Menu
Taiwan

Taiwanilainen viidakkoseikkailu Tarokon kansallispuistossa

Yksi Tarokon kansallispuistossa viettämistäni huippuhetkistä oli päiväretki Dalin vuoristokylään. Edellisenä päivänä olin ehtinyt ihailla taiwanilaisia marmorikallioita ja turkooseja jokia jo monella eri reitillä. Nyt halusin nähdä muunkinlaista ympäristöä ja päätin lähteä kipuamaan vuorelle.

Dalin ja Datongin vuoristokyliin vievä Dali-Datong Trail on melko haastava reitti verrattuna muihin Tarokon kansallispuiston merkittyihin reitteihin. Polku kipuaa vuorenrinnettä ylös lähes Dalin kylään saakka. Tällä päiväretkellä sekä reidet että keuhkot pääsevät töihin. Reitti on kuitenkin selkeä ja helposti kuljettavissa itsenäisesti ainakin Daliin saakka – sen pidemmälle en itse yhden päivän aikana ehtinyt. Datongin kylään voi tehdä kahden päivän vaelluksia siten, että yö vietetään Datongissa. Tällaisia kahden päivän retkiä voi tehdä ainakin opastettuna.

Dali-Datong Trail

Dali-Datong Trail lähtee Tarokon kansallispuiston päärakennuksen tuntumasta. Head quarterin ympäristössä risteilee useampiakin lyhyitä reittejä, ja Dali-Datong Trailille lähdetäänkin tällaista pitkin. Pysäköintialueen kulmalta lähtee laudoitettu reitti Terrace Trailin pohjoiseen osaan.

Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan

Vähitellen laudoitettu osuus loppuu ja reitti muuttuu leveähköksi hiekkapoluksi. Alun väkijoukot ovat jääneet taa, ja nyt metsässä saa kulkea lähes itsekseen. Valtavat saniaiset kaartuvat polun ylle ja tekevät tunnelmasta trooppisen.

Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan

Pian alkaa loppumattomalta tuntuva porrastreeni. Polku kääntyy nousemaan kohtisuoraan jyrkkää vuorenrinnettä ylöspäin. Portaat tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan. Välitasanteille on pakko pysähtyä hengittämään. Samalla yritän kurkistella lehvästön läpi Tarokon kanjoniin. Tämä osuus jää mieleeni kaikkein rankimpana. Portaat ovat helppokulkuiset, mutta niiden kipuaminen on paljon tylsempää verrattuna pian alkavaan viidakkopolkuun. Onneksi portaidenkin varrella on muutamia yksityiskohtia, ilmajuuria ja trooppisia kasveja, jotka kiinnittävät huomion ja tekevät kiipeämisestä hauskempaa.

Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan
Taiwanilainen viidakko

Hengästyttävän kiipeämisurakan jälkeen saavun risteykseen, josta alkaa Dali-Datong Trailin yksisuuntainen osuus. Paluumatkalla kääntyisin tästä risteyksestä toiseen suuntaan ja laskeutuisin kansallispuiston päärakennukselle ihan toisenlaisen ympäristön halki. Mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan

Mitä ylemmäs vuorenrinnettä polku kuljettaa, sitä mielenkiintoisemmaksi reitti käy. Välillä jalkansa saa asetella tarkkaan kivien lomaan. Välillä kumarrellaan polun yli kaartuvien puiden alitse. Muutaman kerran vastaan tulee jyrkkiä rinteitä, ja nappaan polun vieressä roikkuvasta köydestä kiinni päästäkseni kiipeämään rinteen ylös.

Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan
Taiwanilainen viidakkoseikkailu

Harmikseni huomaan, että mitä ylemmäs vuorta kiipeän, sitä enemmän melua alhaalla olevasta laaksosta kuuluu. Tarokon kansallispuiston edustalla olevassa kylässä on käynnissä jokin tapahtuma, jonka kuulutukset kaikuvat ylös vuorelle saakka. Vielä enemmän kolinaa kuuluu vastapäisestä louhoksesta, jonka koneet jylläävät jatkuvalla tahdilla. Alhaalla kanjonissa läheistä louhosta ei havainnut lainkaan, mutta tänne jyrkälle vuorenrinteelle äänet kantautuvat ikävästi.

Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan

Vähitellen polku onneksi kääntyy toiselle puolelle vuorenrinnettä. Nyt kylän ja minun välissä on sen verran paljon kasvillisuutta ja vuorenrinnettä, etteivät äänet enää kantaudu tänne.

Reitin korkeinta kohtaa lähestyessäni saan niskaani sadekuuron. Tai no, kuuron ja kuuron. Sade tuntuu jatkuvan pitkään. Huipulle päästessäni lähden laskeutumaan kohti Dalin kylää. Maisema on nyt muuttunut ihan toisenlaiseksi. Tiheähkö viidakko ei enää peitä näkymiä. Polku on kääntynyt poispäin Tarokon pääkanjonista ja edessäni avautuu vehreitä kukkuloita. Näkymät ovat kuitenkin sadepilvien peitossa.

Saavun Dalin kylään. Ihmettelen autioituneita rakennuksia ja mietin, miten upeat maisemat täältä olisikaan, jos pilvet eivät peittäisi maisemia. Seison hetken aikaa räystään alla odotellen sateen väistymistä, mutta lopulta luovutan ja lähden kiipeämään takaisinpäin.

Taiwan, Taroko, Dali (10)
Taiwan, Taroko, Dali (11)

Reitin korkeimpaan kohtaan päästessäni sade kuitenkin loppuu. Pilviverho näyttäisi rikkoutuvan. Käännyn kannoillani ja palaan puolen kilometrin matkan Dalin kylään. Ja vau! Nyt kylästä avautuu maisemat ympäröiville vuorille.

Taiwan, Taroko, Dali (13)

Kiertelen pientä kylää. Se vaikuttaa lähes autiolta. Näköalapaikalla vuoren rinteellä seisoo vanha betoninen hylätty poliisiasema. Hieman alempaa löydän suljetun ja osittain ränsistyneen kirkon. Rakennukset ovat peräisin 1900-luvun alusta, jolloin japanilaiset ottivat Tarokon alueen haltuunsa. Nyt niillä tuntuu olevan käyttöarvoa lähinnä vain varastoina.

Kirkon vierellä huomaan kukkivan joulutähden. Muistan, että huomenna on jouluaatto. Nappaan muutaman kuvan lähetettäväksi kotiin hyvän joulun toivotusten mukana.

Taiwan, Taroko, Dali (12)
Taiwan, Taroko, Dali (16)
Taiwan, Taroko, Dali (17)

Asuinrakennuksia ei näy kuin muutama ja nekin jossain kauempana kylän reunalla retkeilijöiltä kielletyn polun päässä. Ainoastaan vehreinä kasvavat maissi- ja kaalipellot vihjaavat kylän olevan edelleen asuttu. Paluumatkalle lähtiessäni vastaani tulee paikallinen mies koiransa kanssa. Vähän häpeillen tervehdin miestä. Yhtäkkiä minusta tuntuu siltä, että olisin tunkeutunut toisen kotiin.

Taiwan, Taroko, Dali (14)
Taiwan, Taroko, Dali (15)
Taiwan, Taroko, Dali

Huomaan kylässä risteyksen, josta Dali-Datong Trail jatkuisi kohti Dekalunin kylää. Haikailen hetken, kuinka haluaisinkaan jatkaa matkaa näissä vuoristomaisemissa. Lopulta järki vie kuitenkin voiton. Kello tikittää jo sen verran vauhdilla, että minun on lähdettävä paluumatkalle ehtiäkseni varmasti viimeiseen Hualienin kaupunkiin ja hostellilleni vievään bussiin.

Vuoren rinnettä alaspäin kavutessani en tapaa enää ainuttakaan ihmistä. Ei niitä tulomatkallakaan montaa ollut: alkumatkan jälkeen vain muutama yksittäinen kulkija sekä pieniin ryhmiin jakautunut koululuokka.

Taiwan, Taroko, Dali (18)
Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan
Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan
Taiwan, Taroko, Dali trail
Taiwan, Taroko, Dali (21)

Keskellä metsää pysähdyn. Puiden latvustosta kuuluu meteliä ja oksien havinaa. Apinat leikkivät läheisissä puissa. Yrityksistä huolimatta en onnistu niitä näkemään, mutta kuulen ne selvästi.

Reitin alussa olin nähnyt varoituskylttejä käärmeistä, hyönteisistä ja erilaisista eläimistä. Varoituskyltit vähän kauhistuttivat, mutta onneksi vastaan ei tule käärmeitä tai superisoja ampiaisia. Kohtaan ainoastaan iilimadon, joka oli jossain kohtaa matkaa takertunut nilkkaani.

Taiwan, Taroko, Dali (6)
Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan

Laskeuduttuani vuorenrinnettä riittävän alas, saavun polkujen risteykseen. Lähden laskeutumaan alas eri reittiä kuin olin noussut.

Polku pujahtaa pian bambumetsään. Ihastelen bambujen varteen kerääntyneitä vesipisaroita. Bambumetsän jälkeen metsä muuttuu jälleen trooppiseksi ja näen mitä ihmeellisimpiä kasveja, jotka kasvavat sammaloituneilla puunrungoilla.

Viimeiset parisataa metriä paluumatka kansallispuiston päärakennukselle kulkee taas laudoitettua reittiä pitkin. Tämä osuus on selvästi varsin uusi. Olin lukenut, että polku loppuisi tielle ja loppumatka pitäisi kävellä tien laitaa pitkin, mutta tilanne on selvästi muuttunut. Otan muutoksen ilomielin vastaan, sillä metsän keskellä on paljon viihtyisämpi kävellä.

Taiwan, Taroko, Dali (23)
Dali-Datong Trail, Tarokon kansallispuisto, Taiwan
Dali-Datong Trail
Taiwan, Taroko, Dali (24)

Lisätietoja Dali-Datong Trailista löydät Tarokon kansallispuiston nettisivuilta.

Lue myös:


Voit seurata Suunnattoman seikkailuja myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’

2 Comments

  • Siis nyt on kyllä todella upeita kuvia! Tuo metsän vehreys ja saniaiset näyttää todella hienoilta. Eikä nuo vuoretkaan yhtään hullumpia ole. Vaikuttaa todella monipuoliselta kansallispuistolta.

    Reply
    • Suunnaton
      9.12.2019 at 20:59

      Voi, kiitos Mikko!
      Taroko oli tosiaankin monipuolinen kansallispuisto – etenkin tämä vuorille karkaaminen toi esiin ihan uusia puolia suosituimpien reittien jälkeen.

      Reply

Leave a Reply