla, viettäisin aikaa luontokohteissa ja kohtaisin ihmisiä lähinnä vain kaupoissa. Ei siis juurikaan mitään sellaista, mitä Suomessa asuessani en tekisi.

Suunnitelma muuttui syksyn aikana koronatilanteen pahetessa ja talven lähestyessä ja palasin Suomeen ennakoitua aiemmin, jo lokakuussa. Pandemian kehittymisestä huolimatta onnistuin toteuttamaan reissun koronan kannalta varsin vastuullisesti. On ikävää, että matkailu on nyt koronan myötä teilattu aivan täysin ja leimattu vastuuttomaksi toiminnaksi. Vaikka sitäkin se toki voi pahimmillaan olla. Oman reissuni myötä haluan kuitenkin korostaa, että matkailu on mahdollista tehdä vastuullisesti, kunhan tekee oikeita valintoja ja välttää ylimääräisiä ihmiskontakteja: julkisen liikenteen sijaan käyttää omaa autoa, hotellien sijaan asuu huoneistoissa tai pienissä majataloissa ja museoiden ja muiden nähtävyyksien sijaan liikkuu luonnossa. Ei matkailu edellytä välttämättä yhtään enempää ihmiskontakteja kuin kotona asuminenkaan, kunhan matkan toteuttaa ajatuksella.

Viro, Latvia ja Liettua

Mutta palataan asiaan, syyskuun alkuun ja Viron maaperälle. Keski-Eurooppaan matkatessani päätin käyttää viikon verran Baltiassa kiertelyyn. Latvia ja Liettua olivat minulla vielä kokonaan näkemättä ja Viron matkailukin on keskittynyt pääasiassa Tallinnan ympäristöön.

Virossa vietin päivän Haapsalun rappioromanttista arkkitehtuuria ihaillen ja kävin patikoimassa upeiden soiden halki Soomaan kansallispuistossa, jossa myös vietin yön telttaillen ja susien ulvontaa kuunnellen. Näköjään ei tarvitse lähteä kovin kauas kotoa kokeakseen jotain jännää ja todella ainutkertaista! Viron matkailun päätin Viljandin suloiseen kaupunkiin ja Loodi mõisin rappeutuneen kartanon äärelle.

Soomana kansallispuisto, vuosi 2020
Soomaan kansallispuisto, Viro

Latviassa ensimmäinen kohteeni oli Seda, neuvostoaikana täysin tyhjästä rakennettu pieni kaupunki, jossa edelleen elellään hiljaksiin. Tuo mahtipontisten bulevardien, upeiden talojen ja toisaalta neuvostokerrostalojen yhdistelmä oli todellinen arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneen matkailijan unelma! Sedassa saattoi tuntea sellaista ihmettelyä ja kummastelua, joka usein valtaa mielen kaukomaiden pienissä kylissä kierrellessään.

Toinen Latvian kohde oli Gaujan kansallispuisto, joka oli yhdistelmä Gauja-jokea, punaisia hiekkakivikallioita ja pieniä kyliä ja kaupunkeja. Tämä luonnon ja kylien yhdistelmä toi mieleeni Snowdonian kansallispuiston Walesissa, vaikka nummien ja vuorten sijalla olikin lehtometsää ja vain vähän kumpuilevaa maisemaa.

Jatkoin matkaani Lavian länsireunalle, josta löytyi suloinen pieni Kuldigan kaupunki. Jälleen kerran rappioromanttista arkkitehtuuria ja hiljaisia katuja. Miten eri näköistä täällä onkaan verrattuna suomalaisiin kaupunkeihin!

Kuldiga, Latvia, vuosi 2020
Kuldiga, Latvia

Latviasta Itämeren rannalta löytyi vielä Liepajan kaupungin kyljessä oleva Karostan alue, joka on aikoinaan ollut puna-armeijan sotilastukikohta ja siten ollut pitkään suljettuna. Nykyisin Karostan kaduilla saa vapaasti ihmetellä aikoinaan hulppeina loistaneita taloja, komeaa kultaisena hohtavaa kirkkoa, neuvostotyylisiä harmaita betonikolosseja sekä kaupungin laitamilta löytyviä puolustusrakennelmia.

Latviasta jatkoin Liettuaan, joka jäi tällä kertaa hieman vähemmälle huomiolle, mutta uskoisin tuosta naapurimaitaan hiljaisemmasta ja tuntemattomammasta maasta löytyvän yhtä sun toista kiinnostavaa. Minun oli tarkoitus käydä kuvaamassa hylätyssä huvipuistossa Elektrenain kaupungissa, mutta lukuisten ukaasien ja kieltotaulujen vuoksi päädyin ihmettelemään vain kaupunkia, joka jälleen kerran oli täynnä harmaita betonikerrostaloja, jotka kaikessa karuudessaan miellyttävät silmää. Liettuassakin kävin toki patikoimassa, kun suuntasin Neris Regional Parkiin. Neris-joen rannalta löytyi ihan miellyttävä reitti, joka kulki vehreässä metsässä. Ei mitään kovin ihmeellistä, mutta ihan kiva paikka päiväkävelylle.

Liettua, vuosi 2020
Neris Regional Park, Liettua

Slovakia

Baltiasta ajoin suorinta tietä ja turhia pysähtelemättä Slovakiaan, sillä reitin varrelle osuneessa Puolassa oli tuolloin naapurimaitaan heikompi koronatilanne. Tämän hetkisessä pandemiatilanteessa on hyvä pyöritellä silmiään sille, että Puolan tuolloinen ilmaantuvuusluku, muistaakseni n. 30 tai 40, tuntui todella suurelta ja pelottavalta.

Slovakiassa asetuin aloilleni Tatravuorten juurelle Popradin kaupunkiin. Popradista käsin tein päiväretkiä vuoristoon, sekä aivan huippujen tuntumaan että alemmas vuoristojokien varsille. Pyörähdin myös Levočan sympaattisessa kaupungissa ja bongailemassa lähialueen linnoja niihin kuitenkaan tarkemmin tutustumatta.

Kävin tutustumassa myös kahteen pienempään UNESCO:n listalle valittuun kylään: värikkäistä pikkutaloista koostuvaan vuoristossa sijaitsevaan Vlkolineciin sekä valkoisin kuvioin koristelluista piparkakkutaloja muistuttavista taloistaan tunnettuun Čičmanyyn.

Elämä Slovakiassa oli varsin leppoisaa. Oli mukava asustella koko kolme viikkoa Popradin esikaupunkialueella ja tehdä kävelylenkkejä pitkin omakotitaloaluetta.

Lomnicke Sedlo, vuosi 2020

Lokakuu

Itävalta

Slovakiasta jatkoin matkaani Italiaan, mutta en malttanut olla pysähtymättä Itävallassa, kun sen läpi kerran ajoin. Nuo pari päivää Itävallassa olivatkin yhdet Euroopan matkan suosikeistani. Meinasin pakahtua siihen onnentunteeseen, jonka ympärillä kohoavat Alppien huiput saivat aikaan. Tein muutaman päiväretken vuoristoon ja vietin ikimuistoisen ja aika hurjan päivän Grossglocknerin vuoristotiellä, jossa pilvien keskeltä ei nähnyt kymmentä metriä kauemmas eteensä ja jossa kaikkein korkeimmilla osuuksilla lumi oli vallannut tien laidat. Kun tuohon lisää vielä myrskylukemissa puuskivan tuulen, oli ihan helpotus päästä takaisin alavammille maille ja sulan maan äärelle. Päivä oli ollut aivan mahtava, etenkin niinä hetkinä kun pilvet väistyivät ja maisemat avautuivat näkyviin.

Grossglocknerin vuoristotie, Itävalta, koronavuosi
Grossglocknerin vuoristotie, Itävalta

Italia

Italiassa halusin viettää aikaa Dolomiiteilla, mutta päädyin hieman etelämmäs lähemmäs Venetsiaa pieneen Campolongo sul Brentan kylään, josta löysin sopivan asunnon. Sieltä käsin tein päiväretkiä Dolomiittien huikaiseviin vuoristomaisemiin ja ihastelin Pohjois-Italian upeita maisemia. Päädyin tutustumaan myös italialaiseen eläinlääkäriasemaan koiran loukattua tassunsa. Samaisen tassuvaivan vuoksi patikoinnit jäivät Italiassa ja myöhemmin reissulla väliin ja keskityin ihailemaan maisemia lähinnä ajellen autolla pitkin vuoristoteitä.

Italia, vuosi 2020

Italiassa ollessani Euroopan koronaluvut lähtivät uuteen nousuun ja seurasin huolestuneena uusia rajoituksia ja taudin leviämistä. Tarkoituksenani oli viipyä Italiassa pidempään ja mahdollisesti jatkaa siitä vielä etelämmäs Eurooppaan. Huonontuva koronatilanne, Alpeille saapuva talvi ja tiukkenevat maahanpääsyrajoitukset saivat minut kuitenkin nopeasti tekemään päätöksen Suomeen palaamisesta. Niinpä lyhensin majoitusvaraustani Campolongo sul Brentassa ja ajoin halki pohjois-Italian lännemmäs Comojärven rannalle. Seuraavana päivänä ajoin Sveitsiin, pyrin valitsemaan kaikkein hienoimman mutta vähälumisen vuoristoreitin Sveitsin halki, piipahdin nopeasti katselemassa Liechtensteinin maisemia ja pääsin illaksi Saksan puolelle. Kolme päivää myöhemmin olin ajanut järjettömän pitkät ajopäivät Saksan, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron halki, hakenut Virosta koirille Suomeen pääsyyn vaadittavan ekinokokkilääkityksen ja saapunut Suomeen viettämään karanteeniviikkoja.

Lugano, Sveitsi, vuosi 2020
Aamunsarastus Luganossa, Sveitsi
San Bernardino, Sveitsi
San Bernardino, Sveitsi

Sipoonkorven kansallispuisto, Uusimaa

Kun karanteeni oli lusittu, pääsin taas pitkästä aikaa retkeilemään Lähtöselvitetty-Katjan kanssa. Tällä kertaa suuntasimme Sipoonkorven kansallispuistoon päätarkoituksenamme nauttia retkilounas ja vaihtaa kuulumisia. Onneksi varsinainen patikoiminen oli toissijaista, sillä kuulumisten vaihto alkoi niin intensiivisesti, että onnistuimme heti parkkipaikalta lähtemään aivan väärään suuntaan. Hups. Siinä vaiheessa kun tajusimme erheemme, ei aikataulu enää antanut periksi aikomamme Kalkinpolttajanpolun kiertämiseen. Onneksi ehdimme kuitenkin mainiosti kävellä laavulle paistamaan makkaraa, kokkailemaan perinteisiä suklaabanaaneja ja nauttimaan #skumppaakuksasta.

Sipoonkorpi, vuosi 2020

Marraskuu

Ylläs ja Pallas, Lappi

*Sis. yhteistyön Ylläksen Yöpuun kanssa

Kun Euroopassa reissatessa alkoi käydä selväksi, että palaisin Suomeen jo reilusti ennen vuodenvaihdetta, pälkähti mieleeni uusi ajatus. Mitä jos lähtisin marraskuuksi taas Lappiin? Hetkeä myöhemmin kesältä tuttu asunto olikin taas varattu minulle.

Marraskuinen Lappi oli, noh, vaihteleva. Saapuessani Ylläkselle tiet ja polut olivat jään peitossa ja taivaalta vihmoi vettä. Harmaus kuitenkin välillä väistyi ja hento lumi valaisi ympäristön. Muutamana yönä revontulet loimusivat taivaalla ja kuun valossa oli helppo kulkea ilman minkäänlaista valoa.

Äkäslompolo, vuosi 2020
Äkäsmylly, Muonio, vuosi 2020
Äkäsmylly, Muonio

Tuntureillekin ehdin, joskin hieman vähemmän kuin kesällä. Pallaksella kävin kahdesti: kerran kirkkaana talvipäivänä, jolloin Laukukeron ja Taivaskeron välillä päädyimme keskelle älytöntä tuulen tuiverrusta ja lumisadetta, joka peitti näkyvyyden tyystin. Lumipyry onneksi hellitti ja vaikka Taivaskeron huiputus pitikin sillä kertaa turvallisuussyistä jättää väliin, pääsimme seuraamaan porotokan paimennusta aitaukseensa.

Viikkoa myöhemmin vein Ylläksen harmauteen kyläilemään tulleet Lähtöselvitetty-Katjan, Toisiin maisemiin -Hannelin ja MaaQuzuu-Outin lumen perässä Pallakselle. Tuolloin keli oli vuoden harmaimman päivän mukaisesti pelkkää sumua, eikä Pallaksen upeista huipuista näkynyt vilahdustakaan. Eikä näkynyt enää niitä edellisviikon porojakaan. Pääsimme sentään laskemaan mäkeä Vatikurun rinteeseen.

Talvisen Lapin hyvästelin joulukuun alussa päiväretkellä Särkitunturille. Keli oli taas varsin haasteellinen. Huipulla tuuli niin, ettei tallatulta polulta uskaltanut kiivetä aivan tunturin huipulle, sillä jalanjäljet peittyivät hetkessä tuiskuavaan lumeen ja valkean maiseman keskeltä oli vaikea tunnistaa enää oikeaa paluusuuntaa. Lumiset tunturipuut ja Pallakselle avautuvat maisemat olivat onneksi vaivan arvoiset vähän alempaakin tunturin rinteeltä.

Koska tunturiretket olivat marraskuun liukkailla keleillä varsin haastavia ja sumuisilla keleillä täysin turhia, suuntasin kahdesti kavereiden kanssa lounastamaan tulen ääreen eri autiotuville tai kodille. Aakenuksella Ylläksen ja Levin välillä Pyhäjärven autiotupa oli aika sympaattinen kokemus. Siellä olisi mukava joskus vaikka yöpyä! Outin, Katjan ja Hannelin kanssa suuntasimme puolestaan Ylläksen Varkaankurun kodalle laajentamaan retkiruokakokeilujamme mutakakkuihin. Olen jo pitkään haaveillut appelsiininkuorissa paistettavista mutakakuista, ja vihdoin oli sopiva hetki testata niitä.

Tyttöjen kanssa pääsimme myös korkkaamaan avantokauden! Äkäslompolossa majoituspalveluita tarjoavalla Ylläksen Yöpuulla on oma rantasauna ja avanto Äkäslompolo-järven rannalla. Näistä pääsimme nauttimaan someyhteistyön merkeissä. Tämä kyseinen järvenranta on Äkäslompolon parhaita paikkoja revontulien bongaamiseen, joten olimme fiilistelleet, kuinka istuisimme tuvan lämmössä ja ihailisimme ikkunoista taivaalle levittäytyviä revontulia. Tuo viikonloppu sattui kuitenkin olemaan koko marraskuun utuisin, joten jouduimme heittämään hyvästit revontulille. Valtava rantasauna ja kirpakka avanto olivat kuitenkin upea ja rentouttava kokemus jo sellaisenaan.

Joulukuu

Meiko, Uusimaa

Joulukuussa ennätin vielä yhdelle retkelle, kun suuntasin Kirkkonummen Meikolle. Tuo kallioiden ympäröimä järvi oli varsin kaunis myös joulukuisessa lumisateessa, mutta voin vaan kuvitella kuinka upeilta sen rantakalliot ja mäntymetsät näyttävät ja tuoksuvat kesäisessä auringonpaisteessa. Tänne täytyy päästä uudelleen!

Meiko, vuosi 2020

Onpahan ollut aikamoinen vuosi. Se ei ollut pätkääkään sellainen kuin odotin, mutta täynnä yllätyksiä, hauskoja hetkiä, toinen toistaan korkeampia vuoria ja upeita kokemuksia, jotka eivät varmasti unohdu koskaan.

Tällaisia vuosikatsauksia on aina yhtä hengästyttävää tehdä. Samalla se on tosi palkitsevaa, sillä vuoden aikana tehtyjä seikkailuja muistellessaan ja yhteen kootessaan tajuaa, miten paljon vuoden aikana onkaan taas saanut nähdä ja kokea! Jännityksellä odotan, mitä kaikkea ihanaa ensi vuosi tuokaan tullessaan.

Reissujen ja retkien täyteiseen vuoteen 2019 pääset kurkistamaan tästä linkistä: Tästähän tuli aikamoinen matkailuvuosi!

Millaisia upeita yllätyksiä ja ennalta arvaamattomia reissuja sinun vuoteesi on kuulunut?


Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’

1 Comment

  • Varsin kivalta tuo sinun vuotesi kaikesta huolimatta kuulostaa, vaikka on tosi harmittavaa, että upeat suunnitelmat peruuntuivat. Niin ne kyllä peruuntuivat meilläkin. Ei päästy Intiaan, ei Alaskaan tai muutenkaan Yhdysvaltoihin, ei Kanadaan eikä Kiinaan. Alppikohteisiin onneksi päästiin kesällä, niin myös Norjaan ja ruska-aikaan Lappiin. Alkukesästä tuli myös vietettyä useampi yö piilokojuissa eläimiä kuvaten ja ne oli ihan huippukokemuksia!

    Reply

Leave a Reply