Wadi Rumin hiekantäyteisten päivien jälkeen oli aika siirtyä viimeiseen kohteiseemme Jordaniassa. Punaisenmeren rannalla odotti Aqaban kaupunki, suomalaisittain Akaba. Kaupunki oli suomalaisten suosiossa 80-luvulla, jolloin Aqabaan tehtiin paljon seuramatkoja. Vielä tänäkin päivänä Aqaba lienee suomalaisten ykköskohde Jordaniassa.
Aqaban suosio johtunee sen sijainnista meren rannalla. Onhan Aqaba Jordanian ainoa rantakaupunki, muun maan sijaitessa sisämaassa Israelin sekä Länsirannan, Syyrian, Irakin ja Saudi-Arabian keskellä. Rannalle halajavan turistin kannattaa muistaa, että Jordania on muslimimaa. Yleisillä rannoilla ei juuri näy turisteja, ja vedessä puljaa pääasiassa paikallisia poikia. Rannalla saatetaan olla koko perheen voimin, mutta naiset istuvat aurinkovarjojen alla täysin pukeutuneena. Rantalomailijan kannattaakin kiinnittää hotellin valinnassa huomiota siihen, että hotellilla on oma ranta, jossa voi vapaasti kärventää nahkaansa. Myös maksullisia rantoja käsittääkseni löytyy, joten myös kuivan maan hotelli voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto.
Me ei rannalla juuri lekoteltu, vaan Aqabassa keskityimme vedenalaiseen maailmaan. Aiemmin kirjoitinkin, kuinka päädyimme kokeilemaan laitesukellusta ensimmäistä kertaa. Aqabassa on lukuisia sukellusfirmoja, joten jokainen varmasti löytää itselleen sopivan. Me päädyimme muutaman suosittelun perusteella Aqabas Anchoriin ja oltiinkin siihen varsin tyytyväisiä. Sukeltaminen oli kohtuullisen hintaista (jotakuinkin 50€/hlö) ja sukeltamaan pääsi heti samana päivänä. Jos sukeltaminen ei innosta, voi merielämää ihailla myös snorklaamalla tai kuivana pysytellen lasipohjaveneistä käsin.
Nähtävyyksiä Aqabasta löytyy muutama, lähinnä raunioita sekä Aqaban linnoitus. Me ei jaksettu näihin panostaa, vaan vietettiin aikaa kiertelemällä kaupunkia. Olikin ihan kiva nähdä Ammanin suurkaupungin lisäksi myös pienempi kaupunki, jonka kujilla paikalliset liikkuvat iltaisin välillä kaupoissa piipahtaen.
Aqabasta täytyy nostaa esille myös eräs ravintola. Al Shami oli ehdottomasti matkamme parhaimmistoa. Ravintola näyttää ulospäin hieman erikoiselta eikä sitä välttämättä tunnistaisi ravintolaksi. Yläkerrassa sijaitsevaan ravintolasaliin kuljetaan rakennuksen sivusta portaita pitkin. Epämääräisestä ulkomuodostaan huolimatta ravintola on oikein siisti. Ruokalistalta saa valittua yhtä sun toista paikallista herkkua. Ruokaa kannattaa tilata hillitysti, sillä ravintola tarjoaa muutamat alkupalat sekä herkullisen jälkiruoan. Täällä totisesti saa vatsansa täyteen!
Aqaba oli ihan mukava rantakaupunki. Pari päivää kului ihan sujuvasti, kun lähes puolet ajasta meni sukeltamiseen. Kaipa joku saa siellä viikonkin vietettyä, jos tykkää rentoutua rannalla tai sukeltaa ja malttaa tehdä muutaman päiväretken Petraan ja Wadi Rumiin.
Millaisia kokemuksia sinulla on Aqabasta? Entä oletko harkinnut sitä lomakohteena?
Reissun edellinen teksti: Ensimmäistä kertaa sukeltamassa – kohtaaminen merimadon kanssa ja muita paniikinpoikasia
Reissun seuraava teksti: Eilat – lepotauko turistihelvetissä
Katso myös:
- muut Jordaniaa koskevat blogikirjoitukseni,
- yleiset matkavinkkini Jordaniaan sekä
- vinkit liikkumiseen Jordanian sisällä ja Israelin rajojen yli.
Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi ja Bloglovin’
27 Comments
Anna-Katri / Adalmina's Adventures
30.7.2017 at 05:21Kun vierailin Israelissa vuosia sitten niin piipahdin sieltä vain Petraan päiväretkelle ja Aqaban näin vain vilaukselta. Kaiken lisäksi snorklaukset jätin suosiolla väliin kun vesi oli silloin niin kylmää. 😀 Mutta mahtavaa, että pääsit tutustumaan sukeltamiseen tuolla – olen kuullut että vedenalainen maailma siellä on mielettömän kaunis!
Suunnaton
3.8.2017 at 16:03Oli se nättiä! Ihan kirkkaimmillaan vesi ei tuolloin ollut, joten varmasti siellä on vielä upeampaa, kun näkee pidemmälle.
sarrrri | La Vida Loca 2.0 Matkablogi
30.7.2017 at 08:18Me viihdyttiin Aqabassa viime vuonna tehdyllä reissulla oikein hyvin, oli kiva tepastella ympäriinsä ja syödä kaikissa vastaan tulevissa ravintoloissa vaikkei kaupunki NIIIN ihmeellinen olekaan. 😀 Sukeltamassa käytiin, sekä toki tehtiin myös päiväretket Wadi Rumiin ja Petraan. Meidän hotellilla ei ollut omaa rantaa, uima-allas kylläkin, jonka lisäksi hintaan kuului pääsy yhdelle beach clubille, joka oli vähän kauempana keskustasta. Yhtenä päivänä käytiin, ja se oli ihan kamala. 😀
Suunnaton
3.8.2017 at 16:04Kiva kuulla, että oli mukava paikka! Tuo teidän reissu taitaakin olla aika hyvö sabluuna Aqaban reissulle.
Höh, tuota beach clubia 🙂
Kohteena maailma / Rami
30.7.2017 at 23:34Jordania on alkanut kiinnostamaan matkakohteena juuri näiden blogien kautta luettujen juttujen jälkeen. Wadi Rum, Petra ja Aqaba olisi hyvä yhdistelmä viikon lomalle 🙂
Suunnaton
3.8.2017 at 16:05Hei mahtavaa! Sinne ehdottomasti – lapsienkin kanssa (kuulemma) onnistuu oikein hyvin. Kysele vaan vinkkejä, jos tarvitsee 🙂