Menu
Tansania

Arusha – kokemuksia Tansanian safaripääkaupungista

Ensimmäinen kokemukseni Saharan eteläpuolisesta Afrikasta? Ahdistavan paljon huomiota ja huudahduksia, tunne, ettei puhelintakaan uskalla pitää esillä sekä epävarmuus vieraasta kaupungista ja kulttuurista. Tansanian Arusha ei päästänyt helpolla. Mutta kaiken ensimmäisenä iltana kohtaamani epävarmuuden takana paistoi innostus siitä, että olin ihan oikeasti Afrikassa. Yksin. Eikä kadulla näkynyt ainuttakaan toista valkoihoista. Huikea fiilis!

Olin juuri matkustanut lähes vuorokauden Suomesta Tansaniaan, päässyt hotellille ja saanut tavarat jätettyä huoneeseen. Matkalla lentokentältä hotellille oli satanut kaatamalla, mutta nyt oli jo poutaista. Iltahämärä alkoi vähitellen lähestyä. Hotellin omistaja oli varoittanut, ettei kadulle olisi mitään asiaa pimeällä. Halusin kuitenkin käydä vilkaisemassa kaupunkia, sillä heti seuraavana aamuna lähtisin kaupungista kohti pohjois-Tansanian kansallispuistoja ja safaria.

Lähdin kiertelemään kaduille, ja kokemukseni Arushan kaupungista oli juuri tuollainen kuin alussa kuvailin. Matkasta väsyneenä kaikki se yksinäisen valkoisen naisen saama huomio iski vasten kasvoja, enkä saanut Arushasta kovinkaan hyvää ensivaikutelmaa.

Arusha, maissinmyyjä

Arusha, Sokoine Road

Kuuden päivän safarin jälkeen palasin Arushaan, kunnes taas seuraavana päivänä jatkaisin matkaani Sansibarille. Virkeänä ja huikeiden safarikokemusten jälkeen annoin Arushalle uuden mahdollisuuden. Minulla oli aamupäivä aikaa kierrellä kaupunkia ja katsella, miltä afrikkalainen kaupunki todella näyttää.

Muutama tunti riitti kaupungin kiertelyyn mainiosti. Arusha on melko kompakti kaupunki ja keskustaa on helppo kierrellä kävellen. Varsinaisia nähtävyyksiä ei juurikaan ole, joten aika kannattaa käyttää paikallisen elämän katselemiseen ja fiilistelemiseen.

Monet pohjois-Tansanian safareille suuntaavat tai Kilimanjarolle kiipeämään lähtevät turistit matkustavat Arushan tai sen naapurikaupungin Moshin kautta. Arushasta ei juurikaan löydy tietoa etenkään suomeksi, joten keräsin tähän muutamia vinkkejä helpottamaan ehkä juuri sinun matkaasi.

Arusha, Mt Meru

Mount Meru. Näkymä hotellihuoneeni ikkunasta.

Miksi Arushaan pitäisi mennä?

Arusha sijaitsee näppärästi lähellä pohjois-Tansanian suosittuja safarikohteita. Alle 150 kilometrin päässä Arushasta sijaitsee niin Tarangiren, Lake Manyaran kuin Arushankin kansallispuistot. Lähes yhtä lyhyt matka on Ngorongoron kraaterilaaksoon, joka on yksi Tansanian kehutuimmista safarikohteista. Ngorongoron jälkeen ei tarvitse ajaa enää montaakaan tuntia, kun saavutaan Serengetin hulppeille tasangoille. Ei siis ole ihmekään, että monet pohjois-Tansanian safarinkävijät pitävät Arushaa tukikohtanaan.

Arushasta on lyhyt matka myös Kilimanjarolle. Kilimanjarolle suuntaavat saattavat majoittua myös hieman lähempänä sijaitsevassa pienessä Moshin kaupungissa, josta pääsee lähtemään vuoriretkien lisäksi myös safareille.

Arushaan päässee helpoiten lentäen. Lentokenttiä on kaksi: Tansanian sisäisiä lentoja palveleva Arushan kenttä sekä kansainvälinen Kilimanjaron kenttä. Kilimanjaro on aika samanlainen kuin Suomen maakuntakentät: lähtöportteja on vain muutama ja kentällä palvelee vain pieni kahvila ja rahanvaihtopiste. Lentomatkustamisen lisäksi Arushaan pääsee myös bussilla esimerkiksi Dar es Salaamista.

Arusha, viitat

Arushan nähtävyydet

Arusha ei varsinaisesti ole matkailukaupunki, ellei oteta huomioon sen asemaa pohjois-Tansanian safaripääkaupunkina. Arushan kuuluisin nähtävyys taitaa olla sen kellotorni. Kiertoliittymän keskellä sijiatsee 1900-luvun puolessavälissä rakennettu torni, jonka kellotaulua koristaa Coca-Colan logo. Hyvin hämmentävä taidonnäyte. Tällä alueella taitaa liikkua eniten turisteja, sillä retki- ja matkamuistokauppiaat päivystivät alueella ahkerasti.

Arusha, kellotorni

Parasta ajankulua Arushassa on kierrellä sen kaduilla ja kujilla. Minä tykästyin erityisesti keskustan ruutukaavamaisen alueen länsipuolella oleviin katuihin, joiden varsilla oli pieniä myymälöitä. Oli kiva kävellä kaduilla ja katsella paikallista elämää. Täällä ei tarvinnut karistella kannoiltaan liian innokkaita oppaita ja myyjiä, vaan kaduilla sai katsella ympärilleen leppoisasti omassa rauhassaan.

Mukavimmat paikat löytää varmasti parhaiten kävelemällä kaupunkia ristiin rastiin. Arushassa kannattaa kuitenkin käydä ainakin torilla (Googlessa Central Market). Sen kapeiden kujien varsilla myydään kaikkea tuoreesta lihasta muovitavaroihin. Suurimman kulttuurishokin itselleni aiheutti torin laidalla oleva kanaosasto, jossa eläviä kanoja säilytettiin täyteen ahdetuissa häkeissä ja roikotettiin pää alaspäin jaloista yhteen sidottuina. Ahdistava paikka, jossa ei auttanut muu kuin ajatella, että ehkä nämä kanat saavat sentään elää vapaasti maata kuopsutellen.

Torilla voi olla hankala päästä kiertelemään itsekseen. Ensimmäisen kerran torille mennessäni seuraani oli liittynyt paikallinen, joka ”esitteli” toria (= kulki mukanani) ja kertoi, kuinka nyt voin ottaa torilta kuvia, kun olen hänen seurassaan. Myöhemmin torille palatessani olin saanut tuo oppaan karisteltua kannoiltani, mutta torin portilla odotti kauluspaitaan pukeutunut mies, joka kertoi olevansa torin omistaja ja että voisin ottaa kuvia ainoastaan jos hän kulkisi mukanani. Kieltäydyin kohteliaasti kunniasta ja painelin kujille itsekseni.

Arusha, kauppakatu

Arusha, Sokoine Road, myyjä

Onko Arushassa turvallista?

Alkushokkini Arushassa ei ollut kaikkein miellyttävin. En oikein tiennyt, kuinka turvallista kadulla on kulkea yksin valkoisena naisena ja kuinka paljon uskaltaisin ottaa kuvia puhelimellani. Myöhemmin tuo väsyneen mielen ajatus osoittautui kuitenkin turhaksi. Arusha tuntui turvalliselta paikalta kierrellä itsekseenkin.

Eniten päänvaivaa aiheuttivat ihmiset, jotka tuppautuivat mukaan ja halusivat esitellä kaupunkia. Aikansa juteltuaan he ottivat esiin korut, piirustukset tai tarjoamansa retket ja halusivat saada niitä kaupaksi. Paikallisten kanssa on toki mukava jutella, mutta pidemmän päälle alkaa käydä väsyttäväksi, kun seuraava ihminen tulee juttusille, kun on juuri saanut yhden karistettua kannoiltaan. Paikalliset tuntuivat loukkaantuvan kovin, kun heille ilmoitti kulkevansa mieluummin yksin. Avoimin mielin näistäkin kohtaamisista voi kuitenkin saada paljon irti!

Arushan kadulla

Vaikka kaupunki tuntuikin turvalliselta, yritin pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Tosi helppoa, kun useimmiten tunsi olevansa ainoa valkoinen koko kaupungissa… Vaikka yleensä kannan järkkäriä aina mukanani, jätin sen nyt suosiolla hotelliin ja tyydyin ottamaan kuvat puhelimella (pahoittelut siis tämän postauksen kuvien laadusta!). Lisäksi kuljetin mukanani GoProta, jolla sai otettua videokuvaa melko huomaamattomasti.

Arushassa tärkein muistettava asia lienee se, josta hotellin omistajakin minua varoitti. Pimeällä on parempi pysyä sisällä.

Oletko sinä käynyt Arushassa tai Moshissa? Millaisia kokemuksia ja vinkkejä haluaisit sieltä jakaa?
Entä mietityttääkö jokin asia Arushaan tai pohjois-Tansaniaan liittyen? Kysy, niin pyrin vastaamaan!

Arusha, koirat

Lue myös muut postaukseni Tansaniasta:


Löydät Suunnattoman myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’

No Comments

    Leave a Reply