Tänä syksynä ihastuin ikihyviksi, kun tein ruskaretken Pohjois-Karjalaan Petkeljärven kansallispuistoon. Jos Petkeljärven kansallispuisto oli ihana, on sitä myös Pohjois-Savon puolella sijaitseva Tiilikkajärvi. Itse asiassa nuo kaksi kansallispuistoa muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Kummastakin aukeaa kauniita maisemia peilityynille järville, joita reunustavat ruskan keltaiseksi värjäämät heinät. Molemmissa kiivetään järven ja suoalueen erottaville harjuille sekä astellaan pitkospuita pitkin halki hiljaisen suon.
Tiilikkajärven kansallispuiston Uiton kierto pähkinänkuoressa
Sijainti: Rautavaara, Pohjois-Savo
Reitin pituus: Uitonkierto 7 km + pisto Venäjänhiekalle n. 700 m
Vaativuus: Helppo
Parasta reitissä: Järvimaisemat Venäjänhiekalta sekä reitin harju- ja suo-osuudet
Kuljettavissa koiran kanssa: Kyllä
Tulenteko: Sallittu Sammakkotammen, Venäjänhiekan ja Uiton kämpän nuotiopaikoilla. (Huom. Tarkista metsäpalovaroitukset: tulenteko niiden aikana on kielletty.)
Yöpyminen: Sallittu Venäjänhiekalla.


Outdoor Siskojen syysretki Tiilikkajärvelle
Olin jo vuosia suunnitellut Tiilikkajärven kansallispuistossa käymistä – onhan sitä kehuttu paljon. Aina reissu on kuitenkin siirtynyt edemmäs ja edemmäs. Tänä vuonna päätin, että nyt on aika. Haluan lähteä Tiilikkajärvelle ruskaretkelle. Kun retkeilevien naisten, Outdoor Siskojen, Facebook-ryhmässä päätettiin tehdä yhteisretki juuri Tiilikkajärven kansallispuistoon, olin heti mukana.
Huurteisena syyskuun aamuna autolastillinen outdoorsiskoja ajeli halki Pohjois-Savon kuuraisen maiseman. Vaikka lähes kaikki olivat toisilleen entuudestaan tuntemattomia, löytyi yhteinen sävel saman tien. Sama välitön tunnelma jatkui koko päivän. Ihan huikeaa! Tämä oli ensimmäinen kertani Outdoor Siskojen live-tapaamisessa, ja kokemuksen perusteella voin suositella ryhmään liittymistä lämpimästi.


Tiilikkajärven kansallispuisto
Vaikka olin odottanut Tiilikkajärvellä retkeilyä pitkään, hartaasti ja innolla, olin hieman skeptinen. Samalla viikolla tekemäni retki Petkeljärven kansallispuistoon oli ollut niin kertakaikkisen upea, että epäilin vahvasti, voisiko Tiilikkajärvi yltää samaan.
Kuitenkin jo ensimmäinen silmäys järvelle oli kaunis. Aamun lämmetessä järvien yllä näkynyt voimakas usva oli jo kaikonnut, mutta heikot usvahaituvat tanssivat vielä peilityynen järven yllä.

Lähdimme kiertämään seitsemän kilometrin pituista Uiton kiertoa. Alkumatka tallusteltiin Sammakkojärven rantaa pitkin. Vaikka puut eivät olleet saavuttaneet vielä hehkuvan keltaista väriä, ruska välkehti jo rannan heinikossa. Autiojärveä lähestyttäessä polku nousee harjulle ja jalkojaan saa asetella tarkemmin polkua täplittävien kivien väleihin. Reittimerkintöjä näkyy hyvin harvakseltaan, mutta Uiton kiertoa on melko helppo seurata maastoon muodostunutta selkeää polkua pitkin.



Pidimme evästauon Venäjänhiekan kuuluisalla hiekkarannalla. Kahdelle nuotiopaikalle oli jo ehtinyt muutama porukka, mutta mahdumme hyvin sekaan. Venäjänhiekka tuntuu olevan lähes jokaisen Tiilikkajärvellä vierailevan lempikohteita, ja onhan se kaunis. Etenkin peilityynen järvenselän heijastaessa taivaan värejä. Venäjänhiekan metsään rajautuva hiekkaranta muistuttaa kovasti pohjoiskarjalaisen Patvinsuon kansallispuiston hiekkarantoja.




Retken parhaat ruskamaisemat löytyivät Venäjänhiekan tuntumasta. Lehtipuut ja rannan heinikko loistavat suorastaan häikäisevän keltaisina auringonpaisteessa. Rannalla näkee, kuinka matalalla vesi on.


Venäjänhiekan tuntumasta voisi tehdä parin kilometrin edestakaisen piston kapealle Kalmoniemelle. Se voisi olla todella kaunis, mutta jätämme piston nyt väliin. Riittävän lämpimällä kelillä Kalmoniemestä voisi kahlata tai uida parinsadan metrin matkan pohjoiselle Pohjoisniemelle. Se mahdollistaisi selvästi pidemmän rengaslenkin tekemisen Tiilikkajärven kansallispuistossa. Hauska ajatus seikkailulliselle parin päivän kesäretkelle!
Jatkamme matkaa kaarisillan yli kohti Uiton kämppää. Tämä vaalea kaarisilta näkyy monesti Tiilikkajärven kansallispuistosta otetuissa kuvissa.
Uiton kämpällä on varaustupa ja vesipiste, mutta nyt veden kerrotaan olevan käyttökelvotonta.





Lähtiessämme takaisinpäin kohti Sammakkotammen lähtöpistettä, alkaa poluilla näkyä jo selvästi enemmän ihmisiä. Alkumatkan olimme saaneet kulkea aivan rauhassa Venäjänhiekalle saakka, vaikka pysäköintipaikalla olikin näkynyt muutamia autoja. Aurinkoinen lauantaipäivä oli saanut ihmiset selvästi liikkeelle, sillä iltapäivällä autolle palatessamme oli pysäköintipaikka tupaten täynnä! Paikalle oli löytänyt yli 25 autokuntaa.
Palataan kuitenkin vielä Uiton kämpälle. Paluumatka järvien itäpuolta kulkee pitkälti pitkospuita pitkin halki heinikkoisten suoalueiden ja metsäisten lämpäreiden. Vaikka suot ovat hyvin pitkälti samantyyppisiä heinikoituneita soita, on jokaisessa ylityksessä omia erityispiirteitään. Joissain kuljetaan pienen puron yli, toisessa suo on hieman avarampaa. Jäämme poimimaan kypsyviä karpaloita. Yhdessä paikassa heinikko on hopeanharmaata, toisessa keltaista ja kolmannessa lähes mustaa. Parhaiten mieleen jäi reitin loppupisteen lähettyvillä oleva pieni suoalue, jossa oranssinkeltaiset ja tummat alueet muodostivat leopardikuviota muistuttavan pinnan.





Tiilikkajärven kansallispuisto vs. Petkeljärven kansallispuisto
Pärjäsikö Tiilikkajärven kansallispuisto sitten Petkeljärvelle?
Vaikea sanoa. Ei ehkä ihan. Petkeljärvellä ilmassa oli sitä mystiikkaa, jota voi havaita vain lähellä itärajaa. On vaikea kuvailla tarkemmin, mitä se on ja mistä se johtuu. Tunnelma vain on erilainen. Vaikka en Petkeljärvellä ollessani edes tajunnut, että olin vain viiden kilometrin päässä Venäjän rajasta! Tiesin toki olevani lähellä, mutta että niin liki.
Petkeljärven etuina on ehdottomasti hiljaisuus ja rauhallisuus. Petkeljärven Kuikan kierroksella tapasin vain yhden pariskunnan, kun taas Tiilikkajärvellä oli enemmänkin säpinää.
Petkeljärven kansallispuistossa harjumaisemat olivat kauniimpia kuin Tiilikkajärvellä. Toisaalta Tiilikkajärven Uiton kierron paluumatka halki heinikkoisten suoalueiden oli kaunis ja vaihteleva.
Toki myös omalta osaltani retket olivat erityyppisiä. Petkeljärvellä kuljin itsekseni koirieni kanssa, kun taas Tiilikkajärvellä mukanani oli hauskaa seuraa. Näiden päiväretkien perusteella retkiseuran valinta natsasikin hyvin näihin kansallispuistoihin: Petkeljärvellä on ihana kulkea itsekseen ja pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta ja muuttolintujen huutoja. Tiilikkajärvellä täydellistä hiljaisuutta voi etenkin sesonkiaikana olla vaikeampi löytää, joten puisto sopii mainiosti porukalla kuljettavaksi.



Millaisia kokemuksia sinulla on Tiilikkajärven kansallispuistosta? Entä Petkeljärveltä?
P.S. Lisätietoja Tiilikkajärven kansallispuistosta löydät Luontoon.fi -sivuilta.
Lisää Itä-Suomen retkikohteita löydät näistä postauksista:
- Petkeljärven kansallispuistossa Suomen syksy on parhaimmillaan
- Koli ja Patvinsuo: kesäretkeilyä Pohjois-Karjalan kansallispuistoissa
- Ryläyksen kierros – Kolin upeita vaaramaisemia kaukana ruuhkista
- Monipuolinen Koli: vaaroja, niittyjä ja huikeita järvimaisemia
- Päiväretket ihanan helteisellä Patvinsuolla
- Patvinsuon kansallispuiston upeat hiekkarannat
- Patvinsuon kansallispuiston mystinen Lakkapolku
- Etelä-Konneveden kansallispuisto on näppärä päiväretkikohde Pohjois-Savon ja Keski-Suomen rajalla
- Kuopion kuohuva Korkeakoski on Suomen korkein
- Koloveden jylhät kalliot hurmaavat melojan
Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’
2 Comments
Veera
10.10.2019 at 15:22Yksi kauneimmista kansallispuistoista Suomessa, minun mielestäni. Toimii oikeastaan jokaiseen vuodenaikaan! 🙂
Suunnaton
12.10.2019 at 18:58Kyllä näitä Tiilikan järvimaisemia kelpaa katsella! Mulla tää oli tosiaan nyt ensimmäinen kerta Tiilikkajärvellä, mutta voin hyvin kuvitella, että se on kaunis mihin aikaan vuodesta tahansa 🙂