Menu
Suomi

Sallatunturin retkeilyreitit – opas kansallispuistoon ja sen laitamille

Sallasta löytyy patikointireittejä jokaiseen makuun. Eteläisessä Lapissa sijaitseva Salla ei ole samanlainen sydämen pysäyttävä tunturikohde kuin Ylläs tai sellainen tuntureita silmänkantamattomiin tarjoileva paikka kuin Saariselkä tai Inari. Mutta Sallassa on oma taikansa. Sen taian löytää pienistä asioista. Vesipisaroista mustikan lehdillä, kevään ensimmäisestä hillankukasta. Se taika on pulppuavassa lähteessä ja kauniissa kangasmetsässä kumpuilevissa harjuissa. Se taika on siinä kaipuussa, jonka kaukana rajan takana kohoavat vanhat Sallatunturit saavat aikaan.

Sallatunturi, itäinen (3)

1. Sallatunturi

Sallan retkeilyreittien esittely täytyy tietenkin aloittaa itse Sallatunturista. Tuntureita löytyy kaksi, jotka yhdessä kantavat Sallatunturin nimeä. Aiemmin nämä tunnettiin Isona ja Pienenä Pyhätunturina. Kun vanhat Sallatunturit jäivät sotien jälkeen Venäjän rajan taa ja Sallan Pyhätunturit sekoitettiin naapurissa Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä sijaitsevaan tunnetumpaan Pyhätunturiin, saivat nämä Sallan tunturit nimekseen tutun Sallatunturin.

Näistä Sallatuntureista toinen palvelee laskettelijoiden tarpeita ja toinen, itäisempi, sijaitsee upouudessa Sallatunturin kansallispuistossa. Kumpaankin tunturiin on mahdollista patikoida, mutta virallinen retkeilyreitti, Taivaan tavoittelijan taival, kipuaa tämän luonnonmukaisemman tunturin huipulle. Reitti on varsin lyhyt, vain 1,9 kilometriä suuntaansa. Sen alku on helppoa ja leveähköä sorapolkua. Vähitellen polku kuitenkin muuttuu kapeammaksi ja kivikkoisemmaksi, ja se lähtee nousemaan kohti tunturia. Reitti ei ole erityisen jyrkkä, mutta toki tunturiin kiivetessään saa aina hieman rehkiä. Taivaan tavoittelijan taipaleelta löytyy myös pitkospuupätkiä, ja viimeisimmät metrit tunturin huipulle kivutaan portaita pitkin.

Sallatunturin huipulta avautuu hulppeat maisemat kohti Venäjän puolella siintäviä tuntureita ja yli Aatsinginhaudan. Parhaimmillaan Sallatunturi on ehdottomasti kesäyön auringossa, jolloin koko maisema värjäytyy punaisen ja violetin eri sävyin. Maisemia pystyy hyvin ihailemaan tunturin kiviltä, mutta huipulla on myös näkötorni, joka nostaa retkeilijän vielä hieman ylemmäs.

Alhaalla tunturin juurella ja metsien siimeksessä Salla vaikuttaa olevan vain jokunen hassu tunturi keskellä loputtomiin jatkuvaa metsää. Mutta kun rinnettä kipuaa ylemmäs, alkaa todellisuus hahmottua. Tuntureita, vaaroja ja kumpareita, niitä näkyy kaikkialla. Siis aivan kaikkialla. Tunturin huipulla voit kääntää katseesi ihan mihin suuntaan tahansa, horisontti ei varmasti ole tasainen. Sallan huipulta näkyy pohjoisen kansallispuistojen tunturit, etelässä Oulangan ja Kuusamon vaarat ja idässä jylhät Venäjän puolella kohoavat tunturit. Tämä joka suuntaan levittäytyvä näkymä peittoaa Ylläksen, jossa tunturit kohoavat lähinnä vain pohjoisessa ja idässä.

Taivaan tavoittelijan taival pähkinänkuoressa

Sijainti: Salla, Lappi
Reitin pituus: 1,9 km / suunta
Vaativuus: Kohtalainen: osa reitistä on kivikkoista polkua ja jyrkähköä nousua
Parasta reitissä: Maisemat Venäjän suuntaan keskiyön auringossa
Huonoa reitissä: Huipulla tai reitin varrella ei ole tulipaikkaa
Kuljettavissa koiran kanssa: Kyllä, joskin huippu hieman kivikkoinen
Tulenteko: Ei sallittu
Muuta: Lähtöpiste sijaitsee Sallatuntureiden välissä

Sallatunturi, itäinen (2)

Toinen mahdollisuus tunturiretkeen tarjoutuu ihan vieressä. Laskettelurinteiden raidoittamalle tunturille kipuaminen ei ehkä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta läntisemmän Sallatunturin huipulta aukeaa niin ikään upeat maisemat. Maisemia pääsee ihailemaan mökin katolle rakennetulta näköalatasanteelta. Parasta tämän tunturin huipulla on kuitenkin suuri kota, joka tarjoaa upeat mahdollisuudet retkikokkailuille.

Tälle huipulle helpoiten pääsee kiipeämään Sallatunturin keskustasta ja Karhulammelta lähtevää kivenmurikoita täynnä olevaa huoltotietä pitkin. Toinen mahdollinen (ja puolivahingossa testattu) vaihtoehto on ajaa auto toiselle puolelle tunturia Taivaan tavoittelijan taipaleen pysäköintipaikalle ja kivuta tunturiin ruohikkoista ja paikoin kivikkoista laskettelurinnettä pitkin. Laskettelurinteen reitti saa lisäpisteitä siitä, että maisemia toiselle Sallatunturille ja keskiyön aurinkoa saa ihastella paljon pidempään kuin huoltotien kautta kävellessä.

Läntinen Sallatunturi pähkinänkuoressa

Sijainti: Salla, Lappi
Reitin pituus: noin 1 km / suunta
Vaativuus: Kohtalainen: tunturin rinteet ovat jyrkät ja maasto osin kivikkoista
Parasta reitissä: Maisemat Venäjän suuntaan keskiyön auringossa, kota tunturin huipulla
Huonoa reitissä: Itse reitit eivät ole mairittelevia, mutta huippu korvaa vaivannäön
Kuljettavissa koiran kanssa: Kyllä
Tulenteko: Huipulla olevassa kodassa, Karhulammen laavulla
Muuta: Huipulle ei vie virallista patikointireittiä

Lisätietoja:
Sallatunturi, läntinen (2)
Vanha Salla rajan takana
Sallatunturi, läntinen (3)
Kota Sallatunturin huipun tuntumassa
Sallatunturi, läntinen (4)
Laskettelurinnettä laskeutuessa avautuu maisemat itään

2. Hangasharju

Sallatunturin länsipuolella levittäytyy kaunis kangasmetsä pienine suolämpäreineen ja järvineen. Mielestäni paras keino tämän alueen tutkailuun on ottaa kartta käteen ja tutkailla ristiin rastiin kulkevia polkuja. Tai sitten voit lähteä vain seuraamaan jotakin polkua ja jossain vaiheessa vilkaista karttaa tarkastaaksesi, mitä kautta kannattaa palata takaisin.

Metsässä kulkee kuitenkin myös ihan nimettyjä reittejä, joita voi halutessaan seurata. Yksi niistä on Hangasharjun laelle vievä Hangasharjun polku (4,5 km). Reitti kulkee pääosin pieniä ja hiljaisia teitä pitkin, mutta matkalle mahtuu myös polkuja ja pitkospuita. Parasta retkessä on ehdottomasti Hangasharjun laella oleva näköalatasanne, josta avautuu maisemat kohti Sallatuntureita. Reitti kulkee myös Ämmin laavun ohi. Tuo pienen suolammen reunassa oleva laavu on yksi kaunempia paikkoja Sallatunturin kupeessa.

Reitti lähtee virallisesti Sallatunturin keskuksesta Karhulammen viereltä tunturin juurelta, mutta reitille pääsee liittymään helposti Ravintola Kielan ja Papana Pupin kohdalta.

Hangasharjun polku pähkinänkuoressa

Sijainti: Salla, Lappi
Reitin pituus: 4,5 km
Vaativuus: Helppo, joskin harjulle nousu vaatii hilppasen voimia ja osa pitkoksista on heikossa kunnossa.
Parasta reitissä: Hiljaisuus, reittiä taidetaan kulkea harvakseltaan, maisemat Sallatuntureille ja Ämmin laavun ympäristö
Huonoa reitissä: Reitiltä ei näy Hangasjärven puolelle
Kuljettavissa koiran kanssa: Kyllä
Tulenteko: Sallittu Ämmin laavulla (Huom! Tarkista metsäpalovaroitukset. Niiden voimassa ollessa ei tulia saa tehdä.)

Lisätietoja:
Hangasharju, Salla (1)
Ämmin laavu, Salla (1)
Ämmin laavu
Hangasharju, Salla (2)
Hangasharju, Salla (3)

3. Ämmin polku

Jos sinulla on aikaa vain yhdelle pienelle retkelle Sallassa, on Ämmin polku (2,6 km) hyvä vaihtoehto. Tämä parin kilometrin pituinen polku kiertelee Sallatunturin ja Hangasharjun välisessä kangasmetsässä pienillä poluilla ja pitkospuilla. Ämmin polun kohokohtia ovat Ämmin laavun suloinen suoympäristö sekä hauskasti pulppuava Sotkan lähde. Maasto on suht tasaista, reitillä on vain pieniä nousuja ja laskuja.

Hangasharjun polun tapaan myös Ämmin polku alkaa virallisesti Sallatunturin alapuolelta Karhulammelta, mutta reitin voi yhtä hyvin toteuttaa hieman lyhyempänä ja aloittaa sen vasta Ravintola Kielan ja Papana Pupin viereltä.

Ämmin polku pähkinänkuoressa

Sijainti: Salla, Lappi
Reitin pituus: 2,6 km
Vaativuus: Helppo
Parasta reitissä: Ämmin laavun ympäristö ja Sotkan lähde
Huonoa reitissä:
Kuljettavissa koiran kanssa: Kyllä
Tulenteko: Sallittu Ämmin laavulla (Huom! Tarkista metsäpalovaroitukset. Niiden voimassa ollessa ei tulia saa tehdä.)

Lisätietoja:
Ämmin polku, Salla (1)
Ämmin polku, Salla (2)
Ämmin laavu, Salla (2)
Ämmin laavu, Salla (3)

4. Hangasjärvi

Hangasjärvi on yksi lempparipaikkojani koko Sallassa! Siellä on vietetty monet upeat kesäiset hetket, melottu helteisenä päivänä Hangasjärven erämaisella järvellä, kokkailtu laavun suojassa ja ihailtu kesäiltaa. Laavun edustalta pääsee pulahtamaan järveen, jonka hiekkainen pohja kimmeltää auringon säteiden osuessa pohjan kultahippusiin. Näkyipä rannalla muutaman kerran myös kalastajia, joskin saalis taisi jäädä lymyilemään järven pimeisiin sopukoihin.

Hangasjärvi on todella kaunis. Kapeat kuuset reunustavat sen pohjoisia rantoja. Etelässä järvi päättyy heinikkoiseen suohon, jonka halki kiemurtelee pienen pieni joki. Hangasjärven eteläpäässä on laavu, puuvarasto ja huussi. Täällä kelpaa viettää vaikka kokonainen kesäpäivä.

Hangasjärvelle on helppo kävellä Sallatunturin juurelta lähteviä reittejä pitkin. Muun muassa Ruuhitunturin reitti kulkee Hangasjärven laavun ohitse. Kannattaa napata kartta käteen ja etsiä sen perusteella parhaat polut Hangasjärven etelärannalle.

Hangasjärvi
Hangasjärvi, Salla (2)
Hangasjärvi, Salla (4)
Hangasjärvi, Salla (5)
Hangasjärvi, Salla (1)

5. Ruuhitunturi

Sallatunturin lisäksi tunturiretken voi tehdä hieman etelämpänä kohoavalle Ruuhitunturille. Ruuhitunturin reitti antaakin kivan mahdollisuuden hieman pidempään päiväretkeen. Virallisesti Ruuhitunturin reitti on 17,6 kilometriä pitkä, mutta reitin pituutta pystyy lyhentämään esimerkiksi jättämällä Poropuiston lenkin väliin tai lähtemällä reitille eri kohdista Sallatunturin aluetta. Kannattaa tutkailla karttaa ja löytää itselleen sopivin polku.

Ruuhitunturille pääsee kiipeämään joko Hangasjärven kautta tai Sallan poropuistosta (nykyisin Salla Wilderness Park, johon myös Sallan kansallispuiston luontokeskus kohoaa aikanaan). Minä kuljin Ruuhitunturiin edestakaisin Hangasjärveltä, joten Poropuiston reitistä ei ole kokemusta.

Hangasjärveltä reitti kulkee ensin nätin heinikkosuon halki, kunnes alkaa nousta metsätietä pitkin tunturiin. Jonkin ajan päästä reitti poikkeaa pienemmille poluille ja kiemurtelee pohjoisemman tunturinlaen ohitse vähitellen kohti Ruuhitunturia. Vähitellen maisemat avautuvat ja vaarojen laet näkyvät luoteisessa horisontissa. Auringon lämmittäessä tämä pätkä on varsin ihana. Viilennystä tarjoaa vetisessä maastossa kulkeva polku, joka kastelee kengät läpimäriksi jo muutamalla askeleella.

Polku yhdistyy Poropuistolta tulevaan reittiin ja ohjaa Ruuhitunturin päivätuvalle. Ainakin vielä kesällä 2021 täällä oli yksi ympäri Sallaa ripotelluista riippumatoista, joissa kelpaa lekotella auringonpaisteessa tovin ennen viimeistä rytistystä tunturin huipulle.

Viimeinen pätkä ei olekaan enää pitkä. Muutamien pitkospuiden jälkeen näkyviin tulee tunturin huipulla kohoava näkötorni, josta voi ihastella paitsi Sallatuntureita, myös kaukana rajan takana kohoavia tuntureita ja jopa kaukana häämöttävää Pyhätunturia. Jos eväät jäivät päivätuvalla syömättä, voi niitä mutustella näkötornin suojissa tai kivuta tunturin laella lepääville suurille kivenlohkareille.

Ruuhitunturin reitti pähkinänkuoressa

Sijainti: Salla, Lappi
Reitin pituus: 17,6 km
Vaativuus: Kohtalainen: tunturille kiipeäminen tarkoittaa luonnollisesti ylä- ja alamäkiä, mutta reitillä ei ole erityisen vaativia kohtia.
Parasta reitissä: Hangasjärven laavun ympäristö, maisemat Ruuhitunturin huipulta, riippumatto Ruuhitunturin päivätuvalla
Huonoa reitissä: Polku voi olla erittäin vetinen
Kuljettavissa koiran kanssa: Kyllä
Tulenteko: Sallittu tulipaikoilla, mm. Ämmin laavulla (Huom! Tarkista metsäpalovaroitukset. Niiden voimassa ollessa ei tulia saa tehdä.)

Lisätietoja:

Ruuhitunturi, Salla (1)
Ruuhitunturi, Salla (10)
Ruuhitunturi, Salla (3)
Ruuhitunturi, Salla (4)
Ruuhitunturi, Salla (6)
Ruuhitunturi, Salla (2)

Bonus: Muita reittejä

Sallasta löytyy myös paljon paljon muuta! Sallatunturin eteläisillä rinteillä kulkee kahdeksikon muotoinen reitistö, joka talvella palvelee latuna ja kesällä kävelyreittinä tai lenkkeilypolkuna. Reitti yhdistyy näppärästi Sallatunturin keskustaan Karhulammen kohdalla.

Tältä kahdeksikkolenkiltä pääsee myös Kaunisharjulle vievälle Kaunisharjun kierrokselle (11 km). Kaunisharjun reitille pääsee puihkahtamaan myös Poropuistolta (Salla Wilderness Park) tai Hautajärventieltä. Reitiltä löytyy mm. Tunturilammen kota, jossa on hyvä pitää evästaukoa. Reitti voi olla paikoin todella vetinen, mikä kannattaa ottaa huomioon jalkinevalinnassa.

17 kilometrin pituinen Pahakurun kierros kulkee alkumatkan samaa reittiä Kaunisharjun kierroksen kanssa, mutta Tunturilammen kodalta se suuntaa kohti pohjoista. Reitti kulkee Sallatuntureiden ympäri ja palaa laskettelurinteiden alarinteitä sivuten takaisin Sallatunturin keskustaan.

Esteetön reitti (4 km) puolestaan löytyy Keselmäjärveltä, jonka ympäri reitti kulkee. Reitti vie kivasti uimarannan ohitse, joten matkan varrella voi pulahtaa vilvoittelemaan pieneen järveen tai poiketa siltaa pitkin pieneen saareen varsin savuisan grillikodan suojiin.

Sallatunturi, läntinen (1)
Ämmin polku, Salla (4)
Ämmin laavu, Salla (5)

Lisää seikkailuja Sallassa:


Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:

Instagram: @suunnaton
Facebook: @suunnaton

2 Comments

  • Kävimme myös Sallassa viime syksynä. Ruska oli kaunis ja patikkareitit olivat todella rauhallisia, montaa ihmistä ei reiteillä näkynyt. Meidän suosikki taisi olla Pahakurun kierros. Saa nähdä, muttaako kansallispuistostatus tilannetta ja tuleeko vierailijamäärä sen myötä lisääntymään.

    Reply
    • Suunnaton
      16.1.2022 at 13:49

      Salla oli tosiaan miellyttävän hiljainen jopa vilkkaimpina turistiviikkoina, vaikka toki heinäkuun lomaviikot ja ruska-ajan huomasi, kun poluilla tuli vähän enemmän ihmisiä vastaan ja tunturin keskustassa oli enemmän vilskettä. Jännä nähdä, miten paljon kansallispuistostatus tuo uusia kävijöitä Sallaan.

      Reply

Leave a Reply