Menu
Yleinen

5+1 tarinaa suosituimpien instakuvien takana

Nyt vietetään taas synttäreitä! Suunnaton -blogi täytti eilen 1,5 vuotta. Hurjaa. Vaikka toisaalta tuntuu, että olisin kirjoittanut matkablogia jo pidempäänkin. Sen verran mainiosti blogiympyröihin on päässyt sisälle. Kiitos siitä sinulle! On kiva kirjoittaa blogia, kun tietää, että se tuottaa iloa ja uusia ideoita myös muille.

Loppukevät on ollut siviilielämässä melkoista haipakkaa, joten blogi on päivittynyt hieman tavallista rauhallisempaan tahtiin. Nyt olisi tarkoitus nostaa jälleen kierroksia. Pian päästään jatkamaan Kanadan seikkailuja, ja ihan kohta Kalliovuorten road tripin kertomuksissa sukelletaankin jo USA:an ja Yellowstonen eriskummalliseen maailmaan. Myös Tansanian ja Walesin matkajutut polttelevat sormenpäissä, joten niihinkin tullaan myöhemmin vielä palaamaan.

Nyt kuitenkin pysähdytään vielä hetkeksi ja katsotaan hieman taaksepäin. Vuosi sitten blogissa juhlistettiin blogin ja Suunnattoman instatilin puolivuotispäivää. Tuolloin tein katsauksen instagramin siihen mennessä suosituimpiin kuviin. Nyt jatketaan perinteen rakentamista. Lähdetään kurkistamaan, millaisia tarinoita instan suosituimpien kuvien takaa tällä kertaa löytyy! Näistä kuvista olette tykänneet kaikkein eniten viimeisen vuoden aikana:

5. suosituin instakuva: Pitkospuut tsasounalle, Bomba, Nurmes

Käyn aina silloin tällöin yöpymässä Nurmeksessa Break Sokos Hotel Bombassa. Bomba on ehdottomasti yksi lempihotellejani Suomessa. Parasta Bombassa on Karjalaiskylä. Tällaiselle eteläisestä Suomesta tulevalle karjalaiset, perinteiset koristeelliset piparkakkutalot ovat jotakin aivan ällistyttävää. Tajusin nyt, että niistä ole vielä päässyt kuvaa instaan asti. Mutta nou hätä, kuva on kyllä jonossa odottamassa sopivaa hetkeä.

Bombassa kulttuurimatkailu ei suinkaan pääty karjalaiskylään, vaan hieman kauempana Pielisen rannalla piileskelee suloinen pieni tsasouna, ortodoksinen rukoushuone. Tsasounaan kävellään metsän halki, pitkospuita pitkin. Viimeksi Bomballa vieraillessani, juuri silloin kuin tuo kuvakin on otettu, jäin ihastelemaan tsasounalle vievää reittiä ja syksyistä luontoa. Metsä oli aivan hiljainen ja puiden vieressä kasvavat sienet valehtelematta ruokalautasen kokoisia. Sain kerralla aimo annoksen luontokokemuksia, sillä paluumatkalla, aivan hotellin lähettyvillä, kohtasin valtavan kokoisen pöllön, joka lehahti puun oksalta saalistusmatkalleen.

4. suosituin instakuva: polku Stanley Fallsille, Jasper National Park, Kanada

Stanley Falls. Jasperin kansallispuiston hyvin piiloteltu helmi. Lempipaikkani Kanadan Kalliovuorilla.  Turkoosit vesiputoukset, jotka virtaavat kilometrien matkalla keskellä hiljaista metsää. Tänäänkin hymy nousi kasvoille kesken työpäivän, kun näin Stanley Fallsin kuohuvan joen työkoneen näytön taustakuvana.

Stanley Falls ei ole ihan joka matkailijan kohde. Niiden ohi on helppo ajaa. Mekin löysimme perille vain siksi, että olin bongannut putoukset etukäteisvalmisteluja tehdessäni ja osannut ottaa Suomesta mukaan sellaisen kartan, jossa putoukset näkyivät.

Kuuluisan maisemareitin Icefields Parkwayn varrella olevalta pysäköintialueelta on vielä tovin matkaa putousten alkuun. Polku seurailee joen rantaa, kunnes kääntyy jyrkästi nousuun kohti putousten reunalla kulkevaa ihanan luonnonmukaista reittiä.

Tällä polulla emme vielä tienneet, mikä edessä odottaisi. Vastaamme tuli pieni ryhmä retkeilijöitä, joilta kysyimme, kuinka pitkä matka putouksille vielä olisi. Tunti-pari, viimeisimälle putoukselle. Putouksia olisi reitillä useampi. Useampi! Tästä emme tienneet mitään. Olin kuvitellut Stanley Fallsin käsittävän vain yhden tai kaksi putousta, aivan kuten Jasperin suositummat putoukset Athabasca ja Sunwapta Falls.

Mitä vielä! Saimme nauttia solisevista turkooseista putouksista useamman kilometrin matkan. Täydellistä!

Miltä itse putoukset sitten näyttävät? Lue lisää Stanley Fallsista.

 3. suosituin instakuva: Mount Edith Cavell, Jasper National Park, Kanada

Ihana, ihana Kanada! Aloitimme viime kesän Kalliovuorten road tripimme Kanadasta Jasperin kansallispuistosta. Kuulimme infopisteessä puhuttavan jostakin kohteesta, jonne päästettäisiin vain rajattu määrä ihmisiä. Joku Mount Edith Cavell. Meillä ei ollut harmaintakaan aavistusta, mitä tuollaisella vuorella oikein olisi.

Uteliaisuus voitti ja lunastimme kulkuluvan vuorelle. Mutkittelevan ajotien ja jyrkähkön kävelyreitin päässä odotti näkymä läheiselle Angelin jäätikölle sekä itse Mount Edith Cavellille. Olisimme halunneet kierrellä vuorella enemmänkin, mutta pidempi reitti oli suljettu siellä asuvan harmaakarhuperheen vuoksi.

Paluumatkalla poikkesimme järven rannalle, josta turkoosin vedenpinnan yli aukesi mahtipontinen näkymä Mount Edith Cavellille. Vastaamme käveli kaksi retkeilijää, jotka kantoivat suuria rinkkoja selässään. Huojentuneen näköiset vaeltajat olivat selvästi patikoineet useamman päivän reissun ja saapuivat nyt lopulta päätepisteeseen.

Lue lisää Mount Edith Cavellista ja sen villieläimistä.

2. suosituin instakuva: Miners’ Track, Snowdonia National Park, Wales

Wales ja erityisesti sen helmi, Snowdonian kansallispuisto, on täynnä toinen toistaan upeampia nummimaisemia. Snowdonian kuuluisuus on kuitenkin itse Snowdon, Walesin korkein vuori. Tuonne myös minä halusin. Enhän voinut käyttää tilaisuutta hyödyntämättä, kun kerran olin jo ihan lähellä.

Viime syksynä tein ihan itsekseni road tripin Walesiin. Olin jättänyt Snowdonin valloittamisen viimeiselle päivälle. Vettä vihmoi, tuuli oli valtaisa ja lämpötila lähenteli pakkasta. Kaiken lisäksi olin vielä toipumassa flunssasta. Ei ihan parhaat lähtökohdat pienelle patikkareissulle.

Huonot olosuhteet eivät kuitenkaan estäneet nauttimasta Walesin huikeista maisemista. Ihan Snowdonin huipulle saakka en päässyt, mutta retki oli siitä huolimatta upea. Olin valinnut reitikseni Miners’ Trackin, joka seurailee mainareiden jalanjälkiä. Reitin varrella oli useiden rakennusten raunioita ja pieniä järviä. Ei lainkaan hassumpi valinta niistä kuudesta reitistä, jotka Snowdonin huipulle vievät.

Lue lisää Miners’ Trackista.

Vuoden suosituin instakuva: Two Jack Lake, Banff National Park, Kanada

Vietimme viimeistä aamuamme Banffin kansallispuistossa Kanadassa ennenkuin jatkoimme matkaamme kaupungin humuun Calgaryyn. Mies paineli Banffin CrossFit-salille testaamaan, kuinka aamutreeni sujuu 1500 metrin korkeudessa. Minä päätin kierrellä katselemassa maisemia Banffin kylän läheisyydessä.

Ensin hurmaannuin Lake Minnewankan turkoosista aamun rauhasta. Sieltä jatkoin Two Jack Lakelle, josta tämä kuva on otettu. Pieni järvi oli perheiden suosiossa. Tyytyväiset lapset polskivat rannalla ja minä jatkoin matkaani hieman pidemmälle, niemen toiselle rannalle. Sieltä eteeni avautui tämä näkymä. Pieni saari ja taustalla Banffin ikoninen vuori.

Näkymä toi mieleeni Spirit Islandin Jasperin kansallispuistossa. Meiltä tuo Jasperin näkymä oli jäänyt näkemättä, mutta olin nähnyt siitä lukuisia kuvia, muun muassa Vaihda vapaalle -blogissa. Jos Spirit Island jää sinultakin Kalliovuorten reissulla väliin, käy kurkkaamassa tämä helpommin saavutettava Two Jack Laken näkymä Banffin kansallispuistossa.

Lue lisää Two Jack Lakesta, Lake Minnewankasta sekä muutamasta muusta luontokohteesta Banffin kylän lähettyvillä.

Bonus: oma suosikkini

Viimeisen vuoden aikana olette tykänneet kattavasti eri matkakuvista ympäri maailman. Hienosti olivat edustettuna sekä Kanada, Wales että Suomi. Yhden kuvan ja kohteen haluan kuitenkin vielä nostaa esiin. Kevällä tekemäni soolomatka Tansaniaan oli niin mielettömän hieno kokemus, ettei tätä vuosikatsausta voisi tehdä ilman Afrikkaa.

Tämän norsukaunokaisen kohtasin pohjois-Tansaniassa Tarangiren kansallispuistossa. Tuo puisto on takuuvarma paikka bongata norsuja. Suuria laumoja tuli vastaan vähän väliä. Kuuden päivän safarillani Tarangiren osuus jäi mieleeni myös sen vuoksi, että tällä kertaa olin matkassa ihan yksin oppaan kanssa.

Lue lisää soolomatkastani Tansaniassa, safarista ja rantalomailusta Sansibarilla.

Lisää matka- ja luontokuvia löydät Suunnattoman instatililtä. Käy ihmeessä vilkaisemassa, kommentoimassa ja laittamassa seurantaan!

Mikä näistä kuvista oli sinun suosikkisi?


Seuraatko Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’

26 Comments

  • Jaakko / lomalla viimeinkin
    21.6.2018 at 16:57

    Hyviä luontokuvia ja plussaa aina norsukuvista!

    Reply
    • Suunnaton
      24.6.2018 at 12:58

      Kiitos Jaakko! Siispä pitää postata norsukuvia enemmänkin 😀

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    22.6.2018 at 16:58

    Onnea 1,5 -vuotiaalle! Sinulla on ihania luontokuvia Instassa ja Kanadan maisemat ovat niin valokuvauksellisia, ettei mikään ihme että keikkuvat kärkipäässä. Norsukuva on tosi söpö ja tykkäsin myös ykköspaikan saaneesta.

    Reply
    • Suunnaton
      24.6.2018 at 12:59

      Kiitos Merja! Kanadan maisemista voisi tosiaan saada koostettua vaikka kuinka hienoja kuvakollaaseja.

      Reply
  • Rosa
    24.6.2018 at 00:44

    Onnea puolitoistavuotiaalle! Tiet ja polut olivat suosittuja. Panin merkille, että yhtään ihmistä ei ollut kuvissa. Omassa Insta-tilissäni olen pannut merkille, että monesti kuvat, joissa on ihmisiä, nousevat suosioon.

    Reply
    • Suunnaton
      24.6.2018 at 13:01

      Kiitos Rosa! Hyvä huomio, että polut keräävät tykkäyksiä. Ihmisistä mulla on ylipäätään todella vähän kuvia instassa, joten ei ihmekään, ettei niitä tässä noussut esiin. Mutta uskon tuon saman, että jos niitä instaan laittaisi, keräisivät ne enemmän tykkäyksiä.

      Reply
1 2

Leave a Reply