Suomen korkein koski on 36-metrinen Korkeakoski. Mutta missä se sijaitsee?
Korkeakoski on suosittu vierailukohde Pohjois-Savossa, Kuopion Maaningalla. Olen jo monena keväänä suunnitellut siellä käymistä, mutta joka vuosi kosken suurin sesonki on livahtanut huomaamatta ohi. Koski on komeimmillaan kevättulvan aikana, joten muuhun aikaan vuodesta en ole sinne halunnut lähteä. Tänä pääsiäisenä katselin lähipuroni virtaamista ja totesin, että nyt voisi olla aika.
Korkeakosken näköalapaikoille on lyhyt matka pysäköintialueelta. Helppokulkuiseksi matkaa ei kuitenkaan voi näin keväällä kutsua. Polun ympäristö oli liukkaan jään peitossa ja etenkin pienessä alamäessä jalkojaan sai sijoitella aika tarkasti, jotta pysyi pystyssä. Myös kosken ympäristössä kiertelevät portaat olivat sen verran liukkaat, että jokaiseen askeleeseen sai keskittyä tarkkaan.
Kapea Korkeakoskenjoki virtasi jo sulana ja kirkasvetisenä. Kosken kohdalla kivien päältä löytyi vielä lumen rippeitä ja alhaalla kanjonissa virta pysytteli pääosin lumihangen alla. Näin huhtikuun puolenvälin kieppeillä koski ei ehkä vielä virtaa kaikkein voimakkaimmillaan, mutta kohinasta pääsee silti jo nauttimaan. Koski näköalatasanteineen muistutti jollain tavalla Kanadan Kalliovuorten vesiputouksia, joskin paljon pienemmässä mittakaavassa. Se ei kuitenkaan aiheuttanut samanlaista wow-efektiä kuin Athabasca-joen hurjalla voimalla jylläävät putoukset. Olisiko Korkeakoski erilainen muutamaa viikkoa myöhemmin lumien sulettua kokonaan? Ehkäpä.
Kosken yläosia pääsee ihastelemaan sen rannalle rakennettuilta puisilta portailta ja tasanteilta. Uuden näkökulman putoukseen saa alajuoksulta, kunhan on ensin onnistunut taiteilemaan itsensä alas pitkiä ja jäisiä portaita.
Korkeakoski itsessään on melko nopeasti nähty. Pidempää reippailua kaipaavat pääsevät tutustumaan koskiympäristöön luonnonsuojelualueella kiertävältä luontopolulta. Luontopolku muodostaa yhteensä 5,5 kilometrin pituisen rengasreitin, eli se olisi helposti yhdistettävissä päiväkäyntiin koskella. Me emme tällä kertaa käyneet kiertämässä luontopolkua, mutta pääset tutustumaan siihen esimerkiksi Rento retkeilijä -blogissa.
Vinkit Korkeakoskelle
- Koski on parhaimmillaan kevättulvien aikaan toukokuussa.
- Korkeakoskella palvelee kahvila, joka ainakin vuonna 2019 aukeaa vappuna.
- Keväällä kosken ympäristö on liukas, joten matkaan kannattaa lähteä pitävillä kengillä, esimerkiksi nastakengillä.
- Korkeakoski sijaitsee Kuopion Maaningalla, lähellä Pielaveden kuntaa. Korkeakoskelle on opasteet maantieltä 77. Kuopion keskustasta matkaa kertyy 60 kilometriä.
- Voit yhdistää Korkeakosken retkeen vierailun esimerkiksi Urho Kekkosen synnyinkodissa Lepikon Torpassa. Välimatkaa tuohon Pielaveden keskustan lähellä sijaitsevaan mökkiin on alle 20 kilometriä. Jos haluat päästä tutustumaan torpan sisätiloihin, kannattaa tarkastaa sen aukioloajat etukäteen nettisivuilta.
Lisää Itä-Suomen luontokohteita:
- Etelä-Konneveden kansallispuisto Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajalla
- Ruskaretki Tiilikkajärven kansallispuistoon
- Koloveden jylhät kalliot hurmaavat melojan
- Koli ja Patvinsuo: kesäretkeilyä Pohjois-Karjalan kansallispuistoissa
- Ryläyksen kierros – Kolin upeita vaaramaisemia kaukana ruuhkista
- Monipuolinen Koli: vaaroja, niittyjä ja huikeita järvimaisemia
- Päiväretket ihanan helteisellä Patvinsuolla
- Patvinsuon kansallispuiston upeat hiekkarannat
- Patvinsuon kansallispuiston mystinen Lakkapolku
- Petkeljärven kansallispuistossa Suomen syksy on parhaimmillaan
Voit seurata Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’
No Comments