Millainen oli kahden viikon safari- ja rantaloma Tansaniassa

Alkuvuodesta 2018 ylitin itseni. Lähdin yksin Afrikkaan. Kaamoksen keskellä kaipuu auringonvaloon oli niin suuri, että heitin syrjään huolet reissuseuran puuttumisesta ja päätin lähteä lataamaan akkuja vaikka sitten yksin. Päätös oli paras pitkään aikaan. Ajatukset tuulettuivat samalla kun pohjois-Tansanian savannituuli hulmutti hiuksia. Sansibarilla tutustuin aiempaa paremmin siihen, millä tavalla haluan matkustaa.

Unohtumattomia kokemuksia safarilla

Tansanian matkani the juttu oli päästä safarille. Safariyritysten valikoimista valitsin pisimmän safarimatkan, jota haluamalleni ajankohdalle tarjottiin. Vietin lopulta safarilla kuusi päivää, vaikka olin toivonut hieman pidempää matkaa. Jälkikäteen voin todeta, että tuo aika oli aivan riittävä. Viimeisenä päivänä alkoi jo näkyä pientä turnausväsymystä. Vaikka eri kansallispuistojen välillä oli paljon vaihtelua ja viimeisenä kohteenani oli reissuseurani hehkuttama Tarangiren kansallispuisto, eivät viimeiset päivät tuntuneet enää tarjoavan niin sykähdyttäviä kokemuksia kuin ensimmäiset safaripäivät.

Safarini käynnistyi kuuluisasta Serengetistä. Lähdin aamulla Arushan kaupungista heti auringon noustua ja parin tunnin ajomatkan jälkeen tapasin muun safariryhmän leirintäalueella Lake Manyaran lähellä. Viiden hengen ryhmästämme kolme oli aloittanut safarin jo edellisenä päivänä Tarangirestä ja yksi oli ehtinyt jo käydä pyörähtämässä Kenian puolella Masai Marassa. Aamiaisen ja auton pakkaamisen jälkeen aloitimme muutaman tunnin ajomatkan kohti Serengetiä. Muistan varmasti ikuisesti sen tunteen, kun vielä Ngorongoron mäkisillä teillä näimme ensimmäiset seeprat ja kirahvin.

Lounastauko Serengetissä

Serengetin kansallispuisto

Serengetin kansallispuisto

Vietimme Serengetissä kaksi vuorokautta. Ensimmäisenä iltapäivänä onnistuimme jo bongaamaan gepardin sekä kymmenkunta leijonaa. Puhumattakaan niistä tuhansista seeproista ja gnuista, jotka täplittivät savannia kauas taivaanrantaan saakka. Serengetin ja Masai Maran välillä kiertävä laiduntavien eläinten suuri vaellus oli nyt alkuvuodesta Tansanian puolella. Oli sanoinkuvaamaton kokemus laskeutua Serengetin tasangoille, kun eläimiä riitti silmänkantamattomiin, katsoit ihan mihin suuntaan tahansa.

Toisaalta tuo eläinten keskelle humpsahtaminen antoi vähän vääristetyn kuvan safarista. Seuraavien päivien aikana saatoimme ajaa tunteja halki Serengetin näkemättä ainuttakaan nisäkästä. Nautin kuitenkin myös noista hetkistä. Oli mielettömän vapauttavaa nojailla safariauton katon reunaan, kun tuuli humisi korvissa ja laakeat tasangot levittäytyivät ympärille. Tuollaisina hetkinä tunsin, että tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Juuri tällaisia hetkiä haluan kokea.

Serengetissä koimme myös afrikkalaisen ukkosmyrskyn. Illan hämärtyessä taivas repesi ja ukkonen jyrisi ympärillä. Myöhemmin illalla sade onneksi loppui, mutta ukkonen jatkoi raivoamistaan. Oli käsittämätöntä seistä yksin pimeässä ja katsella kun taivaanranta välähti yhtäkkiä kirkkaaksi. Vasemmalla, oikealla, keskellä, vasemmalla… Salamat välähtelivät muutaman sekunnin välein piirtäen milloin minkäkin puun ääriviivat esille.

Great Migration Serengetissä

Kissan kokoinen dikdik on maailman pienin antilooppi.

Auringonnousu Serengetissä

Ngorongoron suojelualue

Parin päivän jälkeen matkamme jatkui täysin erilaiseen ympäristöön. Serengetin laajoilta tasangoilta sukelsimme Ngorongoron kraaterin syleilyyn. Ngorongoron parikymmentä kilometriä halkaisijaltaan oleva kraateri on syntynyt aikoinaan tulivuoren romahdettua. Nyt tuo laakso on kuin Muumien Salainen laakso, johon Muumimamma matkusti Nuuskamuikkusen kanssa. Ngorongoro on kuin oma kuplansa ympäröivän maailman keskellä.

Ngorongorossa ei ole mahdollista kohdata kaikkia eläimiä, sillä esimerkiksi kirahvit eivät pysty kiipeämään kraaterin jyrkkiä rinteitä. Ngorongoro on kuitenkin Tansanian paras paikka nähdä äärimmäisen uhanalaisia mustasarvikuonoja. Serengetissä olimme jo nähneet safaribongaajien Big Fiven (leijona, elefantti, leopardi, sarvikuono ja puhveli) tavoitteesta neljä eläintä, mutta sarvikuonot olivat hyvistä bongausyrityksistä huolimatta pysyneet vielä piilossa. Ngorongorossa odotus palkittiin, ja näimme kraaterissa kaksi mustasarvikuonoa.

Ngorongoroon laskeudutaan kraaterin reunaa pitkin.

Aamu-usvaa Ngorongorossa

Lake Manyaran kansallispuisto

Perinteisempien safarikohteiden jälkeen sukelsimme taas erilaiseen puistoon. Siinä missä Serengeti ja Ngorongoro tarjosivat enemmän tai vähemmän laakeaa ja avointa ympäristöä, Lake Manyaran kansallispuistossa uppoutuisimme trooppisen metsän siimekseen sekä suuren suolajärven rannalle.

Kovin pitkälle kansallispuiston porteista ei tarvinnut ajaa, kun bongasimme jo ensimmäiset sinimarakatit (blue monkey) puiden lehvästöstä. Muutamia paviaanilaumoja olimme jo Serengetissäkin nähneet, mutta tämä päivä tulisi tarjoamaan varsinaisen apinakokemuksen. Lake Manyarassa et voi välttyä näkemästä sekä useita sinimarakatteja että käsittämättömän suuria paviaanilaumoja.

Lake Manyaran kansallispuistossa sanotaan olevan 11 erilaista ekosysteemiä, ja sen kyllä huomasi. Välillä ajettiin viileässä metsän syleilyssä, välillä kuivalla pensaiden valtaamalla aukiolla. Kuivilta tasangoilta kurvattiin suolajärven rantaan ja yhtäkkiä löysimme itsemme kuumavesilähteen ääreltä.

Kyllä, kuumavesilähteen. Tansaniassa on yksi harvoista itäisen Afrikan kuumavesilähteistä. Vuoren rinteestä pulppuava vesi virtaa kohti Manyaran suolavesijärveä ja värittää rinteeseen keltaisen ja oranssin sävyissä hohtavan alueen. Hetken aikaa tunsin olevani jälleen Yellowstonesssa, ihmettelemässä kuumavesilähteiden erivärisiä bakteerimattoja.

Kuumavesilähde Lake Manyaran rannalla

Jälkiä virtahepojen yöllisistä retkistä. Päiväsaikaan virtahevot yleensä köllöttelevät lammikoissa.

Tarangiren kansallispuisto

Safarin viimeinen kohde oli Tarangiren kansallispuisto, joka on tunnettu lukuisista norsulaumoistaan ja vettä varastoivista turpeista baobab-puista (apinanleipäpuista). Tarangiressa pääsin myös kokeilemaan, miltä tuntuisi olla privaattisafarilla. Viiden hengen porukastamme suurin osa oli jäänyt pois matkasta jo aiemmin, ja jo Lake Manyarassa meitä oli safariautossa jäljellä vain kaksi matkailijaa. Edellisenä iltana tämä viimeinenkin matkakumppanini oli lähtenyt kotiin, joten Tarangireen matkasin oppaani kanssa kahden. Vihdoinkin sain liikkua autossa aivan miten halusin ja hakea parhaat kuvakulmat joutumatta väistelemään muita. Toisaalta oli myös hieman tylsää, kun uusista eläinbongauksista ei voinut hihkua kenellekään.

Yritin hillitä ennakko-odotuksiani, mutta silti mielikuvani Tarangireä kohtaan oli aika kova. Monet olivat kehuneet puistoa kaikkein kauneimmaksi maisemiltaan, puhumattakaan norsujen valtavista määristä. Kyllähän maisemat olivat hienot, mutta olin silti ehkä odottanut jotain vielä hienompaa. Mutta norsuja, niitä riitti. Ehkä Tarangiren parasta antia olivat pienet vauvanorsut, joita näimme useampia. Nuorin norsuista oli oppaan arvion mukaan vain muutaman kuukauden ikäinen. Voi sitä suloisuutta!

Perinteinen turistiloma Sansibarin maustesaarella

Antoisan, mutta myös rankan safarin jälkeen hyppäsin lentokoneeseen ja suuntasin kohti Tansanian rannikkoa ja Sansibaria. Olin varannut viikon rantalomailuun sekä saaren kiertämiseen. Omatoimimatkailijan tavoistani poiketen valitsin hotellikseni resortin, joka järjesti retkiä jokaisena päivänä. Yksinmatkailijana oli helppoa hypätä hotellin järjestämälle retkelle, jossa oli aina muitakin jakamassa kustannuksia.

Retkillä kävimme tutustumassa sansibarilaiseen mauste- ja hedelmätilaan, pääsimme kiertelemään Stone Townin vanhan kaupungin kujille, jatkoimme Tansanian matkan eläinteemaa Jozani Chwaka -kansallispuiston uhanalaisten apinoiden, sansibaringueretsojen parissa ja kävimme kammottavan epäonnisella snorklausmatkalla sekä veneretkellä tapaamassa delfiinejä.

Näiden aktiviteettien lisäksi retket sisälsivät toki myös rantalomailua. Hotellin oma ranta ei ollut kovinkaan kummoinen, joten retkillä vietimme useita tunteja Sansibarin parhaimmilla rannoilla. Turkoosien vesien äärellä oli ihanaa päästä levähtämään, mutta minusta ei totta vie ole kuluttamaan tuntitolkulla aikaa rannalla. Näinä hetkinä omatoimimatkailun vapauteen tottunut persoonani nosti päätään ja kapinoi sitä vastaan, että olin jumissa rannalla, vaikka olisin mieluummin tehnyt jotakin muuta.

Sansibaringueretsoja

Stone Town

Prison Island

Yksin naisena Afrikassa

Millaista oli matkustaa Tansaniassa yksin, ja vieläpä naisena? Olin muotoillut matkan melko helpoksi: ensimmäisen viikon olin aika hyvin safarijärjestäjän hoivissa ja Sansibarilla tein kiertelyn helpoksi valmiiden retkien avulla. Uskaltauduin kuitenkin myös tutustumaan Afrikkaan ihan itsekseni. Käytännössä tämä oli mahdollista kylissä ja kaupungeissa.

Kiertelin katuja itsekseni Mto wa Mbun kylässä, jossa Lakea Manyaran läheinen leirintäalueemme sijaitsi. Lisäksi vietin yhden aamupäivän pohjois-Tansanian safaripääkaupungissa Arushassa ja kävin eksyilemässä Sansibarilla Stone Townin kujilla kaukana turistikeskittymistä.

Ihan omassa rauhassani en näihin paikkoihin kuitenkaan saanut tutustua. Mto wa Mbun kylänraitilla sain vähän väliä vastailla paikallisten Jambo-tervehdyksiin, jotka välillä tuntuivat jopa vähän ahdistavilta. Arushan suuremmassa kaupungissa oli jatkuvasti joku lyöttäytymässä seuraan, halusi esitellä kaupunkia ja lopulta yritti myydä jotakin. Arushassa tunsin oloni melko turvalliseksi, mutta näiden hännystelijöiden vuoksi kaupungilla kiertely oli todella raskasta.

Kumpaankaan näistä paikoista en viitsinyt ottaa järkkäriä mukaan, vaan hoidin kuvaamisen kännykän ja GoPron avulla. Valokuvaaminen ja muu turisteilu tuntui aika kiusalliselta, sillä kummassakaan paikassa en nähnyt ainuttakaan toista valkoihoista.

Sansibarin Stone Townissa minulla sentään oli järkkäri mukana. Vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla sain kuljeskella melko rauhassa. Jonkin yksittäisen huudon kuulin, mutta muuten paikalliset suhtautuivat minuun varsin positiivisesti tai neutraalisti. Olin lukenut kauhukertomuksia turisteihin kohdistuvista asenteista, mutta itse koin tunnelman melko leppoisaksi.

Kylänraittia lähellä Mto wa Mbun kylää

Sansibarin Stone Town

Rohkenisitko lähteä soolomatkalle?

Ennen matkaa pohdin lukuisia vaihtoehtoja, minne olisi helppo matkustaa yksin. Avasin tuolloin ajatuksiani myös blogiin. Tämän ensimmäisen ”kunnollisen” soolomatkani jälkeen voin todeta saman kuin monet vannoutuneet yksinmatkaajat. Ota ja lähde. Kokeile yksin matkustamista rohkeasti. Vaihtoehtoja sopiviksi kohteiksi on loputtomasti, ja jos Thaimaan kaltaiset perinteiset soolomatkakohteet eivät kiinnosta, laajenna kohdevaihtoehtoja rohkeasti. Todistetusti soolomatkailija pärjää mainiosti myös Afrikassa.

Lisää luettavaa Tansanian reissusta löydät näistä postauksista:

• Kuinka valita sopiva safarimatka
• Millainen oli tavanomainen safaripäivä kuuden päivän camping safarillani,
• Arusha – kokemuksia Tansanian safaripääkaupungista
• Mitä maksaa kahden viikon safari- ja rantaloma Tansaniassa
• Nyrpeä Sansibar ei sykähdyttänyt, mutta nämä paikat saarella kannattaa nähdä!

Kivoista soolomatkakohteista löydät lisää tietoja muun muassa näistä postauksista:

• Wales: 5 syytä matkustaa Snowdonian kansallispuistoon Walesiin
• Wales: Miners’ Track – kohti Walesin korkeinta huippua
• Taiwan: Taiwanin ympäri kahdessa viikossa – matkan reitti ja kohteet
• Norja: Vuoria, vuonoja ja upea Jäämeri – tällainen oli kahden viikon road trip Pohjois-Norjassa
• Nepal: Jätin palan sydämestäni Nepaliin
• Nepal: Soolomatka Nepaliin – täydellisen matkan reitti ja kohteet

Seuraatko Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’