Menu
Israel

Jerusalem – kun Tel Aviv alkaa kyllästyttää

Israelin ja Jordanian kiertomatkan loppu alkoi häämöttää. Olimme viettäneet matkan viimeisessä kohteessamme Tel Avivissa jo pari päivää. Kun surffausaikeet menivät tyynen sään takia mönkään, alkoi rantakaupunki  jo kyllästyttää. Viimeiselle lomapäivälle oli vaikea keksiä enää tekemistä.

Alkumatkasta olimme käyneet Jerusalemissa sen verran pikaisesti, että muutama asia oli jäänyt kaihertamaan. Jerusalemin vanhakaupunki koostuu neljästä osiosta: juutalaisten, kristittyjen, muslimien ja armenialaisten kortteleista. Alkumatkan visiitin jälkeen tajusimme, että meiltä oli jäänyt näkemättä vanhan kaupungin armenialaiskortteli ja lähes kokonaan myös juutalaiskortteli. Nämä pitäisi ehdottomasti käydä katsomassa.

Myös puutarhahaudan sijainti oli selvinnyt, ja sekin olisi kiva nähdä. Lisäksi oltiin jätetty väliin Jerusalemissa oleva holokaustimuseo. Se pitäisi kuitenkin rajallisen ajan vuoksi skipata myös nyt.

Niinpä sanottiin heipat Tel Aviville, hypättiin bussiin ja hurautettiin Jerusalemiin. Matka Tel Avivista Jerusalemiin kestää noin tunnin, joten reissu on helppo tehdä myös päiväseltään.

Jerusalem, Jewish Quarter

Jerusalem, Israel, päiväretki

Armenialais- ja juutalaiskorttelit

Otimme suunnan vanhaan kaupunkiin ja sen armenialaiskortteliin. Tämä osa vanhaa kaupunkia oli kaikkein hiljaisin. Kapeilla, mutta valoisilla kujilla kohtasimme ainoastaan muutaman muun turistin. Mitään ihmeellistä ei armenialaiskorttelista löydetty. Se tuntui olevan lähinnä asuinkäytössä, tai ainakin käyntikohteet olisi pitänyt tietää etukäteen.

Juutalaiskorttelin puolella alkoi palveluita ja ihmisiä näkyä enemmänkin. Synagogien lisäksi alueella oli joitakin raunioita ja myyntikojuja. Suuntasimme korttelin halki kohti Länsimuuria, ja saatiinkin hyvä näkymä aukiolle vähän korkeammasta paikasta.

Jerusalem, Israel, päiväretki

Jerusalem, Israel, päiväretki

Länsimuuri

Puutarhahauta

Sitten olikin jäljellä enää Puutarhahauta. Se on yksi mahdollisista Jeesuksen hautapaikoista, joskin ilmeisesti aika epätodennäköinen. Itse puutarha on kuitenkin käsittääkseni näkemisen arvoinen. Paikka sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella lähellä Damaskoksen porttia. Paikka on helppo löytää mm. Google Mapsista.

Tiemme vei jälleen läpi eläväisen muslimikorttelin ja kohti Damaskoksen porttia. Puutarhahaudalle oli melko helppo löytää, mutta harmiksemme totesimme sen olevan kiinni juuri tuona päivänä.

Jerusalem, Israel, päiväretki

Länsirannan puoleinen Jerusalem

Millainen Jerusalem on matkailijan näkökulmasta

Vietimme Jerusalemissa kahdessa osassa yhteensä noin 2 vuorokautta. Aikaa olisi hyvin voinut varata vielä yhden päivän lisää, jolloin oltaisiin ehditty paremmin kierrellä myös modernia kaupunkia ja käydä vaikka holokaustimuseossa. Ennen matkaa oltiin ajateltu, että Jerusalemissa olisi nähtävää lähinnä vanhassa kaupungissa ja tuossa museossa, mutta modernimman kaupungin monipuolinen ja suvaitsevainen fiilis yllätti. Sitä olisi ollut kiva päästä kokemaan enemmänkin.

Israelissa vierailemistamme paikoista Jerusalemissa oli selvästi jännittynein tunnelma. Ehkä se johtui osittain jo ennelta lukemistamme uutisista. Jännitteisiin vaikuttaa myös se, että Jerusalem on niitä harvoja kaupunkeja, joissa Länsiranta ja varsinainen Israel kohtaavat.

Jonkinlaisesta jännittyneisyystä huolimatta Jerusalem oli melko leppoisa paikka, muslimien ja juutalaisten väliset ristiriidat olivat havaittavissa ainoastaan Damaskoksen portin ympäristössä sekä Temppelivuoren sisäänkäynnillä.

Pelasimme reissullamme kuitenkin varman päälle ja fiksasimme matkaohjelmaa sen mukaan, ettemme osuisi Jerusalemiin juuri Israelin itsenäisyyspäivän aikana. Kohdallamme voidaan puhua myös hyvästä tuurista: molemmilla kerroilla Jerusalemissa vierailumme jälkeen seuraavana päivänä jenkkituristi joutui puukotuksen kohteeksi. Jerusalemissa on selvästi jännitteitä, jotka saattavat yhtäkkiä leimahtaa.

Lue myös aiemmat Jerusalemia koskevat postaukset: David Tower ja Temppelivuori sekä Pyhän haudan kirkko ja Via Dolorosa.

Öljymäki Jerusalem

Katso myös muut Israelia koskevat postaukset:


Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi  ja Bloglovin’

26 Comments

  • Jossus Travelpics
    29.3.2018 at 01:06

    Ihanan näköinen kaupunki

    Reply
    • Suunnaton
      30.3.2018 at 15:12

      Jerusalemin vanhakaupunki on tosiaan aika nätti ja omanlaisensa.

      Reply
  • Frida Ingrid - Ikimatkalla
    1.4.2018 at 20:59

    Huhhuh, noi puukotusjutut! Ystäväni on Israelissa syntynyt ja asunut muslimi, joka on kertonut aika hurjia juttuja Jerusalemista. En ihan täysin hiffannut hänen kertomaansa, mutta esimerkiksi jotakin siitä, että kaikki Jerusalemin asunnot olisivat periaatteessa juutalaisten haltuunotettavissa jos he niin haluavat – siis toisten uskontojen edustajilta. Korostan, että en siis ihan täysin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Mutta ilmeisesti hallinto on kuitenkin juutalaisten käsissä täysin, jolloin voidaan tehdä täysin perustelemattomia ja radikaaleja omistusasuntojen haltuunottoja (ilman, että raha vaihtaa omistajaa) erityisesti muslimeilta. Minulle ystäväni ei edes suositellut Jerusalemiin menemistä, mutta hänellä tuntuikin olevan pääasiassaan negatiivista sanomista koko kaupungista 😀 Vaikuttaa kuitenkin kiinnostavalta paikalta!

    Reply
    • Suunnaton
      2.4.2018 at 11:20

      Suoraan sanottuna en olisi yllättynyt. Tuossa maassa on niin erikoinen poliittinen tilanne, että melkein kaikki on mahdollista. Tuo kertomasi voi hyvinkin pitää paikkansa, ja muistelenkin jotain sen kaltaista kuulleeni.
      (Mutta koska kammoksun Suomessakin yleistynyttä etekin vihapuheessa esiintyvää faktojen tarkistamattomuutta, täytyy ihan yleisellä tasolla mainita tämä: Nyt liikutaan taas niillä alueilla, joilla ihmisten omat vakaumukset ja mielikuvat värittävät helposti tosiasioita, jolloin faktat saattavat vääristyä rajustikin. Tämä huomio ei siis missään nimessä kohdistu sinuun (hyvä kun kerroit, ettet ole ihan varma tuosta asiasta!), mutta haluan tuoda tämän näkökulman esiin muille, jotka näitä kommentteja lukevat.)
      Olisi tosi mielenkiintoista kuulla enemmänkin eri osapuolien mielipiteitä ja faktoja Israelin tilanteesta, jotta asiasta pystyisi muodostamaan jotakuinkin tolkullisen mielikuvan. Aika paljon on tämän reissun yhteydessä tullut siitä luettua, mutta tilanne vaikuttaa niin monimutkaiselta, että siitä on vaikea saada selkeää kuvaa.
      Jerusalem oli tosi kiinnostava matkakohde. Ehdottamasti ainutlaatuinen paikka maailmassa.

      Reply
  • Stacy
    2.4.2018 at 20:44

    Israel on pullollaan paikkoja, joissa pitäisi käydä, tässä juuri muutama. Koska minä olen minä, haluaisin siirtyä nopeasti ihmisten ilmoilta luonnon helmaan ja pitkäksi aikaa ja siksi on hyvä tietää, että se on mahdollista. Minulla on vähän outo suhde Raamattuun, ehkä se muuttuisi, jos kävisin noilla mestoilla. Minuun vaikutti tunnetasolla tosi paljon se, että Szczecinissä olin samassa paikassa, missä Hitler oli ollut. En ollut tullut ajatelleeksi sitä aiemmin. Toisin kuin Hitler, Jeesus ei ole historiallinen henkilö ja todellakin, kaikki häneen liitetty tieto on hataraa. Sen sijaan esimerkiksi Johannes Kastaja on historiallinen henkilö, ehkäpä siellä on jotain hänestä. No joo, minulle olisi hyvä noiden paikkojen konkretisoitua, koska olen lukenut niin paljon Raamattua. Niin paljon, että on mennyt usko siihen kirjaan.

    Reply
    • Suunnaton
      5.4.2018 at 11:26

      Jerusalemissa on aika pysäyttävää nähdä paitsi Raamatussa mainittua alueita, myös eri uskontojen pyhimpiä paikkoja. Etenkin Länsimuuri ja Temppelivuori olivat hienoja kokemuksia. Ehkä hienoin kokemus oli silti Pyhän haudan kirkko. Suomalaiselle hillitylle ihmiselle tuli niin puskista, että kristitytkin kokevat sellaista hurmosta ja käyttäytyvät hyvin epätavallisesti.

      Reply
  • Eeva / Eevagamunda-blogi
    3.4.2018 at 13:47

    Tässäkin taas kivoja vinkkejä ja tunnelman latausta ensikuista Israelin-matkaa silmällä pitäen 🙂 Kysyisin paria asiaa: ”Jonkinlaisesta jännittyneisyystä huolimatta Jerusalem oli melko leppoisa paikka, muslimien ja juutalaisten väliset ristiriidat olivat havaittavissa ainoastaan Damaskoksen portin ympäristössä sekä Temppelivuoren sisäänkäynnillä.” Miten nuo ristiriidat käytännössä näkyivät? Ja neuvottiinko teitä välttämään jotain aluetta Jerusalemissa?

    Reply
    • Suunnaton
      5.4.2018 at 11:33

      Kiva kuula, Eeva! Isralissa ylipäätään varoitellaan menemään palestiinalaisalueille. Sama koskee Jerusalemia. Luulen, että pitkälti tuossa on kyse alueiden välisistä ristiriidoista, ei niinkään palestiinalaisalueiden vaarallisuudesta. Vaikken toki mene takuuseen, etteikö länkkäri aiheuttaisi negatiivisia tunteita palestiinalaisalueilla.
      Damaskoksen portin ympäristössä oli tosi paljon poliiseja vartiossa. Jopa portin yläpuolella oli tarkka-ampujia odottamassa. Damaskoksen portti tuntuu olevan yksi Jerusalemin leimahdusalttiimmista paikoista, mihin myös tuo poliisien määrä viittasi. Vanhan kaupungin puolella tätä ei kuitenkaan erityisemmin huomannut.
      Temppelivuorelle mentäessä sisäänkäynnille oli kiinnitetty julisteita, joissa varoiteltiin siitä, etteivät muslimit erityisemmin pidä siitä, että turistit tulevat Temppelivuorelle. Kalliomoskeijan ympäristössä oli kuitenkin ihan leppoisa tunnelma, joten en taas tiedä tuonkaan ilmoituksen taustoja. Liekö propagandaa vai ihan oleellinen varoitus.

      Reply
  • Olon käynyt Jerusalemissa melko nuorena joten uusinta reissu oisi huikea tehdä! Ymmärrän hyvin miksi halusitte mennä uudestaan 🙂

    Reply
  • Merja - Matkan Tuntua
    4.4.2018 at 12:56

    Olemme pitkään puhuneet, että näille seuduille pitäisi joskus matkustaa ja oli kiva huomata tämä ja muut kirjoituksesi. Kiva kuulla etenkin, että moderni kaupunki oli positiivinen kokemus!

    Reply
  • Terhi/Fammo matkalla
    4.4.2018 at 23:42

    Kävin Jerusalemissa vuonna 2010 ja siellä oli suhteellisen rauhallista, tilanne voi nykyään olla aivan toinen, siitähän kertovat nuo puukotuksetkin.

    Reply
    • Suunnaton
      5.4.2018 at 11:36

      Tuon alueen epävarmuus on tosi harmillista. Median perusteella on tosi vaikea päätellä, millainen tilanne milloinkin on. Välillä Israel nousee uutisotsikoihin, kuten vastikään Trumpin Jerusalemia koskevan kannanoton jälkeen, mutta nythän uutisointi on taas hiljentynyt.

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    5.4.2018 at 19:48

    Hui, eipä ole kiva lukea turisteihin kohdistuvista puukotuksista. Siitä huolimatta haluaisin käydä Jerusalemissa, jos/kun Tel Aviviin joskus pääsen. Onko nuo eri paikat (esim. Temppelivuori ja Puutarhahauta) maksullisia?

    Reply
    • Suunnaton
      5.4.2018 at 23:44

      Länsimuuri ja Pyhän haudan kirkko ainakin ovat maksuttomia. Temppelivuoren sisäänpääsymaksua en muista ihan satavarmasti, mutta mielestäni sekin oli maksuton. Tosin jouduin pulittamaan jonkin verran ylimääräisestä kangaspalasta, kun maksimekkoni ei ollutkaan riittävän siveellinen sinne. Näissä kohteissa kannattaa varautua jonottamiseen, sillä sekä Länsimuurille että Temppelivuorelle kuljetaan turvatarkastusten läpi.
      Puutarhahautakin taisi olla maksuton, mutta pientä lahjoitusta toivottiin. Ainoa paikka, jonka sisäänpääsystä muistan meidän vanhassa kaupungissa maksaneen, oli David Towerin museo. (http://suunnatonmatkablogi.pallontallaajat.net/2016/12/19/jumalainen-jerusalem/)

      Reply
  • Sofia / Project Forever
    6.4.2018 at 18:13

    Aika kamalaa tuo turistin puukotus ja koko tilanteen leimahdusalttius! Haluaisin joskus matkustaa Israeliin (ja Jordaniaan) mutta se ei ole itselleni ajankohtaista varmaan ihan lähivuosina. Mielenkiinnolla seurailen, mihin suuntaan poliittinen tilanne muuttuu.

    Reply
    • Suunnaton
      8.4.2018 at 22:16

      Sanopa muuta. Tuon maailmankolkan tilannetta tulee seurattua jännityksellä ja suruissaankin.

      Reply
  • Mika / Lähtöportti
    7.4.2018 at 09:58

    Jerusalem on varmasti monellakin tapaa poikkeuksellinen kaupunki ja jo historiansa ansiosta näkemisen arvoinen. Muistan lapsuudestani, kuinka katselin mummolan seinällä ollutta kuvaa Jerusalemista, erityisesti Kalliomoskeija on jäänyt siitä mieleen, vaikken silloin tiennytkään mikä kupoli se oli. Erilaiset jännitteet ja vaihteleva turvallisuustilanne ovat kuitenkin vaikuttaneet siihen, etten ole toistaiseksi edes suunnitellut matkaa Jerusalemiin tai Israeliin ylipäätään. Ehkä kuitenkin vielä jonakin päivänä 🙂

    Reply
    • Suunnaton
      8.4.2018 at 22:18

      Kyllähän sitä helpommin lähtee vakaisiin maihin matkalle, etenkin jos ne kiinnostavat yhtä paljon. Onneksi nuo alueet ovat kuitenkin suhteellisen vakaita muihin naapurimaihin verrattuna.

      Reply
1 2

Leave a Reply