Menu
Espanja

Kokemuksia Espanjassa asumisesta

Blogeissa on tänä vuonna kiertänyt haaste, jossa ulkosuomalaiset kertovat mietteitään ulkomailla asumisesta. Näitä blogitekstejä on ollut mielenkiintoista ja hauska lukea. Samalla ajatukset ovat lentäneet muutamien vuosien taakse omiin Espanjan vuosiini.

Ulkosuomalaisten vastauksia lukiessa mietin samalla, mitä itse vastaisin haasteessa esitettyihin kysymyksiin sen perusteella, mitä Espanjassa asuessani koin. Niinpä päätin lainata haastetta, muokata sitä hieman ja tehdä siitä sellaisen, että myös aiemmin ulkomailla asuneet voivat siihen vastata.

Ottakaa ihmeessä haaste vastaan ja kertokaa omista kokemuksistanne ulkomailla asumisesta. Mielelläni lukisin nykyisten ulkosuomalaisten lisäksi ajatuksianne myös aiemmista kokemuksistanne!

Plaza de la Virgen, Valencia, kokemuksia Espanjassa asumisesta

Tässä uudistetun haasteen alkusysäys: kokemuksiani Espanjassa asumisesta.

1. Missä olet asunut Suomen rajojen ulkopuolella?

Olen asunut vuoden Espanjan itärannikolla sijaitsevassa Valenciassa.

2. Mikä oli parasta kyseisessä asuinmaassasi tai kaupungissa?

Valencia on Espanjan kolmanneksi suurin kaupunki ja asukasluvultaan Suomen pääkaupunkiseudun kokoinen. Niinpä Valencia tuntui juuri sopivan kokoiselta. Se ei ollut liian iso ja ruuhkainen, mutta lähes kaikki tarvittavat palvelut löytyivät helposti. Ainoastaan yhdessä asiassa se häviää pääkaupungille: suomalaisissa vaaleissa äänestääkseen olisi pitänyt matkustaa noin neljän tunnin matka Madridiin.

Valenciasta löytyy merenrantaa, kaunista vanhaa kaupunkia ja upeaa Calatravan modernia arkkitehtuuria. Kaupungissa on helppo liikkua kaupunkipyörillä tai muilla julkisilla kulkuvälineillä.

Espanjassa maana kaikkein parasta on lämmin sää ja rento elämänmeno. Ruokapuolella parasta ovat paella, tapakset, viinit, sangria ja agua de Valencia.

Alameda, silta

Alamedan silta ja metroasema, Santiago Calatrava

3. Mikä oli ikävintä kyseisessä asuinmaassasi tai kaupungissa?

Kaikkein kammottavinta Espanjassa olivat torakat, jotka valtasivat asuntomme kevään koittaessa. Myös sateinen ja kolea talvi oli epämiellyttävä. Erityisesti sen vuoksi, että koleaa ilmaa ei päässyt pakoon sisätiloissakaan, vaan myös asunnoissa ja julkisissa rakennuksissa oli aivan yhtä kylmää kuin ulkona.

Edellä mainitsemieni ruokien lisäksi espanjalainen ruoka ei ole erityisen herkullista. Myös pahanmakuinen vesijohtovesi ja juomaveden rahtaaminen kaupasta aiheuttivat ylimääräistä vaivaa.

4. Mitä suomalaista ruokaa kaipasit eniten ulkomailla asuessasi?

Kaipasin kaikkein eniten ruisleipää. Suomessa käydessäni toin ruisleipää mukanani, säilöin sen pakastimeen ja nautin sitä hyvin säästeliäästi silloin, kun ruisleivän himo kävi ylitsepääsemättömäksi. Makeisista kaipasin eniten salmiakkia ja Fazerin sinistä. Espanjalaisessa Ikeassa käydessäni hihkuin riemusta, kun sain syödäkseni lihapullia ja perunamuusia, ja kun näiden lisäksi ruokaosastolta löytyi korvapuusteja, salmiakkia ja ruotsalaista siideriä, oli päivä mitä parhain.

5. Mikä on aiemman asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Las Fallas! Fallas on jotain aivan käsittämätöntä. Se on juhla, joka voittaa kaikki maailman fiestat mennen tullen. Fallas on yhdistelmä suomalaista vappua, uuttavuotta, juhannusta ja joulua – kaikki yhdessä aivan järjettömässä paketissa. Las Fallas on pauketta, ilotulituksia, kulkueita, kadulla paistettavaa paellaa, käsittämättömiä juhlavaloja ja kymmenmetrisiä paperimassapatsaita, jotka viimeisenä yönä poltetaan korkein lieskoin keskellä kaupunkia. Jos joskus mietit muuttavasi Valenciaan, varmista että osut sinne maaliskuussa. Las Fallaksen koettuasi muistat sen varmasti lopun ikääsi.

Kirjoitin Fallaksesta jo aiemmin blogitekstissä Valencian Las Fallas – räjähtävän mahtipontinen fiesta.

Fallas, kokemuksia Espanjassa asumisesta

6. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Vaikeinta muutossa oli se ajatus, että vuoteen en näkisi perhettä kuin muutaman kerran. Toisaalta lähtöä helpotti se, että paluupäivämäärä oli jo kutakuinkin tiedossa ja paluun jälkeiset suunnitelmatkin jo melko selvät. Lisäksi Espanjasta lentää Suomeen melko helposti, vaikka Valenciasta ei suoria lentoja olekaan tarjolla.

7. Mikä oli parasta Suomeen paluussa (tai seuraavaan maahan muuttamisessa)?

Viimeiset pari kuukautta Espanjassa odotin jo malttamattomana Suomeen paluuta. Vaikka kevään tullessa kelit alkoivatkin jo lämmetä ja Fallaksen jälkeen Valencian kaupunki heräsi uuteen eloon, laskeskelin päiviä siihen, että pääsisin muuttamaan takaisin Suomeen.

Kotisuomessa olin helpottunut siitä, että enää ei tarvinnut miettiä, kohtaisinko keittiössä torakan tai putoaisivatko parvekkeella kuivatut vaatteeni alakerran pihamaalle. Muutin Suomeen kesän kynnyksellä. Sinisten järvien keskellä pyöräillessäni olin pakahtua onnesta. Suomi on valtavan kaunis! Paluusta teki helpon myös se, että lähes samana päivänä kävimme hakemassa kotiin pienen koiranpennun, jonka kanssa puuhatessa aika lensi kuin siivillä.

8. Mikä oli pahinta Suomeen paluussa (tai seuraavaan maahan muuttamisessa)?

Muuton hetkellä olin hyvin tyytyväinen siitä, että pääsin palaamaan takaisin Suomeen. Jäin kuitenkin kaipaamaan Espanjassa tapaamiani ihmisiä ja upeita siellä koettuja hetkiä. Syksyn saapuessa haikailen Espanjan lämpimiin keleihin ja Valencian kauniiseen kaupunkiin.

9. Oletko palannut tai haluaisitko palata takaisin aiempaan asuinmaahasi?

Espanjasta muuton jälkeen olen käynyt kertaalleen Madridissa, jossa en Espanjan vuoteni aikana ehtinyt kunnolla vierailemaan. Lentokentän kyltit nähdessäni oli hurjaa, miten muistot vyöryivät mieleen ja Espanja tuntui niin kotoisalta.

Haaveilen matkustavani takaisin Valenciaan. Olisi ihanaa nähdä taas kaunis vanha kaupunki ja upeat Calatravan rakennukset, kävellä palmujen katveessa yliopiston sisäpihalla ja upottaa varpaat hiekkaan pitkällä hiekkarannalla. Toisaalta pelkään sitä, ettei kaupunki olisi enää se sama Valencia, mitä se oli siellä asuessani.

Turia, appelsiinipuu

10. Haluaisitko muuttaa uudelleen ulkomaille? Minne?

Haluan ehdottomasti muuttaa vielä uudelleen ulkomaille. En pysyvästi, mutta kuitenkin niin pitkäksi aikaa, että kulttuuriin ja maan tapoihin ehtii tutustua kunnolla. Mitään erityistä kohdetta minulla ei ole mielessä. Toisaalta mukava lämpö houkuttelisi, toisaalta sopivasti Suomen kaltainen, mutta kuitenkin eksoottinen maa olisi kiinnostava. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on Kanada, joka on melkolailla Suomen kaltainen, mutta kuitenkin hyvin erilainen Kalliovuorineen ja hintsusti erityyppisen luonnon ansiosta.

11. Mikä jäi parhaiten mieleen ulkomailla asumisesta?

Espanjassa vietetystä vuodesta parhaiten jäi mieleen keväinen Las Fallas -festivaali, Valencian upea kaupunki, hauskat hetket kavereiden kanssa sekä ympäristöön tehdyt matkat. Vaikka Valenciaan on Suomesta hieman haasteellista matkustaa, oli sieltä helppo tehdä matkoja eri puolille Espanjaa ja sen naapurimaihin. Vuoden aikana tulikin matkustettua niin Andalusiaan, Baskimaahan, Toledoon ja Segoviaan, Barcelonaan, Mallorcalle, Portugalin Portoon kuin Marokkoonkin.

Haaste

Heitän tämän haasteen kaikille teille, jotka olette joskus asuneet ulkomailla. Myös nykyiset ulkosuomalaiset voivat tarttua tähän aiempien asuinmaidensa osalta.

Tiedän, että ainakin Syö Matkusta Rakasta -blogin Meriltä ja Pöndekengissä-blogin Miralta löytyy mielenkiintoisia kokemuksia ulkomailla asumisesta. Niinpä haastan heidät ihan nimeltä mainiten. Myös muut saavat vapaasti ottaa haasteen vastaan. Nappaa siis yllä esitetyt 11 kysymystä talteen ja vastaa niihin omassa blogissasi. Haasta samalla seuraavat ulkosuomalaiset mukaan kertomaan kokemuksistaan ulkomailla asumisesta.

Vastattuasi olisi kiva, että kävisit linkittämässä oman haastevastauksesi tämän tekstin kommenttikenttään.


Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’

26 Comments

  • Anna K.
    14.10.2017 at 19:44

    Mäkin oon asunut Espanjassa, Gran Canarialla vuosina 2002-2005 välisenä aikana. En oikeastaan enää kaipaa mitään sieltä, siitä on niin pitkä aika, mutta punaviiniksi valitsen aika usein edelleen espanjalaista, siitä tykkään. Niistä vuosista alkoi mun espanjan oppiminen, joka on nyt jo ihan hyvällä mallilla, pystyn hoitamaan kaikki käytännön asiat espanjaksi. Hyviä muistoja kaiken kaikkiaan!

    Reply
    • Suunnaton
      14.10.2017 at 19:47

      Sullahan on aika hyvä kokemus Espanjassa asumisesta! Hauska, että punaviinivalinta on jäänyt espanjalaiseksi.

      Reply
  • Nomadi
    28.10.2017 at 15:11

    Kiva postaus! Valenciassa olen käynyt vain kerran monen monta vuotta sitten, mutta se vaikutti todella kivalta kaupungilta. Itse asuin Espanjassa kuusi vuotta Gibraltarin kupeessa, mikä ei ole Espanjan ihaninta aluetta. Jos töitä olisi tarjolla jossain paremmalla alueella, muuttaisin mielelläni takaisin Espanjaan. Työtilann on kuitenkin niin kehno, ettei se ole oikein realistista Maltalla sen sijaan töitä riittää!

    Reply
    • Suunnaton
      28.10.2017 at 17:00

      Kuudessa vuodessa ehtiikin jo oppia Espanjasta yhtä sun toista! Espanja onkin yllättävän erilainen eri osissa maata. Gibraltarin alueesta en ole ihan kauheasti hehkutusta kuullut., vaikka toki muutamat matkailijat tuntuvat siitä pitävän. Minä en ihan Gibraltarin seuduilla ole käynyt, vaikka suht lähellä Andalusiassa tuli joku retki tehtyäkin. Tuo työllistyminen voi tosiaan olla hankalaa Espanjassa – työttömyystilanne ei ole tainnut viime vuosina kehittyä kovinkaan paljon paremmaksi.

      Reply
1 2

Leave a Reply