Seison hylätyn kirkon pihalla. Vieressäni kukkii suuri joulutähti. Edessäni avautuu näkymä vehreään vuoristoon, jonka laaksoissa leijailee vielä äskeisen sateen jättämiä pilvenrippeitä. Olen juuri kiivennyt tuntikaupalla vuorenrinnettä halki taiwanilaisen viidakon. Olen saapunut pieneen vuoristokylään, jossa ei tunnu olevan lisäkseni ketään muuta. Ympärillä on pelkkä ihana hiljaisuus. Mietin, miten upea paikka Tarokon kansallispuisto onkaan. Edellisenä päivänä olen ihaillut marmorikallioita ja uskomattoman turkooseja jokia. Nyt olen keskellä viidakkoa ja hiljaisia vuoria.
Tarokon kansallispuisto on yksi Taiwanin suosituimmista matkakohteista. Sen upeat marmorikalliot houkuttelevat paikalle vuosittain lukuisia matkailijoita. Taroko oli myös yksi oman matkani kohokohdista.
Taroko on Taiwanin helpoimmin saavutettavia kansallispuistoja, ja sinne voi tehdä päiväretken esimerkiksi Taipeista käsin. Suosiosta huolimatta Taroko ei tunnu tupaten täyteen ahdetulta, kuten esimerkiksi jotkut Yhdysvaltojen kansallispuistoista. Suosituimmilla alueilla toki riittää ihmisiä, mutta Tarokosta löytää myös täysin hiljaisia paikkoja.
Kiertelin Tarokon kansallispuistoa kahden päivän ajan joulukuussa 2018. Keräsin tähän postaukseen esimerkkejä Tarokon vaellusreiteistä ja ohjeita, kuinka kansallispuiston sisällä kannattaa liikkua ja miten Tarokoon ylipäätään pääsee.
Tarokon patikointireitit
Tarokon kansallispuiston ykkösjuttu on puistoa halkova marmorikanjoni. Kanjonin pohjalla kulkee Tarokon halki vievä päätie, joten kaikkein helpoimman silmäyksen kansallispuistoon saa matkustaessaan tietä pitkin kansallispuiston halki. Kansallispuiston luontoa kannattaa kuitenkin ehdottomasti lähteä tutkimaan joillekin Tarokon lukuisista patikointireiteistä.
Reittejä on useita. Osa on helppoja ja tasaisia väyliä, osa taas haastavampia reittejä, joissa saa välillä käyttää käsiäkin apunaan päästäkseen kipuamaan vuorenrinnettä viidakkopolkua pitkin. Myös reittien pituudet vaihtelevat muutamasta sadasta metristä kahden päivän vaellukseen. Tarokosta löytyy jokaiselle jotakin. Nostan tässä postauksessa esiin muutaman esimerkin reiteistä, jotka kävin itse patikoimassa tai joita selvittelin etukäteen enemmän.
Patikointireitit ovat keskenään tosi eri tyyppisiä ja niissä pääsee näkemään aivan erilaisia puolia kansallispuistosta. Jos aika vaan antaa periksi, kannattaa Tarokossa viettää useampikin päivä ja käydä tutustumassa eri reitteihin. Ohjelmaa suunnitellessa kannattaa varautua siihen, että Tarokossa on ajoittain maanvyörymiä, jotka saattavat sulkea patikointireittejä. Ajantasaisen tiedon voit tarkistaa kansallispuiston nettisivuilta.
Patikoimaan lähtiessään on syytä ottaa huomioon, että Tarokon marmorikallioita putoilee silloin tällöin kivenmurikoita, joiden vuoksi kansallispuistossa suositellaan käytettävän kypärää. Kypärän saa lainaan paristakin eri pisteestä, ja monet turistit niitä näkyivät käyttävän. Itse en kypärää hakenut, eikä putoilevia kiviä onneksi tullut vastaan.
Zhuilu Old Trail
Tarokon kansallispuiston ehkä kuuluisin ja hurjin reitti on Zhuilu Old Trail. Se kulkee reittiä, joka on aikoinaan hakattu korkealle vuoren rinteeseen. Kapea polku kulkee kallionseinämän viertä jyrkänteen reunalla ja siltä on suora pudotus pitkälle alas kanjoniin. Zhuilu Old Traililta sanotaan olevan upeat maisemat. Reitille ei pääse tuosta vain, vaan sille päästäkseen täytyy hankkia maksullinen lupa.
Lushui Trail
Jos Zhuilu Old Trail kuulostaa liian hurjalta, pääsee kallionseinämällä kävelemään myös paljon iisimmällä reitillä Lushuissa. Itselleni tämä reitti oli kiva lisä Tarokon kiertelyyn, sillä päivän lopuksi halusin löytää lyhyen reitin, jolla saisin otettua viimeisenkin hyödyn irti päivän valoisasta ajasta. Lushuista Heliuun vievä reitti ei ole mitenkään tajunnanräjäyttävä, mutta tarjosi ihan hienoja näkymiä. Reitti ei ole mitenkään erityisen vaativa, mutta polku on paikoitellen epätasainen ja kapea. Kallionjyrkänteillä polku on turvattu kaiteilla, toisin kuin Zhuilu Old Traililla.
Luishui Traililla pääsee kulkemaan kallionjyrkänteeseen hakattua polkua pitkin, katselemaan marmorirotkoa, kulkemaan pienen tunnelin läpi (oma valo mukaan!) ja kävelemään viidakkoisessa metsässä. Lushuissa on siis paljon erilaista ympäristöä lyhyellä matkalla. Lushui Trail on mukava ”täytereitti” Tarokossa vietettyyn päivään. Se voisi tarjota kivoja kokemuksia myös esimerkiksi lapsiperheille. Ruuhkaa tällä reitillä ei todellakaan ole – kohtasin polulla vain kaksi ihmistä.
Polku veisi Lushuista alas Heliuun saakka, mutta itse käännyin takaisin, kun olin aikani tallustellut leveämpää hiekkatietä pitkin alaspäin. Mielestäni reitin parhaat palat ovat kapeammalla metsäpolulla ja kallio-osuudella.
Yanzikou Trail
Yanzikou on toinen Tarokon kuuluisimmista reiteistä – ja todennäköisesti kaikkein suosituin. Yanzikou tunnetaan yleisemmin Swallow Grotto -nimellä. Se juontaa juurensa lukuisiin pääskysiin, jotka pesivät kallioon muodostuneissa koloissa.
Yanzikou Trail on tosi helppo. Reitti kulkee maantien reunaa jalkakäytävää pitkin. Autojen läheisyys on hieman ankeaa, mutta toisella puolella avautuu näkymä marmorikallioseinämiin ja rotkon pohjalla virtaavaan turkoosiin jokeen. Saattaapa niitä pääskyjäkin nähdä muutaman.
Yanzikouhun ei kannata suhtautua patikointireittinä, vaan ennemminkin suosittuna nähtävyytenä. Yanzikou on kuitenkin ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka, koska juuri tästä Tarokossa on pitkälti kysymys: marmorikallioista, valkoisina hohtavista sileäksi hioutuneista marmorijärkäleistä ja turkoosista joesta.
Baiyang Trail
Baiyang Trail on niin ikään helppokulkuinen. Se sukeltaa kallion läpi kauemmas maantiestä ja näyttää aivan erilaisen Tarokon. Baiyang Trailillakin pääsee ihailemaan marmorikallioita ja turkoosina hohtavaa jokea. Baiyang Trail on myös paljon muuta. Se on riippusiltoja ja vesiputouksia. Baiyang Traililla pääsee myös kokemaan yhden Tarokon ihmeellisyyksistä: tunnelin, jonka katosta sataa vettä. Eikä sitä tule ripotellen, vaan aivan valtavina suihkuina. Työmiehet kun aikoinaan onnistuivat louhimaan tunnelin suoraan pohjavesisuoneen. Ota siis sadevaatteet ja otsalamppu mukaan! Tunnelissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos päädyt Baiyang Trailille.
Dali-Datong Trail
Viidakkoseikkailua ja pilvien peittämiä vuorenhuippuja. Niitä tarjoaa Dalin ja Datongin kyliin vievä vaellusreitti. Dali-Datong Trail eroaa muista Tarokon kansallispuiston reiteistä huomattavasti. Täällä ei ole enää tietoakaan marmorikallioista – lukuunottamatta alkumatkasta kanjoniin aukeavia maisemia. Tämä reitti kipuaa vuorenrinnettä ylös halki viidakon. Dali-Datong Trail oli yksi Tarokon kansallispuiston kohokohdista. Täällä sai kulkea lähes itsekseen: kohtasin päivän aikana vain muutaman ihmisen. Tämä kuuden tunnin päiväpatikka oli myös kaikkein rankin kokeilemani reitti, se on lähes koko matkan pelkkää ylä- tai alamäkeä.
Reitin voi tehdä päiväpatikkana kiipeämällä Dalin kylään saakka tai retkestä voi tehdä kaksipäiväisen jatkamalla Datongin kylään saakka ja yöpymällä siellä. Itse kiipesin ainoastaan Daliin saakka, mikä alkoi harmittaa heti sinne päästyäni. Vasta Dalin paikkeilla nimittäin ympärille aukesi hieno vuoristomaisema. Jos aika mitenkään antaa periksi ja jaksat vähän järjestellä, voisi kahden päivän retki olla tosi upea.
Dali-Datong Trail on melkein Dalin kylään saakka pelkkää nousua. Reitti kulkee viidakkopolkua pitkin, joten sen kulkeminen vaatii vähän seikkailuhenkisyyttä. Jo reitin alussa olevat portaat laittavat reidet lujille, mutta mitä pidemmälle reitillä päästään, sitä kiinnostavammaksi polku käy.
Liikkuminen Tarokon kansallispuistossa
Tarokon patikointireitit ja maisemakohteet sijaitsevat aika hajallaan kansallispuistossa, joten niiden välillä ei ole järkevää kulkea jalkaisin. Reitit alkavat Tarokon kanjonissa kulkevan maantien varresta, joten lähtöpisteisiin pääsee näppärästi tietä pitkin. Suurin osa reiteistä sijaitsee 20 kilometrin pituisen tieosuuden varrella, joten reittien välillä on helppoa kulkea joko autolla tai bussilla – tai miksei polkupyörällä tai moottoripyörälläkin.
Autolla ajaminen on Taiwanissa käsittääkseni helppoa (itse en tätä kokeillut), ja moni saapuukin Tarokoon omalla autolla. Autolla liikkuessaan kannattaa varautua siihen, että suosituimpien reittien lähtöpisteet voivat olla varsin täynnä.
Bussifirmoja on Tarokossa muutamia. On hyvä tiedostaa, että yhteen bussiin ostettu lippu ei käy toisen yhtiön busseissa. Keskityn tässä postauksessa Taroko Route Shuttle Bus -yhtiöön, jota käytin itse.
Bussilla liikkuminen Tarokossa
Taroko Route Shuttle Busilla on selkeät aikataulut, reitti ja pysäkit. Bussit eivät aina pysy aivan aikataulussa, joten pysäkeillä kannattaa varautua odottamaan tovi jos toinenkin. Bussivuoroja on päivässä noin 10 kumpaankin suuntaan, ja bussit liikennöivät aikalailla auringonnoususta illan viimeisiin valoisiin hetkiin.
Bussilla pääsee hyvin patikointireittien lähtöpisteisiin. Kannattaa ottaa huomioon, että osalla pysäkeistä bussi pysähtyy vain toiseen suuntaan mennessä. Koska tie kulkee syvällä kanjonissa, ei pysäkkejä ole voitu kaikissa paikoissa toteuttaa tien molemmille puolille. Nämä pysäkit erottuvat hyvin bussiyhtiön antamasta kartasta.
Bussiin on saatavilla päiväpasseja. Joulukuussa 2018 yhden päivän lippu maksoi 250 Taiwanin uutta dollaria (n. 7,5 euroa) ja kahden päivän lippu 400 Taiwanin uutta dollaria (n. 12 euroa). Lipuilla saa matkustaa päivän aikana niin monta kertaa kuin haluaa.
Matkustaminen Tarokon kansallispuistoon
Tarokon kansallispuistoon voi tehdä päiväretkiä Taipeista käsin joko opastetuilla retkillä tai omatoimisesti. Monet tuntuvat saapuvan Tarokoon vuokra-autolla. Taipeista käsin tehtävällä päiväretkellä aikaa Tarokossa pyörimiseen ei kuitenkaan jää kovin montaa tuntia, joten suosittelen lämpimästi majoittumaan lähempänä Tarokon kansallispuistoa. Majapaikkoja on mahdollista löytää aivan Tarokon tuntumasta, minkä lisäksi toinen hyvä vaihtoehto on majoittua 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Hualienin kaupunkiin. Hualien on rautatien varrella, joten sinne pääsee helposti junalla sekä Taipeista että eteläisemmästä Taiwanista.
Hualienista on helppoa liikkua Tarokon kansallispuistoon. Edellä mainitsemani Taroko Route Shuttle Busin toinen pääteasema on Hualienissa, joten kaupungista pääsee bussilla suoraan Tarokon patikointireittien lähtöpisteisiin. Matkat Hualienista Tarokoon sisältyvät päivälippuun, joten maksupuolestakaan ei tarvitse erikseen huolehtia. Päivälipun saa ostettua Hualienin rautatieaseman edustalta, linja-autoaseman reunasta oranssin rakennuksen seinästä olevalta tiskiltä. Bussi lähtee lipunmyyntipisteen edestä.
Matkalla Hualienista Tarokoon bussi pysähtyy muun muassa kansallispuiston edustalla sijaitsevassa Tarokon kylässä sekä Xinchengin rautatieasemalla. Taipeista on mahdollista saapua junalla paitsi Hualieniin, myös Xinchengiin, ja hypätä näiltä asemilta Tarokoon vievän bussin kyytiin. Kannattaa ottaa huomioon, että Xinchengin rautatieasemasta käytetään joskus myös Taroko-nimeä.
Muita vinkkejä Tarokoon
- Tarokon kansallispuistosta löytyy useampia ravintoloita ja jokunen kauppa, joista saa ostettua ruokaa. Ravintoloita on ainakin Tarokon kansallispuiston päärakennuksessa, Yanzikoussa sekä Tarokon toisessa päässä Tianxiangin kylässä.
- Tarokon kansallispuistosta kertovia museon kaltaisia näyttelyitä on ainakin kansallispuiston päärakennuksessa ja Tianxiangissa olevassa vierailukeskuksessa.
- Tarokon kansallispuisto on maksuton eikä sinne tarvitse hankkia erillisiä lupia. Poikkeuksena on muutama patikointireitti, kuten Old Zhuilu Trail.
- Lisää tietoja Tarokosta löydät kansallispuiston nettisivuilta. Sivuilta löydät esimerkiksi ajantasaisen tiedon reittien kuljettavuudesta sekä kansallispuiston kartan.
Tuleeko sulla mieleen vielä kysyttävää Tarokon kansallispuistosta?
Matkustin Taiwanissa joulukuun 2018 ja tammikuun 2019 aikana. Voit tutustua reissuuni tarkemmin postauksessa Taiwanin ympäri kahdessa viikossa – matkan reitti ja kohteet.
Tarokosta löydät lisää suomenkielistä materiaalia näiltä matkabloggaajilta ja -vloggaajilta:
Kaikki Taiwania koskevat postaukseni löydät tämän linkin kautta.
Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’
22 Comments
Teija / Lähdetään Taas
10.11.2019 at 11:15Wau! Näyttää ihan mielettömän hienolta paikalta! Tällaisista voi niin kuvitella, miten ne on tuhatkertaisesti upeampia paikan päällä. Täytyy ehdottomasti laittaa omalle bucket-listalle.
Suunnaton
10.11.2019 at 12:34Just näin, kuviin on ihan mahdotonta saada vangittua Tarokon upeutta – etenkin valtavaa marmorikanjonia.
Ihanaa, jos innostuit Tarokosta! <3
Janzu | VIIMEINEN KUULUTUS
10.11.2019 at 15:18Mageeta! Tultiin pari viikkoa sitten pois Taiwanista ja Taroko oli mahtava mesta! Harmi ettei tullut hankittua Zhuiluun trekkaus lupia. Tuo Hualienin mustakivinen ranta oli mukava paikka pohtia elämää.
Suunnaton
14.11.2019 at 12:28Kattelinkin, että Taiwan oli teidän reissusuunnitelmissanne. Kiva kuulla, että tekin tykkäsitte!
Janzu | VIIMEINEN KUULUTUS
10.11.2019 at 15:42Hyvä postaus ja blogi! Tultiin pari viikkoa sitten Taiwanista pois ja Taroko on mieletön mesta! Harmi ettei meilläkään ollut Zhuilulle lupia haettuna ennakkoon. Hualienin rannalla oli kiva istua ja pohtia elämää.
Suunnaton
14.11.2019 at 12:29Kiitos! 🙂
Elina Marjaana Travel Blog
10.11.2019 at 17:49Upeita kuvia ja kuvauksia! Taiwan ei ole ennen ollut top-listalla, mutta se tuli vähän yllättäen vastaan tänä syksynä, kun tein matkasuunnitelmia. Täytyy kyllä sanoa, että tällainen luontokohde olisi unelma.
Suunnaton
14.11.2019 at 12:30Kiitos, ihana kuulla! Taiwan oli ihan mielettömän hieno paikka. Kiva, että se on nyt vähitellen alkanut näkyä suomalaisten matkabloggaajienkin sisällöissä.
Sofia / Project Forever
11.11.2019 at 17:50Muutamia vuosia sitten juttelin Uusi-Seelantilaisen miehen kanssa Amsterdamin juna-asemalla, joka kehui kovasti Taiwania matkakohteena. Siitä lähtien se on jäytänyt mielessä aina ajoittain, mutta toistaiseksi Taiwan on jäänyt muiden kohteiden varjoon. Ennemmin tai myöhemmin sinne tulee kuitenkin varmasti lähdettyä, sen verran mielenkiintoiselta kohteelta se vaikuttaa! Mukavaa että kansallispuistoon pääsee vaikka päiväretkellekin ja että liikkumisesta on tehty puiston sisälläkin helppoa! 🙂
Suunnaton
14.11.2019 at 12:32Se on jännä, miten jotkut kohteet pyörii mielessä tosi pitkään, mutta silti ei koskaan tunnu tulevan hyvää hetkeä matkustaa sinne. Mulle Taiwan tuli aivan puskista, kun mietin sopivaa matkakohdetta vuodenvaihteeksi. Moni muu kohde sen sijaan on odotellut vuoroaan jo pitkään.
Taiwan on tosi monipuolinen ja helppo matkakohde, joten ehdottomasti kannattaa lähteä, kun sopiva hetki tulee 🙂
reeta
12.11.2019 at 21:18Taiwan on viime aikoina tullut monesti vastaan joka puolella ja tää oli kyllä kertakaikkisen houkutteleva postaus lukea lisää sun Taiwan kokemuksista! Kiitos
Suunnaton
14.11.2019 at 12:32Oi, ihana kuulla Reeta!
Aliisa
13.11.2019 at 13:51Näyttääpä upeelta paikalta! Asuin viisi vuotta sitten Hongkongissa ja hieman harmittaa ettei Taiwanissa tullut käytyä, vaikka muuten reissailin ympäri Aasiaa. Menee ehdottomasti bucketlistille!
Suunnaton
14.11.2019 at 12:33Taiwan ja etenkin Taroko on tosi upeaa seutua. Ehdottomasti kannattaa lisätä bucketlistille 🙂 Tosi kiva kuulla, että innostuit!
Travelloverin Annika
14.11.2019 at 13:15Luonto on minusta tärkein syy mennä ylipäätään Taiwaniin. Sen kaupungeilla ei ole samalla tavalla annettavaa. Ajaminen on tosiaan ihan helppoa Taiwanissa, jos nyt ylipäätään ajaa autoa. Koin auton käteväksi, mutta toisaalta olen autoilija myös Suomessa.
Suunnaton
17.11.2019 at 13:38Mä tykkäsin tosi paljon Tainanista, ja Taipeissakin oli hyvät puolensa (ruoka!). Mutta oon samaa mieltä siinä, että en lähtisi Taiwaniin pelkästään kaupunkilomalle. Kaupungit ovat hyvää vaihtelua luontokohteille, mutta kyllä luonto on Taiwanissa hyvin pitkälti the juttu.
Muun muassa juuri sun blogistasi aikoinaan päättelinkin, että auton vuokraaminen voisi Taiwanissa olla varteenotettava vaihtoehto 🙂
Anu / Konalla
16.11.2019 at 09:59Ihan uskomattoman kaunista! Upeita kuvia olet ottanut ja joku päivä vielä suuntaan itsekin Taiwaniin.
Suunnaton
17.11.2019 at 13:38Kiitos Anu! Lämmin suositus Taiwanille!
Merja / Merjan matkassa
16.11.2019 at 20:12Kattava paketti! Oli tosi mielenkiintoista lukea tästä taiwanilaisesta kansallispuistosta, vaikka voi olla aika epätodennäköistä että sinne tulee koskaan mentyä (tai eihän sitä koskaan tiedä – meillä on kun näitä yhteisiä matkakohteita 🙂 )
Suunnaton
17.11.2019 at 00:25Kyllä mä sanoisin, että Taiwan voisi olla sulle varsin sopiva matkakohde 🙂