Menu
Tansania

Ensimmäinen soolomatka Euroopan ulkopuolelle

Syksyn tullen mieli alkoi taas haikailla pois kaamoksesta. Vaikka Suomen luminen talvi onkin kaunis, alkaa pimeyden keskellä kaipaamaan edes pientä auringon pilkahdusta. Lomapäiviä olisi vielä jäljellä ja reissujalkaa vipattaisi. Mutta mitä tehdä, kun reissuseura ei pääse lähtemään?

Tänä talvena aloin harkitsemaan ensimmäistä ihan oikeaa soolomatkaa kauas etelään. Olen jonkin verran reissannut itsekseni, lähinnä lyhyitä pätkiä Espanjassa asuessani tai nyt kuluneena syksynä, kun tein parin päivän reissun Walesiin Snowdonian kansallispuistoon. Nyt olisi kuitenkin aika heittäytyä tuntemattomaan. Talvella ei Eurooppa riittäisi, vaan aurinkoa pitäisi lähteä hakemaan vähän kauempaa.

Thaimaa

Syksyn aikana ehdin pyöritellä mielessäni lukuisia vaihtoehtoja. Yleensä soolomatkailijalle suositellaan ensimmäiseksi Euroopan ulkopuoliseksi kohteeksi Thaimaata. Sitä minäkin harkitsin, pitkään ja hartaasti. Ehdin tehdä Thaimaahan kaksikin matkasuunnitelmaa. Ensin päätin lähteväni Thaimaan lounaisosaan saarihyppelylle. Parin viikon aikana olisi ehtinyt ihan hyvin nähdä Koh Lantaa, Koh Kradania, paljon muita saaria ja loikkia vaikka aina Malesian Langkawille saakka.

Toinen suunnitelmani oli pysytellä pääosin mantereen puolella. Khao Lak olisi näppärä tukipiste, josta voisi tehdä parin päivän reissuja Khao Sokin kansallispuiston sademetsiin sekä Surin tai Similan saarille snorklailemaan. Patikointiin, sukelteluun, veneilyyn ja hiekkarannalla hengailuun saisi kevyesti käytettyä pari viikkoa. Kuulostaisi täydelliseltä yhdistelmältä aktiviteetteja ja rentoutumista.

Karibian risteily

Toisaalta olisi todella helppoa kävellä risteilijälle, rentoutua ja syödä helposti laivan ravintoloissa. Karibian risteily olisi yksi helpoimmista tavoista päästä etelän lämpöön rentoutumaan. Lähes joka päivä odottaisi uusi satama, jossa voisi tutustua uuteen maahan. Parhaimmillaan risteilyn aikana voisi saada maasaldoa kartutettua viidellä uudella valtiolla. Harmi vaan, että monet satamista tuntuivat olevan varustamojen omia paratiisirantoja. Voisiko oikeasti sanoa käyneensä Hondurasissa, jos on kävellyt hiekkarannalla, joka on aidoin rajattu alue kulttuurisesti hyvin kaukana aidosta Hondurasista? Vaikka risteily olisi soolomatkailijalle helppo tapa matkustaa ja Karibian risteilyt ovat parhaimmillaan melko edullisia, joutuu yksin matkustava kustantamaan niistä lähes tuplahinnan.

Kambodza ja muut maat matkanjärjestäjän kanssa

Matkavaihtoehtoja läpikäydessäni alkoi tuntua typerältä kuluttaa paljon aikaa ja rahaa sellaiseen kohteeseen, joka ei ole ollut toivelistallani. Karibian risteilylle lähteminen tuntui tuhlaukselta ja Thaimaata olen nähnyt aiemmin jo aika paljon. Miksi en lähtisi mieluummin toteuttamaan sellaista reissua, joka on jo valmiiksi bucket listilläni?

Kambodzaan olisi tarjolla monia useamman päivän retkiä, ja niihin olisi helppo yhdistää muutamia omatoimisia päiviä Thaimaassa tai Vietnamissa. Ulkomaiset matkailuyhtiöt Gadventures ja Intrepid tekevät paljon erilaisia matkoja ympäri maailmaa. Valikoimasta löytyisi varmasti matka, joka sopii myös yksin matkaavalle.

kambodza, pixabay

Kuva Pixabaysta

Ensimmäinen soolomatka Euroopan ulkopuolelle

Syksyn aikana mielessä tuli pyöriteltyä toinen toistaan houkuttelevampia matkavaihtoehtoja. Lopulta voiton vei varsinainen yllättäjä. Kun lentoliput tulivat sähköpostiin, rintaan jysähti nyrkin kokoinen kivi. Mitä ihmettä mä olen mennyt tekemään? Nauratti ja kauhistutti samaan aikaan. Mä lähden Tansaniaan. TANSANIAAN. Yksin.

Tansania tuli kokolailla puskista. Afrikkaa miettiessäni olen harkinnut lähinnä omatoimimatkaa Namibiaan tai Etelä-Afrikkaan. Kuitenkin päädyin nyt toiselle puolelle Afrikkaa, safarien luvattuun maahan. Alkuvuodesta gnuiden ja muiden laiduntavien eläinten suuri vaellus olisi juuri sopivasti Serengetissä.

Tulevalla matkallani on luvassa viikon safari Serengetin ja Arushan ympäristössä useissa eri puistoissa. Aikaisten aamuherätysten ja tomuisten safaripäivien jälkeen lennän Sansibarin rannoille rentoutumaan.

Serengeti, Tansania (24)

Tulossa on ensimmäinen matkani Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Kuulisin mielelläni vinkkejä, mitä kannattaa ottaa huomioon ennen matkaa ja sen aikana. Lääkityksen puolesta lienee tarpeellista syödä malarialääkekuuri ja hankkia keltakuumerokotus todistuksineen. Mitä muita terveysasioita kannattaa ottaa huomioon, mitä kannattaa pakata mukaan matka-apteekkiin? Mitä safarille kannattaa ottaa mukaan? Mitä Arushassa tai Sansibarilla kannattaa ehdottomasti nähdä tai kokea?

Mikäli nettiyhteydet antavat myöten, päivitän matkalta kuulumisia sosiaaliseen mediaan. Kannattaakin ottaa Suunnattoman Facebook-sivu, instagram ja vaikka twittertilikin seurantaan. Ennen matkaa on kuitenkin luvassa vielä muutama blogipostaus, ja tarkoitus on myös raapustaa muutama juttu valmiiksi matkan aikana julkaistavaksi.


Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’

30 Comments

  • Wau, Tansaniaan! Olet kyllä rohkea ja toivon, että kaikki menee hyvin!
    MInulle tuo Afrikan manner on aika käymättä seutua joten odotan juttujasi reissusta, josko sitten itsekin uskaltaisi lähteä.

    Reply
    • Suunnaton
      26.1.2018 at 10:06

      Kiitos Heidi! Yritän päivitellä kuulumisia reissusta ja tietenkin myös pidempiä juttuja blogiin reissun jälkeen.

      Reply
  • Kaisa / Mutkia Matkassa
    20.1.2018 at 16:06

    Ei ole vinkkejä jakaa, kun en ole koskaan käynyt Afrikassa, mutta jään mielenkiinnolla seuraamaan matkakertomuksia 🙂 Afrikka itselläkin haavelistalla!

    Reply
  • Merja / Merjan matkalla
    20.1.2018 at 20:30

    Tansania on ❤️ Tykkäsin tosi paljon. Mulla matkan pääkohde oli Kilimanjaro, mutta safarit oli myös todella hienoja. Malaronea söin enkä saanut siitä mitään sivuoireita. Sillä aion käyttää samaa lääkitystä Gambiassa. Suosittelen käyttämään malarialääkitystä, koska sitä tautia ei kukaan halua saada. Lisäksi käsidesiä, maitohappobakteereja, vatsalääkkeet ja aurinkorasvat mukaan. Me lennettiin ensin Keniaan ja mentiin sieltä Tansanian puolelle. Siihen tarvittiin keltakuumerokotus ja rokotustodistuksessa piti olla pyöreä leima 😉 Se oli kuulemma uskottavampi kuin jonkun toisen muotoinen. Hauska kuulla mitä tykkäät Tansaniasta. Oli muuten tosi kiva nähdä messuilla! 🙂

    Reply
    • Suunnaton
      26.1.2018 at 10:08

      Haha, onneksi mulla komeilee rokotuskortissa juuri tuo pyöreä leima Hyvä kuulla, että suurin osa ei ole saanut Malaronesta pahoja sivuoireita.
      Milloinkas teidän Gambian reissu olikaan tulossa? Oli kiva nähdä taas messuilla!

      Reply
  • Kaikki kohteet ovat aivan mahtavia sooloreissulle, tosin oma sydämeni sykkii erityisesti Afrikalle. 🙂 Joten mahtavaa kuulla, että päädyit lopulta Tansaniaan – siitä tulee varmasti aivan mieletön matka! Riippuen toki majoituksesta ja vuodenajasta, kannattaa ainakin ottaa huomioon, että yöt Tansaniassa varsinkin Ngorongorossa voivat olla todella kylmiä. Joten mukaan kannattaa ottaa sopivasti kerrospukeutumiseen soveltuvaa vaatetusta. 🙂

    Reply
    • Suunnaton
      26.1.2018 at 10:10

      Kiva kuulla! Haasteellinen kohde pakata, kun pitäisi ottaa mukaan sekä kesävaatteita että lämmintä.

      Reply
  • Outi / Maa Quzuu
    21.1.2018 at 18:04

    Jee kohta sä jo lähdetkin! Ihan mahtavaa! Toivottavasti nettiyhteydet toimivat ja saisit postailtua paljon kuvia ja tunnelmia!! Odottelen jo innolla ja niin varmaan säkin

    Reply
    • Suunnaton
      26.1.2018 at 10:10

      Jee! Kohta alkaa oikeasti jo jännittää 🙂 Yritän postailla paljon kuulumisia ja fiiliksiä!

      Reply
1 2

Leave a Reply