Menu
Yleinen

3-vuotiaan blogin uudet kujeet

Sinne se vaan hujahti, kolme vuotta matkablogin parissa.

Uskomatonta. Vasta äskenhän painiskelin blogin nimen valitsemisen kanssa. Eikä siitä ole kauaakaan, kun pähkäilin, että miten ihmeessä blogipostauksia pitäisi ylipäätään kirjoittaa, etenkin niitä kaikkein ensimmäisiä.

Samaan aikaan tuntuu, että olisin tehnyt tätä aina. Blogista ja sen myötä myös matkailusta on tullut niin olennainen osa elämää, että on vaikea kuvitella millaista arki oli tätä ennen.

Bloggaamista onkin tosi vaikea erottaa omaksi harrastuksekseen. Matkablogin aloittamisen myötä tästä on tullut lähes elämäntapa. Bloggaaminen on kuin magneetin lailla kerännyt niin paljon eri tekijöitä yhteen, etten enää osaa vetää rajaa blogiharrastuksen ja muun elämän välille.

Matkabloggaaminen on tuntunut muuttaneen koko ajatusmaailman. Matkailua ajattelee lähes päivittäin. Siitä kirjoittaa ja puhuu, matkailusta lukee. Jatkuvasti mielessä pyörii menneet matkat, tulevat suunnitelmat ja kavereiden matkakuulumiset. Jokamaanantainen #matkachat on solahtanut arjen viikkorytmiin, samoin muiden matkablogien seuraaminen. Matkailuun liittyviä uutisia ja trendejä seuraa nyt ihan uudella tavalla, samoin matkailun vaikutuksiin ja vastuullisuuteen liittyvää keskustelua.

Nepal

Bandipur, Nepal

Kaikkein eniten bloggaaminen on kuitenkin tuonut mukanaan uusia ystäviä. En olisi ikinä arvannut, miten upeisiin ihmisiin bloggaamisen myötä tutustun. Näiden ihanien tyyppien kanssa on tänäkin vuonna tullut reissattua kotimaassa useampia kertoja. Kaikesta muusta yhteydenpidosta, vertaistuesta ja vinkkien jakamisesta puhumattakaan. Kiitos ihanat <3

Tuusulanjärvi, Sarvikallio

Matkabloggaajakavereiden kanssa Tuusulanjärvellä.

Mutta ei bloggaaminen pelkkää ruusuilla tanssimista ole. Reilu vuosi sitten blogi jäi ihan hunningolle, kun opiskelut ja työt veivät kaiken ajan, eikä tietokoneen ruudun tuijottaminen minuuttiakaan pidempään kiinnostanut pätkääkään.

Kuinka oikeaan osuinkaan – ja samalla menin aivan täysillä metsään – kun blogin ensimmäisten synttäreiden aikaan totesin:

Blogin ensimmäinen vuosi on pitänyt sisällään paljon yllätyksiä, ihania kohtaamisia, mutta myös kovaa työtä. Innolla odotan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan. No okei, myönnetään, ehkä vähän kauhulla odotan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan, koska vanhat ja viisaat ovat huhunneet toisen bloggausvuoden olevan paljon vaikeampi. Let’s see. Toivottavasti vuoden päästä saan kirjoittaa yhtä innostuneen synttäripostauksen!

Kuinkas kävikään. Viime vuonna jäi kirjoittamatta koko blogin 2-vuotissynttäripostaus, kun motivaatio oli ryöminyt jonnekin pohjamutiin. Hieman kuulumisia tosin kerroin vuoden 2018 suosituimpia postauksia käsitelleessä jutussani.

Tänä vuonna olen yrittänyt sekä skarpata että olla itselleni armollisempi. Päätin, etten edes yritä pitäytyä alkuperäisessä jokaviikkoisessa postaustahdissani. Jos ehtisin tuottaa postauksen kahden viikon välein, olisin tyytyväinen. Jos en, minkäs sille voi. Leppoisampi suhtautuminen on selvästi tehnyt hyvää.

Jäämeri, Porsanger

Jäämeren rannalla Pohjois-Norjassa

Mutta jotain uuttakin on tapahtunut!

Nyt blogin kolmevuotissynttäreiden kynnyksellä otin blogin kanssa uuden askeleen eteenpäin. Oli tullut aika aikuistua. Sanoin heiheit Pallontallaajien blogialustalle ja muutin Suunnattoman ihan oman katon alle. Jännää!

Tässä muuton yhteydessä olen käynyt läpi joka ikisen kolmen vuoden aikana kirjoittamastani 118 postauksesta. Urakka on vienyt takaisin ihan huikean hienoihin reissumuistoihin niin Jordaniaan kuin Kanadaankin. Hieman häpeän sekaisin tuntein olen lukenut läpi ensimmäisiä postauksiani ja järkyttyneenä huomannut, etteivät kuvat ole lainkaan niin hyviä, kuin silloin aikanaan kuvittelin.

Toisaalta se kertoo siitä, että blogin kanssa on menty hurjasti eteenpäin. On tehnyt ihan hyvää huomata, että vaikka välillä tuntee junnaavansa paikallaan, muutosta kuitenkin tapahtuu koko ajan. Välillä tuskailen sen kanssa, ettei teksti meinaa virrata lainkaan, ja valokuvaustaitoni olen tänäkin vuonna manannut pimeimpään onkaloon jo vaikka kuinka monta kertaa. Mutta pakko myöntää – kehitystä on tapahtunut ja toivottavasti tulee tapahtumaan jatkossakin.

Nepal (14)

Bandipur, Nepal

Mitä tuleva vuosi sitten tuo tullessaan?

Toivottavasti ainakin paljon ajantasaisia kuulumisia ja uusia kohteita. Vuodesta 2020 on tulossa aikamoinen reissuvuosi! Katsotaan, miten blogi ja minä itsekin pysyn vauhdissa mukana. Can’t wait!

Torronsuon kansallispuisto, tupasvilla ja aurinko

Torronsuon kansallispuisto alkukesän auringonlaskussa


Suunnaton-blogi löytyy myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’

Follow my blog with Bloglovin

34 Comments

  • Anni | Rajatapaukset
    26.12.2019 at 10:44

    Tutun tuntuisia ajatuksia bloggaamisesta. Onnea kolmevuotiaalle ja uudelle alustalle!

    Reply
    • Suunnaton
      26.12.2019 at 13:07

      Kiitos Anni! Ihanaa loppureissua!

      Reply
  • Outi / Maa Quzuu
    26.12.2019 at 11:51

    Onnea kolmevuotiaalle ja upeeta että olet nyt päässyt blogin kanssa aikuisuuteen 😉 ehkä joskus itsekin!

    Ja ihanaa Pilvi, että olen saanut tutustua suhun 🙂 uskon että uudet yhteiset seikkailut odottavat vielä tulevaisuudessa!

    Reply
    • Suunnaton
      26.12.2019 at 13:08

      Oi kiitos Outi! On ollut ihanaa tutustua myös suhun! Innolla odotan tulevia seikkailuja ja mitä kaikkea vielä keksitäänkään 🙂

      Reply
  • Marja
    28.12.2019 at 16:57

    Onnittelut 3-vuotiaalle! Erinomaisia tekstejä+kuvia, tykkään!

    Reply
    • Suunnaton
      28.12.2019 at 17:52

      Kiitos Marja! Oi miten ihana kuulla <3

      Reply
  • Reissu-Jani
    29.12.2019 at 12:05

    Onnea 3-v blogille. Mielenkiintoisia juttuja ja sinun blogisi ansioista päädyin keväällä 2019 matkustamaan Jordaniaan. Hyviä matkoja vuonna 2020.

    Reply
    • Suunnaton
      29.12.2019 at 12:31

      Miten mahtavaa, että löysit Jordaniaan! Tosi kiva kuulla, että blogistani on ollut apua.
      Kiitos onnitteluista ja loistavia matkoja sinullekin! Suunnitelmat ainakin kuulostavat mahtavilta.

      Reply
  • Katja / Lähtöselvitetty
    29.12.2019 at 12:11

    Kiitos Pilvi tästä vuodesta ja yhteisistä seikkailuista – aika monta hienoa reissua ehdittiin yhdessä tekemään! Ensi vuonna jatketaan – eikö vain? Enkä malta odottaa, että pääsen kuulemaan sun ensi vuoden suunnitelmista.

    Ja onnea uudesta alustasta – hyvältä näyttää!

    Reply
    • Suunnaton
      29.12.2019 at 12:33

      Kiitos, kiva kuulla!
      Mä olen vähän varovaisesti miettinyt, saisiko sen Valencian mahdutettua ensi vuoden reissukalenteriin 😉 Jos ei ensi vuodelle, niin viimeistään 2021!

      Reply
  • Espanjaan
    29.12.2019 at 13:32

    Onnittelut kolmivuotiaalle täältä kaksivuotiaalta. Tuo huomiosi siitä, että matkailua ajattelee nyt aivan eri tavalla on niin valtavan tuttu minullekin. Kirjoittaminen, taustojen selvittely ja kokonaisuuksien kuvaaminen tekee omasta matka-arjestani aivan uudenlaisen, vaikka olenkin ihan täysin harrastelija. En esimerkiksi koskaan valitse matkakohteitani siksi, että löytäisin mielenkiintoista kirjoitettavaa, mutta se, että aion kirjoittaa kohteesta, jossa kuljen, tekee siellä vietetystä päivästä tai ajasta erilaisen. Niin se vain menee. Ja joskus stressaan tästäkin, vaikka koko ajan hoen itselleni, että mitää tällaista ei minun tarvitse tehdä, jos en enää koe siitä iloa. Toistaiseksi jatkan. Hyvää jatkoa sinullekin!

    Reply
    • Suunnaton
      1.1.2020 at 12:04

      Kiitoksia! Ihan totta, että matkaillessa kiinnittää nyt ihan eri tavalla huomiota joihinkin yksityiskohtiin ja taustoja täytyy penkoa tarkemmin sekä matkalla että itse postausta kirjoittaessa. Myös kuvia tulee otettua enemmän, kun blogiin haluaa lisätä esim. informatiivisemia kuvia, joita ei itseään varten tulisi otettua.

      Reply
  • Jenna / Citylights & Sunsets
    29.12.2019 at 14:46

    Paljon onnea 3-vuotiaalle blogille! 🙂 Mä perustin ensimmäisen matkablogini Rantapalloon vuonna 2014 ja nyt pienten taukojen ja mutkien kautta teen lunkilla otteella nykyistä matkablogia. Samaistun täysin sun fiiliksiin matkabloggaamisesta – kaikenlaiset matkustamiseen liittyvät ajatukset pyörii päässä jatkuvasti. Tosin varmaan pyörisi ilman blogiakin 😀 Nautin äärettömän paljon muiden reissuista inspiroitumisesta ja nytkin on ihanaa päästä kurkistamaan muiden matkavuosikatsauksiin, kun niitä on alkanut putkahdella kuin sieniä sateella.

    Reply
    • Suunnaton
      1.1.2020 at 12:05

      Kiitos Jenna! Muiden matkablogien lukeminen on tosiaan ihan paras tapa inspiroitua!

      Reply
  • Elina | Vaihda vapaalle
    29.12.2019 at 15:18

    Onnea 3-vuotiaalle! 🙂 Nopeasti se aika menee kun on hauskaa. Matkablogin pitämisestä tulee nopeasti vähän sellainen elämäntapa. Olin hieman järkyttynyt, kun tajusin oman blogin olevan jo kuusivuotias. Ei sitä enää osaisi olla kirjoittamatta, vaikka välillä miettiikin onko siinä kaikessa ajankäytössä mitään järkeä.

    Reply
    • Suunnaton
      1.1.2020 at 12:06

      Haha, sanopa muuta. Bloggaamiseen uppoaa ihan järjetön määrä aikaa.
      Ja kiitos! 🙂

      Reply
  • Sonja / Shining Journey
    29.12.2019 at 18:42

    Niin se matkabloggaaminen vie vain mennessään! 🙂 Paljon samoja ajatuksia sinulla kuin itsellänikin. Bloggaamisen suhteen on erilaisia kausia, kun on enemmän tai vähemmän motivaatiota. Välillä väsyy eikä jaksa tehdä mitään blogin eteen, välillä taas innostuu oikein kunnolla. Itsekin olen ajatellut, että jos en ehdi juttuja kirjoittaa, en stressaa siitä turhaan. Monet reissut onkin tullut tehtyä ilman, että niiltä syntyi juuri mitään blogiin. Monesti aikojen päästä matkan jälkeen ei ole enää niin paljon motivaatiota kirjoittaa reissusta, vaikka olisikin tehnyt muistiinpanoja ja ottanut paljon kuvia. Onnea kolmevuotiaalle blogillesi ja tsemppiä jatkoon! <3

    Reply
    • Suunnaton
      1.1.2020 at 12:08

      Kiitos Sonja! Ihan samanlaisia mietteitä mullakin! Joskus tosin innostun kirjoittamaan vanhemmistakin matkoista. Just viimeistelin muutaman postauksen parin vuoden takaiselta Tansanian reissulta, joista olin ehtinyt kirjoittaa luonnokset jo aika pitkälle.

      Reply
  • Hanna / Parasta matkalla
    29.12.2019 at 20:43

    Mahtavaa, että olet noin lyhyessä ajassa selvästi saavuttanut rutiinin ja hyvän otteen bloggaamisen suhteen! Itselläni motivaatio laski ensimmäisen vuoden jälkeen ja aikaa varsinkin kuvien valitsemiseen ja muokkaamiseen menee tuhottomasti. Ehkä olen vähän turhan pedantti🙈. Ihailen kyllä sellaisia bloggaajia, jotka pystyvät tuottamaan yhdenkin postauksen viikossa! Kaikkea hyvää jatkoon!

    Reply
    • Suunnaton
      1.1.2020 at 12:10

      Joo, kuvien kanssa puljaamiseen menee ihan järjettömästi aikaa! Yritän lohduttautua sillä, että ainakin kuvat tulee nyt käytyä läpi ja ainakin osa niistä myös käsiteltyä. Ilman blogia raakakuvat saattaisivat vaan jäädä lojumaan kovalevylle.

      Reply
1 2

Leave a Reply