Menu
Nepal / Suomi / Taiwan / Yleinen

Tästähän tuli aikamoinen matkailuvuosi!

Heräillessäni vuoden ensimmäiseen aamuun taipeilaisessa hotellissa, en olisi osannut aavistaakaan, mitä kaikkea tämä vuosi toisi vielä tullessaan.

Alkuvuodesta suunnittelin kesäksi matkaa Pohjois-Norjaan ja arvelin tekeväni muutaman kotimaanmatkan. Joskus talvella tekisin varmaan toisen pidemmän matkan kaukomaille. Mutta kaikki muu tuli aivan yllätyksenä! Mukaan luettuna loppuvuoden pidemmän matkan kohde.

Lähdetääs katsomaan, mitä kaikkea tänä vuonna onkaan päästy kokemaan.

Tammikuu

Taipei ja viimeiset vilkaukset Taiwaniin

Vuosi 2019 käynnistyi Taiwanissa, jossa olin ottamassa uuden vuoden vastaan korkean pilvenpiirtäjän Taipei 101:n ikonisten ilotulitusten loisteessa. Pariviikkoinen matka ajoittui pääosin vuoden 2018 puolelle, mutta tammikuussa ehdin vielä muutaman päivän kierrellä Taipeita ja sen ympäristöä.

Huhtikuu

Kuopion Korkeakosken kuohut

Kevät oli aika hiljaista matkustusrintamalla, kuten yleisestikin talvikuukaudet, jolloin kotimaanmatkailu ei kovin paljoa houkuttele. Yksi pieni reissu kuitenkin tehtiin, kun ajeltiin Kuopion Maaningalle katselemaan Suomen korkeinta koskea. Sen sanotaan olevan tosi upea ja pauhaavan kovalla voimalla sulamisvesien aikaan. Oltiin paikalla ehkä viikkoa-paria liian aikaisin, mutta kyllähän tuo ihan komealta näytti jo silloinkin.

Toukokuu

Viikonloppuretki Ruunaan retkeilyalueelle ja Patvinsuon kansallispuistoon

Ihana toukokuu ja kevät! Toukokuusta tulikin aikamoinen retkeilykuukausi, samoin kuin myöhemmin syyskuusta. Äitienpäiväviikonloppuna pakkasin retkeilykamppeet autoon ja hurautin Pohjois-Karjalaan. Olin jo tuolloin suunnittelemassa kesän Norjan reissua ja halusin testata ennakkoon, miten juniorikoira soveltuu retkeilyyn. Viikonlopun päätarkoituksena oli siis varmistaa, ettei kesällä 1000 kilometrin päässä Norjassa tarvitse huomata, ettei koiran kanssa reissaamisesta tulekaan yhtään mitään.

Ruunaan retkeilyalue ja etenkin sen kosket osoittautuivat aivan mahtaviksi. Patikointipoluilla tuli vastaan vain muutama ihminen ja vähän ruuhkaisempi Neitikosken alue oli aivan käsittämättömän kaunis. Pienten saarien välille rakennettu kävelyreitti oli kuin satumaailmasta!

Yöksi ajettiin hieman etelämmäs Patvinsuon kansallispuistoon jo aiemmalta reissulta tutulle ja hyväksi havaitulle Suomun telttailualueelle. Edellisenä kesänä mua oli jäänyt harmittamaan, etten parissa päivässä ehtinyt koluta ihanan Patvinsuon kansallispuiston kaikkia reittejä läpi. Nytkin kohdalle sattui sen verran sateinen ja tuulinen kevätpäivä, että pidempi Suomujärven kierros piti jättää väliin. Käytiin kuitenkin patikoimassa vähän lyhyempi Lakkapolku. Miten kaunis keväinen suo olikaan, kun se hehkui useissa punaisen ja harmaan eri sävyissä!

Melontaviikonloppu Linnansaaren kansallispuistossa

Toukokuu on parasta aikaa bongata saimaannorppia. Niinpä päätettiin kaveriporukalla toistaa edellisvuonna Koloveden kansallispuistoon tekemämme melontaretki, mutta käydä tällä kertaa tutustumassa Linnansaaren kansallispuistoon. Tavoitteena oli nimenomaan bongailla rantakivillä köllötteleviä saimaannorppia.

Loppujen lopuksi bongailu osoittautui yllättävän haastavaksi. Moottoriveneisiin tottuneet norpat suhtautuivat todella epäileväisesti hiljaa lipuviin kajakkeihin ja solahtivat veteen jo varsin kaukana. Muutamat uteliaat norpat tosin uiskentelivat aika lähellekin ihmettelemään kummallista seuruetta.

Auringonlaskun retki Torronsuon kansallispuistossa

Tammelassa sijaitseva Torronsuon kansallispuisto on kuulunut mun bucket listilleni jo lähemmäs parikymmentä vuotta. Nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja kävin ihan omin silmin katsomassa, miltä tuo laaja suoalue näyttää. Saavuin Torronsuolle kevään viimeisenä päivänä auringon laskiessa. Miten kaunis tuo kansallispuisto olikaan, kun auringonsäteet siivilöityivät mäntyjen latvustoista. Hiljainen kansallispuisto oli aivan täydellinen päätös vilkkaalle toukokuulle.

Kesä-heinäkuu

Road trip Lapin halki Pohjois-Norjaan

Juhannuksen tienoilla lähdin viimein ajamaan kohti Pohjois-Norjaa, jonne olin haikaillut jo muutaman vuoden. Olin haaveillut aurinkoisista retkistä niin Lapin tuntureilla kuin Norjan terävähuippuisilla vuorillakin. Tämä reissu oli kuitenkin harvinaisen jämäkkä muistutus siitä, että aina mielikuvat eivät kohtaa todellisuutta.

Koko pariviikkoisen matkan ajan satoi lähes joka päivä. Aurinko pilkahteli vain parina päivänä ja retkikamppeita piti kuivatella aina, kun siihen vain tuli tilaisuus. Loppujen lopuksi lähdinkin ajamaan kotiinpäin jo useampaa päivää aiemmin kuin olin alunperin suunnitellut.

Mutta oli reissussa paljon hyvääkin! Rakastuin Senjan terävähuippuisiin vuoriin ja kertakaikkisen upeisiin maisemiin. Yllätyin täysin siitä, miten mahtavia vuoristomaisemia Lyngenin alueella on, vain pienen ajomatkan päässä Kilpisjärveltä. Ihastuin Jäämeren hiljaisiin rantoihin ja mykistyin koillis-Norjan mystisestä tunnelmasta. Niin, ja näinpä myös pienen julkkiksen, Hvaldimir-maitovalaan Hammerfestissa!

Lue lisää:

Helteinen kesälomamatka Pohjanmaan rannikolle

Koska kesä oli ollut niin viileä ja sateinen, päätin ihan ex-tempore ottaa kaiken irti heinäkuulle osuneista hellepäivistä. Pohjanmaa on mulle melko vierasta aluetta, vaikka useampina kesinä sinne onkin tullut ajeltua. Vietin muutaman päivän Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikolla ajellen hiljalleen alaspäin Kokkolan hiekkarannoilta kohti Vaasaa.

Muutaman päivän aikana ehdin tutustua Kokkolan ja Pietarsaaren vanhoihin kaupunkeihin, lukuisiin hiekkarantoihin, kauniisiin Fäbodan rantakallioihin ja Merenkurkun maailmanperintömaisemiin. Kävin myös sivistämässä itseäni supersöpössä Topeliuksen synnyinkodissa Uusikaarlepyyssä ja Laihian kotiseutumuseon pohjalaistaloissa sekä hauskassa nuukuuden museossa.

Elokuu

Tuusula yllätti!

Jos joku reissu tältä vuodelta saa hymyn huulille, on se Tuusulan miniloma. Elokuussa vietimme pari päivää Tuusulanjärven ympäristössä pienellä bloggaajaporukalla. Matka toteutettiin yhteistyössä Visit Tuusulanjärven ja alueen yrittäjien kanssa, ja viikonloppuun oli mahdutettu vaikka mitä! 

Teimme kickbike-retken järvimaisemiin Sarvikalliolle, nautimme aivan taivaallista italialaista ruokaa upeassa Pescatorvillasin Villa Lohessa ja vietimme tosi hauskan illan pelaillen Tuusulanjärvi-peliä ja nauttien mitä parhaimmasta seurasta. 

Kylmät väreet menevät vieläkin, kun muistelen sitä hetkeä, kun Tuusulanjärven risteilyllä livuimme hiljalleen Sarvikallion kallioiden ohi kuunnellen Finlandiaa.

Saariston Rengastie

Elo-syyskuun taitteeseen mahtui vielä toinenkin kotimaanmatka, kun lähdimme kaverin kanssa roadtrippailemaan Turun edustalle Saariston rengastielle. Tämä oli kesän viimeinen viikonloppu, kun koko rengastien pääsi kulkemaan ympäri. Seuraavana päivänä osa lautoista jäisi talvilevolle.

Pohjanmaan reissulla olin hieman pettynyt, kun en päässytkään nauttimaan upeista kalliorannoista, vaan päädyin katselemaan varsin kaislikkoisia ja vehreitä merenrantoja. Onneksi Saariston Rengastie tarjoili näitä kauan kaipaamiani rantakallioita!

Saariston Rengastien ehti varsin mainiosti kiertää parissa päivässä. Viikonlopun aikana löydettiin useampiakin kivoja päivälenkkikohteita sisämaan kallioilta ja ihmeteltiin vanhoja puukirkkoja. Varsin onnistunut reissu tämäkin!

Syyskuu

Täydellinen Petkeljärven kansallispuisto

Tänä vuonna päädyin tekemään useammankin ruskaretken. Ensimmäinen niistä suuntautui Pohjois-Karjalaan Petkeljärven kansallispuistoon. Tuo aivan itärajalla sijaitseva puisto on houkutellut minua jo pidemmän aikaa, ja nyt viimein päätin lähteä käymään siellä.

Ja voi kuinka rakastuin! Petkeljärvi oli aivan käsittämättömän hiljainen ja rauhallinen. Sellaista tunnetta tulee harvoin missään vastaan. Ympäriltä kuului vain muuttolintujen ääniä ja edessä avautui tyyni järvimaisema.

Tiilikkajärven kansallispuisto – vihdoin

Tää vuosi on ollut aikamoista kotimaan bucket listin ruksimista. Ensin Torronsuo, sitten Petkeljärvi ja lopulta myös Tiilikkajärven kansallispuisto.

Tiilikkajärvelle lähdin vain pari päivää Petkeljärven retkeni jälkeen. Tällä kertaa seuranani oli kourallinen aivan ventovieraita ihmisiä, joiden kanssa oltiin sovittu reissu Outdoor Siskojen facebook-ryhmässä.

Mulla oli Tiilikkajärveä kohtaan tosi korkeat odotukset, niin paljon sitä oli kehuttu. Ehkä odotukset olivat hilppasen liian korkealla, koska Tiilikkajärven kansallispuisto ei ihan yltänyt niihin. Mutta täytyy myöntää, että olivathan ne järvi-, suo- ja harjumaisemat tosi upeita, etenkin syksyn ruskassa.

Mäntsälä mielessäin

Meillä oli ollut syyskuussa Tuusulassa niin hauskaa, että Elämyksen Taian Julia kutsui meidät myös Mäntsälään! Jälleen lähdimme bloggaajakaveriporukalla ihmettelemään, mitä kätkettyjä helmiä kotimaastamme löytyykään.

Viikonloppuna pääsimme melomaan kanooteilla jokea pitkin ja kuuntelemaan tarinoita alueella aikoinaan liikkuneista viikingeistä. Laitoimme luovuutemme peliin, kun kisasimme toisiamme vastaan eräkokkisodassa – ja saimme vuoden naurut, kun jälkkäriksi tekemämme nuotiobanaanit,  noh, eivät ehkä olleet ihan sieltä kauneimmasta tai edes kypsimmästä päästä.

Sarvikodan hämyisässä tunnelmassa pääsimme paistamaan superhyviä nuotiolettuja ja maistelemaan Panimo Kiisken erilaisia oluita. Ilta huipentui Hirvihaaran kartanoon, jonka hulppeat tilat saimme ihan kokonaan itsellemme! Oli aika ikimuistoinen kokemus saada yöpyä upeassa kartanohotellissa ihan vain keskenämme, ilman ainuttakaan muuta vierasta tai henkilökunnan jäsentä. Hirvihaaralle iso kiitos luottamuksesta <3

Sunnuntaina käytiin vielä kurkkimassa Sepänmäen käsityömuseon rakennuksiin, joita on ripoteltu museon suloiseen pihapiiriin. Tää oli sympaattinen paikka – kannattaa käydä katsomassa, jos liikut Mäntsälässä.

Mäntsälän reissustamme voit lukea lisää näistä blogeista: Lähtöportti, Lähtöselvitetty, Maa Quzuu, Unelmatrippi, Tasty Travelissimo ja Toisiin maisemiin.

Kuva: Mika / Lähtöportti

Lokakuu

Hattula ja Hämeenlinna

Ei kahta ilman kolmatta. Kun sekä elo- että syyskuussa vietin viikonloput bloggaajakollegoiden kanssa, oli suorastaan sopivaa jatkaa kotimaanmatkailua pienellä porukalla vielä lokakuussakin.

Ollaan pari viime vuotta haastettu itsemme matkailemaan Suomessa kaikkein kamalimpana vuodenaikana, eli loppusyksystä. Viime vuonna teimme Masentavan Marraskuun reissun Pohjois-Savon Rautalammille (tuosta reissusta voit lukea lisää Lähtöselvitetty-blogista). Tänä vuonna suuntasimme Lähtöselvitetty-Katjan ja Toisiin maisemiin -Hannelin kanssa Lohduttoman Lokakuun matkalle Hämeeseen.

Viikonlopun aikana ehdittiin muun muassa ihailla Hattulan historiallisia kirkkoja ja siltoja, bongata upeat muraalit Kantolan vanhoista viljasiiloista ja pistää pystyyn omatoimiset miniturnajaiset Hämeen linnassa. Löydettiin Hämeenlinnasta muutama muukin kiva museo: helposti lähestyttävä Museo Skogster ja sen yhteydessä oleva Säästöpankkimuseo sekä nykyaikaisten talojen keskellä nököttävä kaunis Sibeliuksen syntymäkoti. Viikonloppu huipentui Aulangon kertakaikkisen upeisiin ruskamaisemiin.

Marras-joulukuu

Löysin täydellisen rauhan Nepalista

Voi Nepal. Sitä ei voi ajatella huokaamatta ensin syvään. Niin upea ja unohtumaton matka se oli.

Vaikka kesällä Norjan reissulta palaillessani vannoin, että loppuvuodesta lähden lomalle jonnekin lämpimään, päädyin Nepaliin, jossa vähitellen valmistaudutaan viileämpään talvikauteen. Mutta onneksi lähdin. Vaikka reissulle oli aikaa vain vajaa kaksi viikkoa, tuntui kuin olisin ollut matkalla ainakin kuukauden.

Nepalin matka tuli aivan puskista. Nepal on ollut tosi pitkään haavelistallani, mutta vielä kesällä Irtiottoja-Lauran Nepal-kokemuksiani lukiessani mulla ei ollut aavistustakaan siitä, että olisin tuossa ihanassa maassa pian itsekin!

Lue lisää:

Nepal (31)

Miltä sun reissuvuotesi on näyttänyt?


Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’

38 Comments

  • Hanneli
    30.12.2019 at 19:06

    Ihania reissumuistoja!
    Kansallispuistojen osalta mun pitää ottaa susta mallia ja alkaa retkeillä niissä huomattavasti enemmän. Talviretkeilijää minusta ei tosin saa, joten muutama kuukausi tässä pitää vielä malttaa. Onneksi loppusyksyllä voi jatkaa patikointikautta pitkään, kuten ollaan yhdessäkin huomattu.

    Reply
    • Suunnaton
      5.1.2020 at 21:21

      Ehdottomasti suositus kansallispuistoille! Myös mä jätän talvella hytisemisen mielelläni muille ja panostan retkeilyyn, kun kelit on vähän inhimillisemmät.

      Reply
  • Sofia / Project Forever
    1.1.2020 at 19:29

    Upea reissuvuosi on sinullakin takana! Erityisen upealta kuulosti matkasi Nepaliin, mutta myös moni kotimaan kohde sykähdytti! Torronsuo on ollut itselläni mielessä jo parisen vuotta, ja tänä vuonna on varmasti vihdoin minun aika ryhdistäytyä asian suhteen! 😀
    Onnellista uutta vuotta 2020! 🙂

    Reply
    • Suunnaton
      7.1.2020 at 19:42

      Tää on oikein hyvä vuosi ryhdistäytyä Torronsuon kanssa 🙂
      Ihanaa vuotta myös sulle!

      Reply
  • Katja / Lähtöselvitetty
    3.1.2020 at 09:06

    On aivan huikeaa, miten samanlainen reissuvuosi meillä on ollut – myös niiden yhteisten reissujen ulkopuolella. Sinä tosin olet ehtinyt retkeilemään Suomessa huomattavasti enemmän, mutta jos vaikka mun mökkeily laskettaisi samanlaiseksi retkeilyksi. 🙂

    Ehkä minä saisin ensi vuoteen mahdutettua ainakin sen Kuopion matkan, josta on jo aika monta kertaa puhetta. Siinä olisi hyvä kotimaan kohde ensi vuodelle 😉

    Reply
    • Suunnaton
      5.1.2020 at 21:22

      No niinpä! Ja kyllä, voidaan laskea mökkeily samaan sarjaan mun päiväretkieni kanssa 😉

      Reply
  • Marttiina | Onioni.fi
    4.1.2020 at 12:01

    Ai vitsi mitä Suomi-kohteita vuoteen on mahtunut.❤️ Täällä Kiinassa kaipaan kovasti kotimaanmatkailua, ja onneksi koti-Suomeen pääseekin pian taas reissaamaan kotiinpaluun kesällä koittaessa. Tässä postauksessa tuli jo monta ideaa. Norjan roadtrip on ollut haaveissa myös ties kuinka kauan, eiköhän sinnekin ehditä.☺️ Mukava myös nähdä maisemia itselle tuntemattomista Taiwanista ja Nepalista, Aasiassa riittää kiehtovia paikkoja!

    Reply
    • Suunnaton
      5.1.2020 at 21:23

      Kiva jos sait tästä vinkkejä ensi kesälle! Aika mahtavaa palata Suomeen nimenomaan kesäksi.

      Reply
  • Maijuc
    5.1.2020 at 19:07

    Ihanan kuuloista miten paljon olet ehtinyt retkeillä kotimaassa – suorastaan kadehdittavaa!
    Tuo Taipein uudenvuoden ilotulitus kuulostaa myös ikimuistoiselta. Ihanaa alkanutta uutta reissuvuotta!

    Reply
    • Suunnaton
      5.1.2020 at 21:24

      Kiitos samoin! Viime vuosi oli tosiaan harvinaisen hyvä kotimaanmatkailun osalta.

      Reply
  • Hieno reissuvuosi ja ihanasti kotimaa painotteinen! Meillä reissuvuosi sisälsi niin koti- kuin ulkomaata. Vietnamissa heräsimme uuteen vuoteen, käväisimme Hollannissa, Islannissa, Portugalissa ja Venäjällä. Kotimaassa testailin ravintoloita Turussa, Vierailin Ahvenanmaalla ja Märketin majakalla.
    Tuo Norjan road trippinne kiinnostaa. Se on meillä To travel listalla kesällä.

    Reply
    • Suunnaton
      6.1.2020 at 12:30

      Paljon olette tekin ehtineet! Tosi kiinnostavia kohteita etenkin nuo ulkomaan matkakohteet. Mun pitäisi ottaa suomalaiset majakat matkalistalle tulevien vuosien aikana, niissä on tullut käytyä valitettavan vähän.
      Kiva kuulla, että Norja kiinnostaa! Pitänee yrittää tsempata Norjan postausten suhteen keväämmällä.

      Reply
  • katri/Kotona ja kaupungilla
    6.1.2020 at 15:03

    Paljon kivoja kohteita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin!

    Itselläni on viime vuonna herännyt kiinnostus ja innostus kotimaan vaelluskohteisiin.
    Ihanasti olet käynyt useammassa viime vuonna. ’

    Pohjanmaata sain itse koluta edellisvuonna, kun mieheni oli Pietarsaaressa töissä.

    Reply
    • Suunnaton
      6.1.2020 at 15:34

      Suomesta löytyy onneksi ihan valtavasti upeita luonto- ja vaelluskohteita! Niistä riittää useammallekin vuodelle 🙂

      Reply
  • Piyya
    6.1.2020 at 16:49

    Sait siihen vuoteen paljon enemmän kuin siellä Taipeissa oli suunnitelmissa. Hienoja kotimaan kohteita ja retkiä. Myönnän itse olevani huono kotimaan matkailija, ainakin vielä 😉
    Oikein hyvää uutta reissu vuotta sinulle .

    Reply
    • Suunnaton
      6.1.2020 at 21:25

      No niin sain! 🙂
      Ihanaa reissuvuotta myös sulle!

      Reply
  • Sini matkakuumeessa
    6.1.2020 at 19:19

    Nepal on mun iso haave. Tyhmänä aloitin tupakanpolton parin vuoden tauon jälkeen. Ajattelen että kun saan itseni taas uudelleen siitä irti ja olen ollut vuoden polttamatta, palkitsen itseni Nepalin matkalla ja noin 10 päivän vaelluksella. Siinä on hyvä tavoite. Viime vuosi vei minua Aasian lämpöön, Kanadaan, junamatkalle Siperian halki ja muutamille lyhyemmille matkoille Eurooppaan. Mukavaa reissuvuotta sinulle. 😊

    Reply
    • Suunnaton
      6.1.2020 at 21:24

      Onpa upea tavoite ja aivan huikea palkinto! Toivottavasti pääset pian Nepaliin 🙂 Tsemppiä!

      Pitääkin käydä kurkkimassa, missä päin Aasiaa ja Kanadaa olet reissannut! Siperian junamatkaltakin on varmasti löytynyt mielenkiintoisia paikkoja.

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    7.1.2020 at 17:09

    Me tulemme aika harvoin kuitenkin lähteneeksi Suomi-retkille, vaikka ne ovatkin helppoja toteuttaa.
    Näistä esimerkiksi tuo Saariston rengastie voisi hyvinkin olla sellainen, että se kannattaisi taas kerran kerrata – kiitos muistutuksesta!

    Reply
    • Suunnaton
      7.1.2020 at 19:43

      Kotimaan kohteet jää turhan helposti väliin, kun palo kaukomaille on suuri. Tuttu tunne. Teidän on vieläpä suhteellisen helppo lähteä pidemmille reissuille!

      Reply
1 2

Leave a Reply