Menu
Jordania

Sukelluksia, ruokaähkyjä ja biitsitöntä rantalomailua Aqabassa

Wadi Rumin hiekantäyteisten päivien jälkeen oli aika siirtyä viimeiseen kohteiseemme Jordaniassa. Punaisenmeren rannalla odotti Aqaban kaupunki, suomalaisittain Akaba. Kaupunki oli suomalaisten suosiossa 80-luvulla, jolloin Aqabaan tehtiin paljon seuramatkoja. Vielä tänäkin päivänä Aqaba lienee suomalaisten ykköskohde Jordaniassa.

Aqaban suosio johtunee sen sijainnista meren rannalla. Onhan Aqaba Jordanian ainoa rantakaupunki, muun maan sijaitessa sisämaassa Israelin sekä Länsirannan, Syyrian, Irakin ja Saudi-Arabian keskellä. Rannalle halajavan turistin kannattaa muistaa, että Jordania on muslimimaa. Yleisillä rannoilla ei juuri näy turisteja, ja vedessä puljaa pääasiassa paikallisia poikia. Rannalla saatetaan olla koko perheen voimin, mutta naiset istuvat aurinkovarjojen alla täysin pukeutuneena. Rantalomailijan kannattaakin kiinnittää hotellin valinnassa huomiota siihen, että hotellilla on oma ranta, jossa voi vapaasti kärventää nahkaansa. Myös maksullisia rantoja käsittääkseni löytyy, joten myös kuivan maan hotelli voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.

Aqaba, rantabulevardi

Aqaba, ranta

Me ei rannalla juuri lekoteltu, vaan Aqabassa keskityimme vedenalaiseen maailmaan. Aiemmin kirjoitinkin, kuinka päädyimme kokeilemaan laitesukellusta ensimmäistä kertaa. Aqabassa on lukuisia sukellusfirmoja, joten jokainen varmasti löytää itselleen sopivan. Me päädyimme muutaman suosittelun perusteella Aqabas Anchoriin ja oltiinkin siihen varsin tyytyväisiä. Sukeltaminen oli kohtuullisen hintaista (jotakuinkin 50€/hlö) ja sukeltamaan pääsi heti samana päivänä. Jos sukeltaminen ei innosta, voi merielämää ihailla myös snorklaamalla tai kuivana pysytellen lasipohjaveneistä käsin.

Nähtävyyksiä Aqabasta löytyy muutama, lähinnä raunioita sekä Aqaban linnoitus. Me ei jaksettu näihin panostaa, vaan vietettiin aikaa kiertelemällä kaupunkia. Olikin ihan kiva nähdä Ammanin suurkaupungin lisäksi myös pienempi kaupunki, jonka kujilla paikalliset liikkuvat iltaisin välillä kaupoissa piipahtaen.

Aqaba, moskeija

Aqaba, minareetti

Aqabasta täytyy nostaa esille myös eräs ravintola. Al Shami oli ehdottomasti matkamme parhaimmistoa. Ravintola näyttää ulospäin hieman erikoiselta eikä sitä välttämättä tunnistaisi ravintolaksi. Yläkerrassa sijaitsevaan ravintolasaliin kuljetaan rakennuksen sivusta portaita pitkin. Epämääräisestä ulkomuodostaan huolimatta ravintola on oikein siisti. Ruokalistalta saa valittua yhtä sun toista paikallista herkkua. Ruokaa kannattaa tilata hillitysti, sillä ravintola tarjoaa muutamat alkupalat sekä herkullisen jälkiruoan. Täällä totisesti saa vatsansa täyteen!

Aqaba, ruoka

Aqaba oli ihan mukava rantakaupunki. Pari päivää kului ihan sujuvasti, kun lähes puolet ajasta meni sukeltamiseen. Kaipa joku saa siellä viikonkin vietettyä, jos tykkää rentoutua rannalla tai sukeltaa ja malttaa tehdä muutaman päiväretken Petraan ja Wadi Rumiin.

Millaisia kokemuksia sinulla on Aqabasta? Entä oletko harkinnut sitä lomakohteena?

Reissun edellinen teksti: Ensimmäistä kertaa sukeltamassa – kohtaaminen merimadon kanssa ja muita paniikinpoikasia
Reissun seuraava teksti: Eilat – lepotauko turistihelvetissä

Katso myös:


Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’

27 Comments

  • Destination LOMAn Satu
    20.7.2017 at 23:13

    Jordania on houkutellut siitä lähtien, kun luin kuningatar Noor:n elämänkerran vuosia sitten. Jotenkin tuntuu, että haluaisin ahmia kaikki kohteet samalla kerralla, joten pitää varmaan varata se pari viikkoa reissuun

    Reply
    • Suunnaton
      21.7.2017 at 09:42

      Suosittelen 🙂 Pari viikkoa on varmasti ihan hyvä aika, jos haluaa tutustua paremmin Jordanian kohteisiin. Me vietettiin Jordaniassa n. viikko (Amman ja ympäristö – Petra – Wadi Rum – Aqaba), mutta muutamia kiinnostavia kohteita oli pakko jättää pois, sillä niitä ei saatu enää ahdettua aikatauluun.

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    21.7.2017 at 08:16

    Täällä yksi, joka vietti viikon Aqabassa 🙂 Meillä oli hotelli, jolla oma ranta. Se oli ihan must, koska tytär halusi rantaelämää eikä paikalliselle rannalle tosiaan ollut menemistä uikkareissa. Viikko oli minusta ihan maksimi Aqabassa. Käytiin retkillä ja vietettiin rantaelämää. Kaupungissa itsessään ei niin paljon nähtävää. Jos siellä olisi ollut pidempään niin sitten olisi pitänyt laajentaa reviiriä.

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    23.7.2017 at 19:35

    Jordanian kiertomatkamme alkoi päivällä Aqabassa. Rannalle emme mekään päätyneet, mutta emme myöskään sukeltamaan. Katsastimmepa vaan muuten kaupunkia, mm. ison moskeijan.
    http://meriharakka.net/2014/03/12/aqabaan-ja-aqabassa/

    Israelissa, juuri tuolla Eilatissa, kokeilimme kauan sitten sukellusta sellaisella introsukelluksella, mutta ei tullut minusta sukeltajaa, snorklaaja parhaimmillaan kyllä.

    Reply
    • Suunnaton
      23.7.2017 at 21:14

      Jostain olenkin lukenut, että Aqabassa pääsisi vierailemaan moskeijassa. Kovin helposti ei keksitty, miten sen voisi toteuttaa, joten jätettiin se sitten väliin.
      Punainenmeri on siitä hauska, että lähes samoihin vesiin pääsee sukeltamaan monesta eri maasta.

      Reply
  • Haaveilen Aqabasta. Vuosi sitten ehdimme jopa varaamaan mutta matka pruuntui. Nyt ajatuksena yrittää uudelleen. Olen ymmärtänyt niin, että snorklatenkin näkisi jotain? Vai pitääkö silloin matkata Eilatin puolella? No sitten tietty Aqabasta voi lähteä kuolleellemerellekin.

    Reply
    • Suunnaton
      24.7.2017 at 19:13

      Voi ei, toivottavasti nyt onnistuu! Snorklaajillekin on sopivia paikkoja myös Jordanian puolella. Ainakin uppeluksissa olevan tankin näki myös veden pinnalta. Käsittääkseni myös Japanilainen puutarha on hieno snorklauskohde – siellä en käynyt.
      Tosiaan, Aqabasta käsin voi käydä myös Kuolleella merellä

      Reply
  • Aqaba olisi kyllä kiinnostava matkakohde, ainakin käväistä. Olimme Eilatissa joku vuosi sitten ja tein siitä retken Jordanian puolelle Petraan. Siitä jäi kutina, että olisi kiva tutustua Jordaniaan paremminkin. Ja se Punainenmerihän oli ihan upea sekä sukeltajalle että snorklaajalle.

    Reply
    • Suunnaton
      25.7.2017 at 11:54

      Ehdottomasti oma matka Jordaniaan 🙂 Tykkäsin.

      Reply
  • Jordania on valitettavasti jäänyt vielä käymättömien maiden listalle. Ja siitä tulikin mieleen, että mitä suosittelisit minulle, jos ja kun Jordaniaan asti jossain vaiheessa pääsen? Mitkä asiat ovat mielestäsi se ihan MUST-juttu, jotka maasta pitäisi nähdä ja kokea?

    Reply
    • Suunnaton
      25.7.2017 at 11:53

      Näistä meidän näkemistämme paikoista Petran kalliokaupunki tai/ja Wadi Rumin autiomaa olivat kaikkein erikoisimpia. Sellaisia paikkoja ei muualta maailmasta taida löytyä. Myös Kuollutmeri oli kiva päästä kokemaan, mutta siellä voi vierailla myös Israelista käsin.

      Reply
  • Miraorvokki/Pöndekengissä
    26.7.2017 at 12:58

    Voi hitsi, haluaisin pidemmäksi aikaa Jodanian puolelle vielä joskus 🙂 Viime pyrähdys oli niin lyhyt. Tuo ravintolavinkki pitää ottaa talteen, nam!

    Reply
    • Suunnaton
      26.7.2017 at 13:31

      Oli herkkua! Ja ruokaa oli riittävästi 😀

      Reply
  • Ne Tammelat
    27.7.2017 at 10:49

    Ihan uusi tuttavuus tämä kaupunki. Viereinen Eilat on jäänyt jostain mieleen. Hmm.. Jordania alkoi nyt oikeasti kiinnostamaan, etenkin tuo autiomaa 🙂

    Reply
    • Suunnaton
      27.7.2017 at 11:55

      Mahtavaa kuulla, että tätä kautta löytyy uusia paikkoja! Minäkään en ollut aiemmin kuullut Aqabasta, kun en Eilatissakaan ollut koskaan käynyt. Tosin koko Jordania oli todella tuntematon ennenkuin keksittiin sinne lähteä.

      Reply
  • Kati / Lähinnä Kauempana
    28.7.2017 at 00:40

    Jordania ei ole ollut mitenkään haavelistalla. Kaverini kävi joskus lomalla Eilatissa, Petra ja Wadi Rum tietenkin on tiedossa mutta Aqabasta en ollut kuullutkaan. Tai ei ainakaan jäänyt mitään mieleen!

    Ihan tämmöinen höpsö juttu: mua aina naurattaa, kun mun veli asuu Iisalmen Jordanissa ja mä Helsingin Arabiassa. Että ollaan tämmöisiä lähi-idän savolaisia. 🙂

    Reply
    • Suunnaton
      28.7.2017 at 09:19

      Noi paikat on kyllä hauskoja! Joensuun lähellä on lisäksi Jerusalemi ja jossain päin Itä-Suomea muistaakseni myös Egypti 🙂

      Reply
  • Terhi/Fammo matkalla
    29.7.2017 at 00:24

    Minä olin viikon Aqabassa jokin vuosi sitten. Onneksi hotellilla oli oma ranta ja allas. Ranta oli vähän liejuinen joten uin altaassa. Paikalliset naiset olivat varustautuneet aika peittävällä uimapuvulla, siinä oli housut ja hamonen ja vielä tiukka huppu päässä. Uimassa olivat kjitenkin

    Reply
    • Suunnaton
      3.8.2017 at 16:02

      Uima-allas on varmasti ihan kiva lisä, ja tuo tosiaan vähän varmuutta huonon rannan varalta. Minä en tainnut nähdä yhtään paikallista naista uimassa, mutta sukeltamassa kylläkin. Sukelluspukuun oli lisätty näppärä tiivis huppu.

      Reply
1 2

Leave a Reply