Vuosi 2020: karkausvuoden unelmareissusta tulikin koronavuoden iloinen sekamelska
Vuosi 2020. Huh. Helmikuussa istuin silloisen kotini keittiön pöydän ääressä, vilkuilin välillä ikkunasta ulos lumiseen maisemaan ja kirjoitin…
28.12.2020Vuosi 2020. Huh. Helmikuussa istuin silloisen kotini keittiön pöydän ääressä, vilkuilin välillä ikkunasta ulos lumiseen maisemaan ja kirjoitin…
28.12.2020Taiwanin entinen pääkaupunki Tainan on tunnettu lukuisista temppeleistään, minkä lisäksi kaupungissa on nähtävissä jäänteitä hollantilaisesta kolonisaatiosta. Tainan ei…
2.3.2020Nepalin matkallani loppuvuodesta 2019 yksi kaikkein ikimuistoisimmista kokemuksista oli retki tiibetiläisiin pakolaiskyliin. Päivä oli aivan uskomaton. Se avasi…
19.2.2020Tästä vuodesta tulee taatusti täysin erilainen kuin yhdestäkään aikaisemmasta. Pian pakkaan laukkuni ja hyppään lentokoneeseen. Paluulippua ei ole.…
12.2.2020Nepalissa sijaitseva Pokharan kaupunki on monelle matkailijalle vain ponnistuspaikka Annapurnan alueen vaelluksille. Mutta täällä Himalajan juurella sijaitsevassa järvenrantakaupungissa…
23.1.2020Suurimmalle osalle Nepalin matkailijoista Pokharan kaupunki toimii vain tukikohtana ja ponnistuspaikkana Annapurnan alueen vaelluksille. Pokhara on myös paljon…
20.1.2020Marras-joulukuussa 2019 vietin aivan täydelliset 10 päivää Nepalissa. Soolomatkani aikana menetin sydämeni Nepalille aivan täysin. Kymmenen päivää oli…
13.1.2020Voi Nepal. En olisi ikinä arvannut, millainen matka siitä tulisi. Tämän vuoden talvipakomatkalle lähtiessäni mulla ei ollut aavistustakaan…
16.12.2019