Kun renkaiden alla vilisee valtatien 6 asfaltti, kannattaa Kouvolan ja Lappeenrannan välillä pysyä valppaana. Luumäellä tien reunassa näkyy valkoinen kyltti ja metsän puolella on havaittavissa betonisia rakennelmia. Nyt jos koskaan on hyvä heti tauolle. Ohjaa auto tien sivuun levähdyspaikalle ja ota suunta kohti metsää. Tässä on Salpa-asema.
Levähdyspaikalla Salpa-asemasta ei kerro muu kuin valtatien varrella sijaitseva opastaulu. Muita opasteita tai infotauluja ei levähdyspaikalla ole, vaikka muutamien nettikirjoitusten perusteella sellaiset on joskus ollut olemassa. Levähdyspaikan lounaiskulmasta lähtee metsäautotien näköinen reitti, jota pitkin pääsee puolustuslinjalle. Vaihtoehtoisesti suunnan voi ottaa levähdyspaikan keskivaiheilta lähtevää pienempää polkua pitkin.
Polku puikkelehtii suurien teräväkulmaisten kivien lomassa. Kivenjärkäleet sijaitsevat suorissa linjoissa, useita kiviä peräkkäin. Nämä kivet on aseteltu tarkoin. Niiden tarkoitus on pysäyttää tai ainakin hidastaa panssarivaunujen eteneminen. Kivirintama jatkuu silmänkantamattomiin, eikä ihme, sillä estettä on rakennettu reilusti toista sataa kilometriä. Kivien keskellä seisoessa ei voi kuin ihmetellä, mikä työ tämänkin esteen rakentamisessa on aikoinaan ollut.
Itse Salpalinja on 1200 kilometrin mittainen puolustuslinja, joka ulottuu Suomenlahdelta aina Sallan ja Savukosken alueelle. Se onkin maailman pisin yhtenäinen linnoitus. Salpalinjan kaikkein varustelluin osuus sijaitsee juuri täällä, Suomenlahden ja Saimaan välisellä alueella. Salpalinjaa alettiin rakentamaan ylipäällikkö Mannerheimin käskystä talvisodan jälkeen. Puolustuslinjan tarkoituksena oli toimia viimeisenä esteenä Suomen uuden itärajan puolustamisessa, sillä talvisodan jälkeen uusi sota oli todennäköinen.
Rakennusurakka toteutettiin pääasiassa vuosina 1940-1941. Kesäkuussa 1941 alkanut jatkosota Suomen ja Neuvostoliiton välillä keskeytti Salpalinjan rakennustyöt. Sodan aikana Suomi sai vallattua takaisin talvisodassa menetettyjä alueita, jolloin Salpalinja jäi rintamalinjojen taakse. Tällöin Salpalinja ei tuntunut enää niin merkitykselliseltä puolustuslinjalta ja rakennustyöt keskitettiin varsinaisille rintamille.
Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen ja Salpalinja nähtiin taas tärkeänä puolustuslinjana. Tällöin päätettiin, että Salpalinja tulisi taas saattaa taistelukuntoon. Suurhyökkäys ei kuitenkaan koskaan edennyt Salpalinjalle saakka, sillä suomalaiset saivat torjuttua Neuvostoliiton hyökkäyksen. Salpalinjaa ei siis koskaan ole käytetty varsinaiseen sotimiseen.
Salpalinja on ollut aikoinaan Suomen suurin rakennustyömaa. Puolustuslinjalle rakennettiin yhteensä 728 kantalinnoitetta, jotka louhittiin kallioon tai rakennettiin betonista. Nämä teräsbetoniset ase- ja majoituskorsut muodostavat puolustusaseman rungon. Niiden lisäksi rakennettiin noin 3000 puista kenttälinnoitetta. Taistelu- ja yhteyshautaa rakennettiin yhteensä 350 kilometriä. Kaikki tämä rakennettiin puolentoista vuoden aikana. Etelä-karjalaisessa metsässä seistessä voi vain ihmetellä ja ihailla, miten tuollainen urakka on ollut mahdollista toteuttaa lähes 100 vuotta sitten.
Salpa-asemalla kivenjärkäleistä rakennetut panssariesterivistöt muodostava vain yhden pienen kokonaisuuden linnoitusalueesta. Heti kivirivistön takana näkyy ensimmäinen betoniseinä ja sen edessä sijaitseva ruosteinen rakennelma. Kyseessä on suuri korsu, jonka betoniseinämässä on sisäänkäynti ja katolla pieniä tähystysreikiä. Tämä, kuten moni muukin alueen korsuista, on suljettu lukitulla paksulla metalliovella. Voi olla, että kesäisin näihinkin korsuihin pääsee tutustumaan myös sisäpuolelta.
Erilaisia korsuja on tällä Salpa-aseman alueella useita. Levähdyspaikan puoleisen alueen lisäksi rakennelmia on myös valtatien pohjoispuolella. Sinne päästäkseen täytyy ylittää vilkas valtatie. Ylitys kannattaa, mutta siinä täytyy olla erityisen varovainen. Autoilijalle Salpa-asema tulee aivan yllätyksenä, eivätkä kuljettajat osaa varautua yllättäviin jalankulkijoihin keskellä valtatietä.
Metsässä on jännittävää kävellä polkuja pitkin, kun koskaan ei tiedä, minkä kuusen takaa seuraava betoniseinä tulee vastaan. Metsän hiljaisuudessa ajatukset kuljettavat sota-aikaan.
Korsujen keskellä tunteet heittelevät laidasta laitaan. Aluksi alueella kävelee suu ammollaan ihmetyksestä. Millainen työ niillä 35 000 rakentajalla ja 2000 muonittajalla onkaan ollut tämän puolustuslinjan rakentamisessa. Viimeistään pimeään korsuun astuessa todellisuus kolahtaa mieleen. Miten rankkaa elämä onkaan sota-aikana ollut. Millaista on ollut majoittua pimeässä korsussa, kun jatkuvasti joutuu olemaan varuillaan vihollisen liikkeistä. Millaista on, kun koskaan ei tiedä, mitä seuraavana päivänä tapahtuu.
Vaikka Salpalinjalla ei olekaan koskaan sodittu, on Salpa-asema yksi koskettavimmista suomalaisista käyntikohteista. Salpalinjan luulisi kiinnostavan myös ulkomaalaisia. Onhan se yksi parhaiten säilyneistä toisen maailmansodan aikaisista linnoitusketjuista Euroopassa. Nykyisin linnoitteiden hoidosta vastaa Senaatti-kiinteistöt. Salpalinjan kohteita onkin kunnostettu vierailukäyttöön, ja korsualueella on nähtävissä tuoreilla laudoilla tuettuja sisäänkäyntejä ja reuna-alueille pystytettyjä aitoja.
Kaikkia alkuperäisiä rakennelmia ei Salpalinjallakaan ole enää jäljellä. Sodan jälkeen puolustuslinjalta purettiin kenttälinnotteita ja piikkilankaesteitä, ja niiden materiaalia käytettiin rakennustarpeina. Alueita on myös raivattu muun muassa maatalouskäytöön. Luumäellä sijaitsevan Salpa-aseman lisäksi Salpalinjan kohteisiin pääsee tutustumaan muun muassa Lemillä, Ruokolahdella ja Ylämaalla.
Lähteet: Luumaki.fi, GoSaimaa.fi, Salpakeskus.fi
Katso vinkit myös toiseen lähialueen matkakohteeseen, Taavetin linnoitukseen.
Oletko sinä vieraillut Salpa-asemalla tai muissa Salpalinjan kohteissa? Mikä on sinun mielestäsi Suomen koskettavin käyntikohde? Missä historia tuntuu olevan läsnä?
Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’
21 Comments
Maria / Tinytrek
21.5.2017 at 13:34Jykevät on rakennelmat! Oliko paikalla mitään opasteita jotka kertoivat kohteista?
Suunnaton
21.5.2017 at 14:27En ainakaan huomannut, että olisi ollut. Netistä tosin löysin useampiakin tekstejä, joissa opasteista puhuttiin. Varmaan opasteita on joskus ollut, mutta liekö otettu pois pysyvästi tai vain talven ajaksi?
Anna | Muuttolintu.com
22.5.2017 at 02:00Ihan hullua, että olen elänyt suurimman osan elämästäni Lappeenrannassa enkä koskaan ole täällä käynyt. Täytyy seuraavalla Suomen visiitillä korjata asia, jos vaan tullaan kesällä. Ihan hävettää, että tiedän Australian historiastakin paljon enemmän kuin omien kotikulmien!
Suunnaton
22.5.2017 at 22:03Oho, varsinainen Liian lähellä -syndrooma 😉 Nämä historialliset kohteet on siitä hyviä, että samalla tulee aina opittua jotakin uutta kotimaankin historiasta. Miksei koulussa tehty aina vaan retkiä eri kohteisiin? 🙂
Virpi /Täynnä tie on tarinoita
22.5.2017 at 08:58Mielenkiintoinen paikka ja miten hyvin säilynyt! Nämä tälläiset kohteet vetävät aina jotenkin hiljaiseksi, mietteliääksi. Täytyy pistää tämä korvan taakse ja käydä katsomassa jos noilla seuduilla liikutaan.
Suunnaton
22.5.2017 at 22:01Tuo oli tosiaan hyvin säilynyt. Jotakin ylläpitotöitä alueella on tehty ja tehdään, mutta ainakin kaikki silmiinpistävät korjaukset oli tehty hyvällä maulla.
Heidi / Himomatkaajan turinoita
22.5.2017 at 13:16On nuorilla miehillä ollut aikamoinen homma noiden kivijärkäleiden asettelemisessa, mahtaisiko nykynuorisolta enää onnistua?
Nuo betonibunkkerit eivät kovin miellyttävän näköisiä paikkoja ole, tosin ei niitä siinä mielessä tehtykään. Olisi kyllä aika pelottavaa noissa korsuissa oleilla niin nyt kuin sodan aikaankin. Kiitos tästä postauksestasi! Oli hyvä juttu palauttaa mieliimme, mitä itsenäisyytemme eteen on aikoinaan joudutte tekemään.
Suunnaton
22.5.2017 at 21:58Sanos muuta, on tuon tekemisessä ollut hirmuinen työ. Tuolla vieraileminen lisäsi taas kunnioitusta omiakin isovanhempia kohtaan.
Sisko
22.5.2017 at 14:27Mietin ihan samaa kun Anna! Joka vuosi tulee ohi ajeltua monen monta kertaa kun mennään mummon ja papan mökille (eikä matka muutenkaan pitkä olisi), mutta ei ole ikinä tullut käytyä. Hienoa että joku tuo näitä Suomenkin ”unohdettuja” aarteita esille! 🙂
Suunnaton
22.5.2017 at 21:53Kiva kuulla, että nämäkin koetaan hyödyllisiksi. Jos vaikka tänä vuonna piipahtaisit Salpalinjalla edes pikaisesti 🙂
Kohteena maailma / Rami
22.5.2017 at 21:12Yritin käydä tuolla pari kuukautta sitten, eihän siitä mitään ilman opaskylttejä tullut. Ei ollut vaihtovaatteita, niin ei viitsinyt kahlata turhaan nilkkoja myöten hangessa. Veikkaan, että tässä kohta puoliin tulee uusi reissu tuonne päin, niin ilman muuta katsastan nämä. Oli hyvä saada esimakua siitä mitä tuleman pitää!
Suunnaton
22.5.2017 at 21:52Voi ei, talvella tuo voi tosiaan olla aika extremeä! Salpa-asemalla on niin helppo poiketa ohimennessä, että Luumäen kohdilla kannattaa ratin takana olla hereillä.
Stacy
24.5.2017 at 12:49Mainitsen vielä erillisen Harparskog-linjan, jonka katsotaan olevan osa Salpalinjaa. Harparskog-linja katkaisee Hankoniemen poikki, tuolloinhan Hanko oli vuokrattuna Neuvostoliitolle. Olen tutustunut Salpalinjaan myös Virolahdella ja Joensuussa. Mainitsemasi bunkkerit olen myös nähnyt tieltä, mutta niillä oli porukkaa niin paljon, etten halunnut sinne sekaan. Suosittelen tutustumaan Harparskog-linjaan, mikäli tulee tarvetta käydä Hangossa tai edes Tammisaaressa.
Minusta tuntuu, että historia on vahvasti läsnä Hangossa ja Tammisaaressa. Kyllä se oli koskettavaa tietää, että isosetä oli kuollut Tammisaaren vankileirillä.
Suunnaton
27.5.2017 at 21:03Jännä kuulla, että Salpa-asemalla on ollut ruuhkaista. Minä sain pyöriä siellä ihan itsekseni.
Nämä kohteet ovat koskettavia, kun niiden historia on vielä niin lähellä.
Katja / Lähtöselvitetty
24.5.2017 at 22:42Minäkin komppaan Annaa tuolla ylempänä: olen pyörinyt noilla tienoilla koko ikäni ja tällä hetkellä mökkikin on Luumäellä – silti en ole koskaan ”ehtinyt” pysähtyä Salpa-aseman kohdalla. Aina on olevinaan liian kiire eteenpäin. Käytän taas vakiolauseeni: ehkä tänä kesänä…
Suunnaton
27.5.2017 at 21:00Oho, mökkipaikkakunta melkein velvoittaa pysähtymään Salpa-asemalla tänä kesänä 😉 Levähdysaluelta ei ole kuin minuutin matka lähimmille rakennelmille, joten piipahdus ei vie kovin paljoa aikaa. Tosin itse taisin viettää siellä tunnin 😮
Sandra
25.5.2017 at 06:53Olen itsekin monta kertaa mennyt Kouvolasta Lappeenrantaan, enkä ole koskaan pysähtynyt tuolla. Olisi pitänyt. Todella kiinnostava ja pelkästään tämän blogipostauksen ansiosta paikka aukesi ihan eri tavalla. Toki koulussa on puhuttu Salpa-asemasta, mutta jonnekin muistin perukoille se on unohtunut.
Suunnaton
27.5.2017 at 20:58Ihana kuulla!
Kaisa / Mutkia Matkassa
29.5.2017 at 23:45Olen myös ohi ajaessa pysähtynyt ja ihmetellyt miten huonot opasteet on.
Suunnaton
3.6.2017 at 12:46Mietinkin, että onko opasteet olleet vain väliaikaisesti poissa, mutta ehkä niitä ei enää jostain syystä ylläpidetä.