Voi Senja, Senja, Senja! Olet upea ja niin kaunis!
Pohjois-Norjan rannikolla sijaitseva Senjan saari tarjoaa täydelliset puitteet päiväretkeilijöille ja roadtrippailijoille. Senja on kuin Lofoottien vähemmän tunnettu pikkusisko. Tosin viime vuosina Senjakin on selvästi alkanut saavuttaa suosiota matkailijoiden keskuudessa.
Jos haluat nähdä upeita vuoristomaisemia, patikoida käsittämättömän upeassa ympäristössä ja nauttia Lofootteja hieman rauhallisemmasta matkakohteesta, kannattaa suunnata matkansa Senjalle.
Minä kävin Senjalla kesällä 2019 osana parin viikon Pohjois-Norjan roadtrippiäni. Viivyin saarella vain neljä päivää, kunnes pakenin lähestyviä sateita mantereen puolelle ja kohti Tromssaa. Olisin kuitenkin mielelläni viettänyt Senjalla ainakin viikon! Nähtävää ja etenkin patikoitavaa jäi niin valtavan paljon.
Tässä postauksessa kerron oman reissuni pohjalta Senjan parhaat palat ja annan muutaman vinkin muun muassa patikointireitteihin, näköalapaikkoihin sekä majoitukseen.
Senjan upeat patikointireitit
Senja on päiväretkeilijän unelmakohde! Saaren upeilla vuorilla riittäisi patikoitavaa varmasti useammaksi viikoksi. Minä kävin testaamassa patikointipoluista neljä: Hestenin, Rivenin, Sukkertoppenin ja Lonketindin.
Hesten, retki Senjan ikonisimpiin maisemiin
Senjan kuuluisin ja ikonisin vuorenhuippu on varmasti Segla. Seglan huipulle pääsee patikoimaan, mutta ehkä parhaimmat näkymät Seglalle saa kuitenkin viereiseltä Hestenin huipulta. Hesten on lisäksi hieman helpommin saavutettavissa kuin jyrkkä Segla.
Tosin on Hestenillekin kipuamista. Neljän kilometrin pituinen reitti alkaa Fjordgårdin kylästä ja nousee ensin melko helppoa polkua ylös rinnettä ja pitkospuita pitkin pienessä metsässä. Korkeammalle päästäessä reitti muuttuu hieman kivikkoisemmaksi ja jyrkemmäksi. Lohkareiden välillä joutuu välillä tasapainottelemaan ja joissain kohdissa saa ottaa kädetkin tueksi. Jyrkimmissä rinteissä korkeanpaikankammoista saattaa jo hieman hirvittää, mutta nämäkin kohdat on ihan kuljettavissa.
Hestenin todellinen huippu sijaitsee vuonoon syöksyvän jyrkänteen laidalla, josta aukeaa upeat maisemat viereiseen vuonoon ja kohti Seglaa. Minä jätin huipun kuitenkin väliin, sillä polku sinne näytti todella kivikkoiselta, eikä järjettömän korkean ja pystysuoran jyrkänteen vierelle kulkeminen suht energisen ja voimakkaan koiran kanssa kuulostanut ihan turvallisimmalta vaihtoehdolta.
Niinpä valitsin reitin loppupuolella toiseen suuntaan vievän polun ja kiipesin ihailemaan maisemia hieman Hestenin huippua matalammalta. Tämä oli oikein oiva valinta, vaikka ehkä kaikkein upeimmat maisemat jäivät näkemättä. Tältäkin nyppylältä sai kuitenkin ihailla maisemia toisella puolle levittäytyvän vuonon ja vuorien suuntaan. Ja Segla – sen tornimainen siluetti näkyy lähes koko reitille ja näyttää upealta molemmilta näiltä huipuilta katsottuna.
Riven on helppo, mutta upea
Riven on selvästi helpompikulkuinen reitti kuin Hesten vaikka pituutta sillä on hivenen pidemmän, noin viisi kilometriä. Kiivetä täälläkin saa, mutta polku ei ole aivan yhtä kivikkoinen. Polku lähtee nousemaan heti alussa, mutta haikkailijan selvitettyä kallioisen ja mutaisen rinteen Rivenin polku vie vuoren harjanteen myötäisesti eteenpäin. Korkealta aukeaa hienot maisemat ympäröiviin vuonoihin, jopa sadesäällä.
Loppua kohden reitti ensin laskeutuu hieman alaspäin kunnes nousee taas ylös rinnettä. Itse en mennyt reittiä aivan loppuun saakka, mutta uskoisin maisemien olevan sieltä jopa vielä hienommat. Suosittu Husøyn pieni saari näkynee reitin loppupuolelle selvästi.
Rivenin lähtöpiste voi olla hieman haastava löytää, sillä paikalla ei ole erityisen suurta pysäköintialuetta. Tunnelin jälkeen tien laidassa pienten lampien lähellä on kuitenkin muutama levike, joihin auton voi jättää. Voit katsoa reitin lähtöpisteen sijainnin tästä.
Lue lisää:
Sukkertoppen tarjoilee turkooseja merimaisemia
Sukkertoppen on oiva valinta, jos haluat ihailla Hamn i Senjan lähialueen upean turkooseja merenrantoja korkealta. Neljän kilometrin pituinen reitti on ainakin alkuosaltaan suht koht helppo (nyt puhutaan Norjan mittakaavasta, joka on selvästi suomalaista vaativampi) ja kulkee alkumatkan metsässä. Metsäisen osuuden keskellä polku nousee mäen huipulle, mistä aukeaa näkymät turkoosina hohtavaan saaristoon.
Pienen matkan päässä tästä polku tulee vuoristojärven rantaan ja lähtee vähitellen nousemaan ylöspäin avonaisemmassa maastossa. Itse en tätä pidemmälle kiivennyt sadepilvien kerääntyessä uhkaavasti ylle. Ilmeisesti huipulta maisemat vasta upeat onkin, joten uskoisin sinne kiipeämisen kannattavan.
Sukkertoppenille pääsee kulkemaan kahdesta eri lähtöpaikasta: Kjosnesetin läheltä ja Hamn i Senjan länsipuolelta. Jälkimmäisestä oli huomattavasti helpompi löytää sallitun oloinen pysäköintipaikka.
Lonketinden
Kolme edellistä päiväpatikkaa kulkevat Senjan upealla ja dramaattisella pohjois- ja länsirannikolla. Halusin kuitenkin käydä katsastamassa myös saaren eteläosan, vaikka sen sanotaankin olevan hieman valjumpi. Ja kyllä, etenkin saaren keskiosa muistutti enemmänkin ruotsalaisia ja norjalaisia tuntureita kuin rannikon terävähuippuisten vuorten ihmemaata.
Mutta kyllä sieltä etelästäkin maisemia löytyi! Valitsin reitikseni kuuden kilometrin pituisen Lonketindenin reitin. Matkailijoiden keskittyessä pohjoisempiin alueisiin, ei täällä etelässä näkynyt juuri ketään muuta. Kohtasin reitillä ainoastaan yhden pariskunnan.
Lonketindenin huipulle vievä reitti alkaa hieman soisessa maastossa, mutta siirtyy pian kivikkoisemmalle vuoren rinteelle. Aluksi polku on kuitenkin helppokulkuista, mutta jyrkkenee selvästi loppua kohden. Se nousee vähitellen vuoren harjannetta pitkin ylöspäin. Välillä kannattaa malttaa kääntyä ympäri, sillä takana avautuu käsittämättömän avara maisema manner-Norjan lumihuippuisille vuorille.
Reitti Lonketindenin huipulle on pitkä, kivinen, haastava ja paikoin jopa pelottava, mutta reitti kannattaa todellakin kulkea loppuun saakka. Huipulta avautuu maisemat lännen suuntaan kohti Senjan muita vuorenhuippuja ja upeita vuonoja.
Lue lisää:
Nähtävyydet
Jos patikointi ei kiinnosta, pääsee Senjan maisemia ihailemaan myös tien viereltä. Upeimmat näköalapaikat lienevät saaren länsirannikolla sijaitsevat Tungeneset ja Bergsbotn. Näistä kerron lisää aivan kohta. Tungenesetin ja Bergsbotnin lisäksi kannattaa pysähtyä ihailemaan Seglan ja Hestenin jylhiä vuorenrinteitä vuonon vastarannalle Mefjordbotnin ja Senjahopenin välillä sekä turkoosia merenrantaa Hamn i Senjan lähialueilla, joista jälkimmäiset näkyvät myös aiemmin mainitulta Sukkertoppenin reitiltä.
Tungeneset
Tungenesetin sileät rantakalliot ja niille rakennetut modernit luiskat ja rakennukset tekevät Tungenesetin pysähdyspaikasta kiinnostavan jo itsessään. Mutta kun kuvaan yhdistetään upeat näkymät edessä avautuviin dramaattisiin vuorenhuippuihin, on paikka aikalailla täydellinen.
Bergsbotnin näköalatasanne
Jos sosiaalisessa mediassa vastaasi tulee korkealta lahden pohjasta otettuja maisemakuvia, on ne mitä todennäköisemmin otettu Bergsbotnin näköalatasanteelta. Tungenesetin tapaan Bergsbotnin näköalapaikka sijaitsee aivan tien vieressä. Monet tuntuvat ylistävän tätä paikkaa, mutta täytyy sanoa, että itse ehkä hieman petyin maisemiin. Senjan upeaakin upeampi ympäristö selvästikin saa aika nopeasti haaveilemaan yhä vaan upeammista näköaloista. Bergsbotnin näköalatasanne on kuitenkin arkkitehtuuriltaan varsin hauska.
Majoitus
Senjalla on helppoa matkustaa, kun kuljettaa oman majapaikkansa mukanaan – oli se sitten teltta, matkailuauto, -vaunu tai retkeilyauto. Senjalla on useita leirintäalueita, ja niiden lisäksi yöksi voi pysähtyä melkein mihin tahansa. Miltä kuulostaisi yö vuonon rannalla vuorenhuippujen ympäröimänä?
Majoittuminen rannalla
Norjassa on käytössä jokamiehenoikeudet, jotka vastaavat hyvin pitkälti Suomen jokamiehenoikeuksia. Majapaikan teltalla tai asuntoautolla saa hyvin vapaasti valita, kunhan säilyttää vähintään 150 metrin etäisyyden asutukseen. Toki muutenkin tulee käyttää järkeään eikä majoittua esimerkiksi suojellulle alueelle tai muita häiriten.
Yksi Senjan suosituimmista yöpymispaikoista on Ersfjordin ranta, jossa voi telttailla rannalla ja pysäköidä asuntoautonsa pysäköintialueelle. Ersfjordilla tulee kuitenkin ottaa huomioon, että teltta tulisi pystyttää rannan nurmialueelle, ei varsinaiselle hiekkarannalle tai hauraaseen rantaheinikkoon. Hienon rannan ja upeiden maisemien lisäksi alueella on kultainen vessa. Kyllä. Kultainen vessa tuntuu olevan varsinainen nähtävyys, mutta todellisuudessa siinä ei ole mitään kovin ihmeellistä, vaikka toki kultainen väri ja rakennuksen muoto ovat erikoisia. Joka tapauksessa, juokseva vesi on varsin tervetullutta yöpymispaikalla.
Vaikka et yöpyisi Ersfjordilla, kannattaa siellä kuitenkin pysähtyä katselemaan maisemia. Hieno hiekkaranta ja ympärillä levittäytyvät vuoret luovat vuonon perälle ihan oman tunnelmansa. Vuorilta syöksyvät vesiputoukset tuovat parhaimmillaan aaltojen muodostamaan äänimaailmaan oman lisänsä.
Leirintäalueet
Senjalla on myös useampia leirintäalueita. Minä yövyin Senjan pohjoisosassa Fjordbotn Campingissa ja etelämpänä Norwegian Wildin leirintäalueella. Fjordbotn oli ihana ja voin varauksetta suositella siellä yöpymistä! Leirintäalue on melko pieni ja sympaattinen. Rakennukset ovat uusia ja tosi hyväkuntoisia. Keittiö oli varsin hyvin varusteltu ja pesuhuoneet toimivat kuin unelma. Leirintäalueella on nurmialue teltoille, asuntovaunupaikkoja sekä pieniä mökkejä. Sateella möykkyisä nurmialue kuitenkin kerää vettä, mikä kannattaa ottaa huomioon telttaa pystyttäessä.
Fjordbotnin jälkeen Norwegian Wild oli pienoinen pettymys. Sielläkin perusasiat olivat kunnossa, mutta keittiötilat olivat todella pienet ja ilmanvaihto niissä oli olematonta. Ärsyttävintä leirintäalueella olivat kolikkosuihkut: on rasittavaa joutua etukäteen miettimään, miten monta minuuttia mahtaa suihkussa olla. Kun maksettu minuuttimäärä loppui, loppui vedentulo kuin seinään. Toki kolikoita sai tarvittaessa pudotettua lisää masiinaan, joka sijaitsi suihkukoppien ulkopuolella.
Muut majoitukset
Useilla leirintäalueilla voi majoittua oman teltan tai asuntoauton lisäksi myös mökeissä. Lisäksi Senjalta löytyy joitakin hotellimajoituksia, esimerkiksi Hamn i Senja.
Senja on helppo matkakohde
Senjalla matkustaminen ja ajaminen on varsin helppoa. Tiet ovat hyväkuntoisia ja pääosin melko leveitä. Ainoastaan tunneleissa ja kaikkein kiemuraisimmilla vuoristoteillä ajaminen vaatii hieman tarkkuutta etenkin ohitustilanteissa, mutta tiet ovat ihan kuljettavissa ainakin henkilöautolla.
Senjalle voi saapua sekä maanteitse Finnsnesistä että lautalla etelästä Andenesista tai pohjoisesta Brensholmenista. Itse ajoin Senjalle siltaa pitkin Finnsnesin kautta, kiersin lähes koko saaren autolla ja poistuin lopulta kohti Sommarøyta Brensholmeniin liikennöivän lautan kyydissä. Lauttamatka sujui varsin simppelisti. Auto ajettiin kannelle ja itse noustiin matkan ajaksi sisätiloihin. Koiraa ei sisälle saanut ottaa, vaan se piti jättää matkan ajaksi autoon. Matka maksettiin lautan sisätiloissa.
Oletko käynyt Senjalla tai suunnitteletko reissua sinne? Mitkä ovat omia lempikohteitasi Senjalla?
Lue lisää pohjois-Norjasta:
- Lonketinden – eteläisen Senjan huimaavan jännittävä retkikohde
- Riven – helppo retki Senjan vuoristomaisemiin
- Vuoria, vuonoja ja upea Jäämeri – tällainen oli kahden viikon road trip Pohjois-Norjassa
- Suloinen Hvaldimir-maitovalas ja kaksi muuta syytä matkustaa Hammerfestiin
- Trollholmsund: Dolomiittipeikkoja Jäämeren rannalla
Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’
8 Comments
Anni | Rajatapaukset
9.7.2020 at 15:23Apua, en kestä miten kaunista! Olisinpa tuolla patikoimassa <3
Olen haaveillut Norjan ja Lapin road tripistä, mutta toteuttamiseen taitaa olla mahdollisuus aikaisintaan ensi vuonna.
Suunnaton
9.7.2020 at 16:23Täydellinen road trip -kombinaatio! Nyt on ainakin hyvää aikaa suunnitella 🙂
Mä haikailen myös takaisin Senjalle. Se on vaan niin upea <3
Hanneli / toisiinmaisemiin
9.7.2020 at 17:05En yhtään malttaisi odottaa kohta käynnistyvää roadtrippiä Senjalle. Kun tekis mieli päästä matkalle nyt heti. Yövyitkö muuten kaikki yöt teltassa tuolla? Kiitos hyvästä jutusta ja kyselen varmasti vielä lisää ennen reissuani.
Suunnaton
9.7.2020 at 17:25Sulla on tulossa niin mielettömän upea reissu!!
Joo, yövyin kaikki yöt teltassa: kaksi leirintäalueilla ja yhden tuolla rannalla. Ainoa haaste telttailussa oli saada se kuivaksi sateiden välillä, kun mainiolla tuurillani Senjalla satoi joka päivä.
Aron / Ja sitten matkaan
17.7.2020 at 10:59Maisemat tuolla näyttävät kyllä hienoilta, joskin tuo lumi noilla rinteillä on vähän turhan matalalla minun makuuni. 🙂 Ensin säikähdin, ettei tarjolla ole muuta kuin telttamajoitusta, mutta onneksi seinätkin saa ympärilleen niin halutessaan. Senja on ollut mukana mahdollisen Pohjois-Norjan roadtripimme suunnitelmissa, mutta aika ei taida riittää. Tämä voi hyvinkin olla ainoa tilaisuutemme tutustua alueeseen, joten pakko yrittää priorisoida. Harmi sinällään, sillä sait saaren kuulostamaan mielenkiintoiselta.
Suunnaton
24.7.2020 at 00:44Teillä on niin paljon hyviä vaihtoehtoja, etten yhtään kadehdi valinnanvaikeutta!
Senjalla tosiaan on myös leirintäaluemökkejä ja muutakin sisätilamajoitusta, muun muassa Hamn i Senjassa.
AE
4.8.2020 at 01:44”tiet ovat hyväkuntoisia”…. tästä nyt voisi olla vähän eri mieltä, tiet ovat pääasiassa kapeita eikä aina mahdu ajamaan kaksi autoa vaan pitää väistellä levikkeille, millään isolla taloautolla mitään asiaa tänne. Uimarantojen parkkipaikoille mahtuu parhaimmillaan kuusi autoa, asuntovaunulla kannattaa karttaa koko saarta jos ei ole ennakkoon sovittua varmaa paikkaa tiedossa.
Suunnaton
5.8.2020 at 01:05Kiitos kommentista! Mielestäni tien kapeus ei vaikuta tien kuntoon: kapeatkin tiet voivat olla hyväkuntoisia, jos niissä ei ole esim. pahoja routavaurioita. Kapeus itsessään ei tee tiestä huonoa, vaikka se toki etenkin isommille autoille aiheuttaa omat kommervenkkinsä ajamiseen.